PP-auto vahvistaa asemaansa liikkumisen edelläkävijänä ja laajenee Raisioon
Liikkumisen palveluiden ollessa edelleen vahvassa murroksessa, vahvistaa PP-auto asemiaan ja laajenee syksyllä Raisioon. Muutos on osa PP-auton uudistettua strategiaa, joka elää vahvasti mukana ajassa ja liikkumisessa.

Jo muutamia vuosia käynnissä ollut autokaupan murros on siirtänyt autokaupan käytännössä jo kokonaan verkkoon. Vertailut tehdään pääsääntöisesti selaimilla ja jopa 95 % kaupoista saakin alkunsa netistä. Jo merkittävä osa tehdään digitaalisesti aina auton kotiin toimitukseen saakka. Korona ja Ukrainan sota kiihdyttivät entisestään autokaupan muutosta: korona-aika sai ihmiset erityisesti vaihtoautokaupoille ja toisaalta kunnianhimoisten päästötavoitteiden lisäksi Ukrainan sota laittoi ihmiset miettimään käyttövoima-asioita.
– Tällä hetkellä PP-autossa yli puolet myydyistä uusista autoista on jo täyssähköautoja, kun tilanne vielä pari vuotta sitten oli muutaman prosentin luokkaa, kertoo PP-auton toimitusjohtaja Petteri Heiskanen.
Auton valmistajilla on ollut kiire tuoda markkinoille uusia sähköautomalleja. Muutos vaatii uuden oppimista asiakkailta, mutta erityisesti myyjiltä.
– PP-autossa onkin panostettu paljon niin huollon kuin myyjien koulutuksiin. Meillä on erittäin ammattitaitoiset myyjät sähköautokauppaa silmällä pitäen ja kauppaa käydään Hangosta Utsjoelle. Erityisesti vähän käytetyt täyssähköautot kiinnostavat ja PP-auto on viime vuosina panostanut vähän käytettyjen sähköautojen omaan maahantuontiin, kertoo Heiskanen.
– Se on varmasti yksi syy miksi olemme pärjänneet markkinaa paremmin. PP-auton voidaankin sanoa olevan ”Suomen sähköisin autokauppa” sen kaikissa merkityksissä, jatkaa Heiskanen.
PP-auton sijainti Helsingin ja Turun välillä on varsin optimaalinen ja verkon kautta kauppaa tehdään laajalti ympäri Suomen.
Tuleva toimipiste Raisiossa on 700 neliön suuruinen sähköautojen erikoismyymälä. Toimipiste työllistää alkuun kolme sähköautokaupan ammattilaista. Valikoima muodostuukin pääasiassa täyssähköisistä vaihtoautoista. Myymälän rakennus- ja valmistelutyöt ovat parhaillaan käynnissä ja toiminta alkaa lokakuussa.
PP-auto palvelee nyt myös yhä laajemmin asiakasomistajia, sillä Lohjalle viime vuonna avattu monimerkkihuolto Karla toiminta laajenee nyt myös Saloon. – Karlassa huoltovaraukset hoituu näppärästi netissä ja huolloista vastaa ammattitaitoiset asentajamme. Lisäksi asiakasomistaja saa huolloista aina Bonukset päälle, kertoo Heiskanen.
Lisätiedot:
toimitusjohtaja Petteri Heiskanen, PP-auto Oy, p. 044 0503 403
Avainsanat
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 70 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
SSO keskittyy Lohjan Tytyrissä ABC Carwash pesutoimintaan sekä polttonestejakeluun28.8.2023 12:06:12 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO suunnittelee SSO liikennemyymälä Tytyrissä keskittymistä ABC Carwashin autopesutoimintaan sekä mittarikentän polttonesteiden jakeluun. Sisäkaupan tiloihin suunnitellaan uutta liiketoimintaa.
Suur-Seudun Osuuskaupalle myönnettiin Future Workplaces -sertifikaatti neljäntenä yli 1000 henkeä työllistävänä yrityksenä Suomessa!24.8.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Kesäkuussa 2023 Suur-Seudun Osuuskauppa SSO palkittiin Future Workplaces -sertifikaatilla osoituksena yrityskulttuurin johtamisesta poikkeuksellisen hyvällä työntekijäymmärryksellä. SSO on Suomessa neljäs yli 1000 hengen yritys, jolle sertifikaatti on myönnetty. SSO on panostanut työntekijäkokemuksen parantamiseen ja yrityskulttuurin johtamiseen jo pitkään, ja SSO:n ensimmäinen työntekijäkokemusta mittaava Siqni-kysely toteutettiin keväällä 2023. Vastausprosentiksi saatiin huikea 90 %, joka on isolle organisaatiolle erittäin hieno saavutus. Siqnin avulla pureuduttiin syvemmin siihen, mikä SSO:laisille on työssään merkityksellisintä. SSO:n työntekijät kokivat merkityksellisimmiksi asioiksi työpaikallaan mm. vahvan yhteishengen, työn ja vapaa-ajan tasapainon, sekä työympäristön, jossa voi olla oma itsensä. Viime viikolla esihenkilöt saivat tutustua sekä SSO-tasoisiin, että oman yksikkönsä tuloksiin. Esihenkilöpäivillä heille annettiin myös eväät siihen, miten kyselyn tuloksia kannattaa k
ABC Lohja -Suomen sähköisin liikenneasema11.8.2023 14:06:43 EEST | Tiedote
Suomen vilkkaimman väylän ykköstien varrelta löytyvästä ABC Lohjasta on hetkessä tullut yksi eniten sähköauton latausmahdollisuuksia tarjoavista ABC-asemista. Jo pitkään ABC:llä olleen Recharge-latausaseman lisäksi ABC:lle avattiin toukokuussa huippunopea 600 kilowatin ABC-latausasema ja palvelutarjonta kasvoi entisestään, kun Tesla avasi ABC:lle oman suurteholatausasemansa pe 11.8.2023.
Kesän kuumimmat rantabailut ovat täällä - Lohjan Rantajamit alkaa jälleen torstaina 6.7.202330.6.2023 11:44:53 EEST | Tiedote
Jotta bileet nousevat kattoon, tarvitaan ihmisiä! Aurlahden rantaan pystytettävässä teltassa käy kohta kuhina, kun Lohjan kesän kohokohtaa valmistellaan alkavaksi.
Sale Hiidensalmessa ja S-market Tupurissa innostetaan lapsiperheitä kasvisten pariin Vegemi-sovelluksen digitaalisen kasvimaan avulla15.6.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Venner ja Suur-Seudun Osuuskauppa jatkavat innovatiivista ja vastuullista yhteistyötään lasten kasvisten syönnin lisäämiseksi. Maksuttomassa mobiilisovelluksessa seikkaileva Vegemi-hahmo on ilahduttanut SSO:n alueen kaupoissa viime kesästä alkaen, ja nyt kokeillaan uudenlaista myymälän ja digitaalisen sovelluksen yhdistävää toimintamallia. Vierailemalla Sale Hiidensalmen tai S-market Tupurin hedelmä- ja vihannesosastolla on Vegemi-sovellukseen mahdollista perustaa Vegemin oma kasvimaa, ja kun kaupassa vierailee viikottain, Vegemin kasvimaa kehittyy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme