Yhteishaku alkaa – Diakin Oulun-kampuksella 55 aloituspaikkaa
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku on käynnissä 4.–14. syyskuuta.

Diakissa on haussa yhteensä 340 aloituspaikkaa sosiaali- ja terveysalan sekä kirkon alan AMK-koulutuksissa Helsingissä, Oulussa, Porissa ja verkkototeutuksena. Diakin Oulun-kampuksella on haussa mukana 55 aloituspaikkaa sosionomi (AMK) ja sosionomi (AMK), diakoniatyö -koulutuksiin. Haussa olevat koulutukset alkavat keväällä 2024.
– Elämme yhteiskunnallisesti haastavaa aikaa, johon liittyy epävarmuutta ja maailman polarisoitumista. Me diakilaiset puolustamme muista välittämistä sekä inhimillisesti arvokasta ja hyvää elämää. Maailma tarvitsee Diakista valmistuvien asiantuntijoiden arvopohjaa, sanoo toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntunen.
Diakista valmistutaan auttamisen ammattilaisiksi monenlaisiin rooleihin ja ympäristöihin. Diakista valmistuneilla on vahva ammattiosaaminen, hyvät yhteistyötaidot, kyky toimia monikulttuurisissa ympäristöissä sekä valmiudet oman työn kehittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen.
- Oulu (30 aloituspaikkaa, monimuotototeutus)
- Pori (35, monimuotototeutus)
- verkkototeutus, 45 aloituspaikkaa
- Helsinki (20, monimuotototeutus)
- Oulu (25, monimuotototeutus)
- Pori (25, monimuotototeutus)
Sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyö
- Helsinki (20, monimuotototeutus)
Sosionomi (AMK), kirkon varhaiskasvatus
- Helsinki (20, monimuotototeutus)
- Helsinki (35, monimuotototeutus)
Sairaanhoitaja (AMK), lähihoitajatutkinnon suorittaneille
- Helsinki (35, monimuotototeutus)
Sairaanhoitaja (AMK), diakoninen hoitotyö
- Helsinki (20, monimuotototeutus)
- Helsinki (30, monimuotototeutus)
Valintakokeet ja todistusvalinta
Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutuksiin opiskelijat valitaan pääsääntöisesti AMK-valintakokeen ja todistusvalinnan perusteella.
Diakin sosiaali- ja terveysalan sekä kirkon alan AMK-tutkintoon johtavat koulutukset käyttävät ammattikorkeakoulujen yhteistä AMK-valintakoetta, josta voi lukea lisää Ammattikorkeakouluun.fi-sivustolta. Diakin AMK-valintakokeet järjestetään Diakin Helsingin-, Oulun- ja Porin-kampuksilla. Hakija valitsee kokeen suorituspaikan ja -ajan yhteishaun hakulomakkeella tarjolla olevista vaihtoehdoista. Tutustu AMK-valintakoe-sivuun, mikäli valitset tekeväsi kokeen Diakissa.
Lähihoitajataustaisille suunnattu sairaanhoitaja (AMK) -koulutus ei ole mukana AMK-valintakokeissa, vaan valintatapana on kaksiosainen valintakurssi. Lähihoitajataustaisille suunnatun sairaanhoitajakoulutuksen valintakurssista voi lukea lisää täältä.
Suomenkielisissä sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa 40 % opiskelijoista valitaan todistusvalinnalla. Todistusvalinta ei ole käytössä Diakin lähihoitajataustaisille suunnatussa sairaanhoitaja (AMK) -koulutuksessa.
Todistusvalinnan tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 18.10.2023. Muiden kuin todistusvalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 24.11.2023.
Diakin hakijapalvelut palvelee hakijoita
Diakin hakijapalvelut tavoittaa joko puhelimitse: 0400 725 384 (ma-to 10–11 ja 12–14) tai sähköpostitse: hakijapalvelut@diak.fi.
Lisätietoa
Katso koulutustemme tiedot ja hakuohjeet hakijan sivuilta.
Lue tai katso opiskelijoidemme tarinoita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna PihlajamäkimarkkinointikoordinaattoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 346 5169anna.pihlajamaki@diak.fiElina Juntunentoimitusjohtaja, rehtoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 766 1312elina.juntunen@diak.fiTietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
HOP-hanke tuo hyvinvointia, osallisuutta ja pärjäämistä Pohjois-Pohjanmaalle19.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
HOP-hyvinvointia, osallisuutta ja pärjäämistä -hanke on käynnistynyt 1.5.2023. Diakonia-ammattikorkeakoulun hallinnoimassa ja Oulun ammattikorkeakoulun sekä Vaalan kunnan osatoteuttamassa HOP-hankkeessa vahvistetaan paikallista yhteistyötä ja edistetään heikoimmassa asemassa olevien kuntalaisten hyvinvointia, osallisuutta ja pärjäämistä. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.
Kutsu medialle: DiakHub Itä-Suomi: Inhimillisyys, kohtaaminen ja digitaalisuus – mahdoton yhtälö?19.9.2023 07:30:00 EEST | Kutsu
Miten sote-alan osaamista ja työtä voidaan kehittää kestävästi Itä-Suomessa, unohtamatta inhimillisyyttä? DiakHub Itä-Suomi esittäytyy ja kutsuu median edustajia kaikille avoimeen webinaariin, jossa tarjotaan ratkaisuja sote-alan osaamisen ja työelämän kehittämiseen Itä-Suomessa.
Oulun sosionomikoulutus yksi Diakin suosituimmista hakukohteista syksyn yhteishaussa15.9.2023 12:51:27 EEST | Tiedote
Syksyn korkeakoulujen yhteishaku päättyi 14.9.2023. Diakissa oli tarjolla 340 aloituspaikkaa, joista 55 Oulussa järjestettäviin sosionomi (AMK) ja sosionomi (AMK), diakoniatyö -koulutuksiin.
Porin sosionomikoulutus yksi Diakin suosituimmista hakukohteista syksyn yhteishaussa15.9.2023 12:49:06 EEST | Tiedote
Syksyn korkeakoulujen yhteishaku päättyi 14.9.2023. Diakissa oli tarjolla 340 aloituspaikkaa, joista 60 Porissa järjestettäviin sosionomi (AMK) ja sosionomi (AMK), diakoniatyö -koulutuksiin.
Syksyn yhteishaku on päättynyt – Diakiin ensisijaisesti hakeneiden määrä kasvoi kolmanneksen15.9.2023 12:44:45 EEST | Tiedote
Syksyn korkeakoulujen yhteishaku päättyi 14.9.2023. Diakissa oli tarjolla 340 aloituspaikkaa AMK-koulutuksiin Helsingissä, Porissa, Oulussa ja verkossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme