Tampereen Satakunnankadun liikenneympyrän taideteoksesta kilpailu
30.8.2023 10:00:00 EEST | Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo | Tiedote

Tavoitteena on uuden teoksen kautta kehittää kaupunkikuvaa ja alueen identiteettiä sekä juhlistaa Tampereen Teknillistä Seuraa, joka osallistuu teoksen rahoitukseen. Teoksen paikka on merkityksellinen Tampereen Teknilliselle Seuralle, koska liikenneympyrän viereinen vuonna 1929 valmistunut Grand Hotel Tammer on seuran rakennuttama ja ollut alunperin seuran omistama.
Tampereen taidemuseo avaa kaikille Suomessa toimiville ammattikuvataiteilijoille portfoliohaun, johon ilmoittautuneiden joukosta valitaan kolme taiteilijaa tai taiteilijaryhmää suunnittelemaan tulevaa teosta. Päätöksen luonnosvaiheeseen valittavista taiteilijoista ja lopulta toteutettavasta teoksesta tekee hankkeeseen nimetty valintatyöryhmä. Taidekoordinaattorina hankkeessa toimii Frei Zimmer Oy.
Julkisen taideteoksen tulee huomioida arvokas kulttuuriympäristö sekä kiertoliittymän liikenteen turvallisuus. Uuden kiertoliittymän rakennustöiden arvioidaan valmistuvan marraskuussa 2023, ja taideteoksen tulisi valmistua vuoden 2024 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taidekoordinaattori
Heini Orell
heini.orell@freizimmer.fi
044 971 5158
Frei Zimmer Oy
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen taidemuseo
Tampereen taidemuseo järjestää vaihtuvia näyttelyitä taiteen historian teemoista ja esittelee vanhoja mestareita sekä nykytaiteen tuoreimpia tekijöitä. Esille nostetaan niin paikallisia taiteilijoita kuin kansainvälisiäkin tekijöitä. Vuoden kohokohta on Vuoden nuoren taiteilijan julkistus ja palkintonäyttely. Pirkanmaan vastuumuseona taidemuseo tutkii paikallista taidehistoriaa ja tukee alueen toimijoita. Tampereen taidemuseo hallinnoi ja hoitaa Suomen toiseksi suurinta taidekokoelmaa, joka käsittää yli 15 000 teosta.
Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34, 33230 Tampere
puh. 041 730 3104
tampereentaidemuseo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Tammelan tiilikoulun pronssireliefi siirretään konservoitavaksi koulun remontin alta22.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Kuvanveistäjä Heikki Varjan pronssireliefi Meidän neropatit (1959) poistetaan Tammelan tiilikoulun julkisivusta ja siirretään konservoitavaksi 22.5.2026 koulun purkutöiden alkaessa. Teos kuuluu Tampereen kaupungin kokoelmaan, ja se palautetaan uuden koulun julkisivuun 2028.
Sisko Petäjän vahingoitettu veistos siirretään Nekalasta Tampereen museoiden kokoelmakeskukseen12.5.2026 16:13:44 EEST | Tiedote
Nekalan lastentalon pihamaalla sijaitsevaa Sisko Petäjän veistosta on vahingoitettu, ja se siirretään Tampereen museoiden kokoelmakeskukseen. Yksi veistoksen kolmesta kalasta on viety. Teosta hallinnoiva Tampereen taidemuseo on tehnyt vahingonteosta rikosilmoituksen.
Schjerfbeck X Nordean Taidesäätiö avautuu Tampereen taidemuseossa 19.5.20264.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen taidemuseossa avautuva Helene Schjerfbeckin (1862–1946) taiteen pienoisnäyttely esittelee viisi Nordean Taidesäätiön kokoelmien teosta Suomen arvostetuimpiin taiteilijoihin ja modernin taiteen tienraivaajiin lukeutuvan taiteilijan tuotannosta. Taiteilijan ehkä rakastetuin työ, Hiljaisuus (1907), on saatu Tampereelle suoraan New Yorkista, The Metropolitan Museum of Modern Artissa (The MET) järjestetystä Helene Schjerfbeckin näyttelystä. Nordean Taidesäätiön näyttely täydentää samalla taidemuseon suosittua Encore!-kokoelmanäyttelyä, jossa nähdään kaksi Helene Schjerfbeckin teosta Tampereen taidemuseon omista kokoelmista.
Tammerlammen kesäteos ja muut Taidevaltakunta ’26 -biennaalin julkiset teokset esille jo ennen näyttelyitä27.4.2026 12:40:27 EEST | Tiedote
Taidevaltakunta ’26 -biennaalin kolme julkista teosta tulevat esille Tampereen ydinkeskustaan jo ennen kuvataidebiennaalin varsinaista avautumista. Vapusta lähtien ohikulkijoita yllättää ja ilahduttaa Tammerlampeen tuotu Ilkka Virtasen mielikuvituksellinen veistos Homo Nepenthes Mangrove. Janne Hokkasen kyltit nousevat kosken partaalle toukokuun lopussa. Jussi Lahtisen mediateoksen voi nähdä kaupungintalon katutasossa sekä ratikkapysäkeillä.
Paaerin maalaus palautettiin konservoituna Hyhkyn kouluun15.4.2026 12:27:57 EEST | Tiedote
Kuvataiteilija Germund Paaerin (1881–1950) maisemamaalaus on palautettu Hyhkyn kouluun mittavan konservoinnin jälkeen. Alun perin näyttämön taustakankaaksi tilattu suurikokoinen maalaus kuuluu Tampereen kaupungin kokoelmaan, ja se valmistui 1900-luvun alussa. Paaer tunnetaan Kalevala-korujen ensimmäisenä pääsuunnittelijana, graafikkona ja kansatieteen harrastajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
