Ari Korvolan kirja Tuppeen sahattu Nuorisosäätiö tuo esille uusia yksityiskohtia poliittisen rahan kytköksistä rakentamiseen

Korvolan kirja on kertomus siitä, kuinka keskustapuolueen nuorisojärjestön ”kristillis-siveelliseltä pohjalta ja rikollisuuden torjumiseksi” perustama säätiö päätyi itse tuomiolle. Tästä kepulista pelistä yhteisillä rahoilla on jäljellä vielä pesänsiivous rikoksista ja niiden aiheuttamista miljoonatappioista.
1960-luvun rakennemuutos synnytti tarpeen rakentaa nuorille kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja mutta se johti poliittisiin skandaaleihin, korruptioon, rikoshyötyyn ja vankeustuomioihin.
Nuorisosäätiötä ovat johtaneet muun muassa ministereiksi nousseet Matti Vanhanen ja Antti Kaikkonen sekä etsintäkuulutettuna maailmalla piileksinyt Perttu Nousiainen.
Suhteet suurten rakennusliikkeiden kanssa loivat verkoston, jossa toimintaa edistettiin erilaisin ”lautakasoin”, alennuksin ja laskuttomin remontein. Säätiön johto hyödynsi varoja oman vaalimenestyksensä rahoittamiseen sekä yksityisen omaisuutensa kartuttamiseen.
Loistonsa päivistä Nuorisosäätiö on kutistunut puoleen, yleishyödyllinen status on mennyt, halpakorkoiset valtion lainat on irtisanottu ja asuminen edullisissa säätiön asunnoissa on enää muisto vain.
Ari Korvola (s. 1953) tuli tunnetuksi ärhäkkänä ja uudenlaisia kerrontakeinoja käyttävänä ajankohtaistoimittajana ja tutkivana journalistina.
Ari Korvola: Tuppeen sahattu Nuorisosäätiö (Docendo 2023), sidottu, 234 sivua. Julkaisupäivä 15.9.2023. Kirja julkaistaan samalla myös ääni- ja e-kirjana.
Arvostelukappaletiedustelut:
tiedotus@docendo.fi – Toimittaja, kysy ennakkoon sähköistä vedosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha JanhonenKustantajaDocendo
Puh:040 843 0139tiedotus@docendo.fidocendo.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Drooneja, vaurastumista ja huippuromaaneja – Docendon kevään 2026 kustannusohjelma on nyt julkaistu11.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Uusia avauksia, tuttuja henkilöitä ja ajankohtaisia aiheita. Tutustu koko luetteloon tiedotteen linkistä ja tilaa mediavedos tiedotus@docendo.fi.
"Tehtaankadun kuiskaaja" Jaakko Laakso kertoo tarinansa kirjassaan Punainen takapiru15.10.2025 02:00:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa teoksen Punainen takapiru Jaakko Laakso julkistustilaisuuteen keskiviikkona 15. lokakuuta klo 17.00 Ravintola Ostrobotnian juhlasaliin. Ilmoittaudu tilaisuuteen tiedotteen linkistä. Ennakkohaastattelut järjestetään 13. lokakuuta Helsingissä.
Vakoilurengas vavisutti Suomea 1950-luvulla – yksityiskohdat julki7.10.2025 02:00:00 EEST | Tiedote
Tervetuloa Suuri suomalainen vakoilutapaus -kirjan julkistustilaisuuteen 8.10. klo 17 Kansallisarkiston luentosalissa osoitteessa Rauhankatu 17, Helsinki. Kirjailijoiden kanssa tapauksesta keskustelemassa Unto Hämäläinen. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Tulistumista, alistumista ja kostamista – Lasse Laaksoselta sotilasylijohdon tunnehistoriasta kirja 18.9.18.9.2025 02:00:00 EEST | Tiedote
Tervetuloa Lasse Laaksosen Temperamenttia! Sotilasylijohdon tunnehistoria -kirjan julkistustilaisuuteen Ravintola Ostrobotnian Jääkärihuoneessa 18.9. klo 13.00 osoitteessa Museokatu 10. Laaksosen kanssa kirjasta keskustelemassa Jan Erola.
Sota on Venäjän normaalitila – poiminnat Docendon syksyn Venäjä-teoksista15.9.2025 13:31:27 EEST | Tiedote
Docendon syksyn Venäjä-kirjojen tekijöistä Mark Galeotti ja Peter Pomerantsev ovat kansainvälisesti arvostettuja asiantuntijoita. Toimittaja, pyydä arvostelukappaleet ja varaa kirjailijahaastattelu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



