Politiikan toimittajan uutuuskirja on häkellyttävä tositarina amerikansuomalaisesta kommunistijohtaja Gus Hallista

Arvo Kustaa Halberginä syntyneen Gus Hallin (1910–2000) elämää leimasivat vakoilu, pimeä raha ja kylmä sota. Hall johti yli 40 vuotta Yhdysvaltain kommunistista puoluetta, jolle virtasi rahaa Neuvostoliitosta. Noustuaan kommunistisen puolueen johtoelimiin hän joutui syytetyksi vuoden 1949 suuressa kommunistioikeudenkäynnissä ja päätyi vuosiksi liittovaltion vankilaan.
Vankilasta vapauduttuaan Hall johti yli 40 vuoden ajan Yhdysvaltain kommunistista puoluetta, jolle virtasi rahaa Neuvostoliitosta. Liittovaltion poliisi FBI oli soluttautunut puolueeseen, ja sen keskeisin myyrä oli Hallin perhe- ja puolueystävä Morris Childs. Näin Yhdysvallat sai huipputason tietoa Kremliä myöten.
Kirjassa limittyvät Hallin ja Childsin elämäntarinat. Samankaltaisista taustoista ponnistaneet miehet päätyivät lähes vastakkaisille poluille. Miksi Hall pysyi totalitaristisen järjestelmän tukijana, vaikka hän eli läntisen vapauden keskellä? Miksi Childs hylkäsi aatteensa ja ryhtyi myyräksi?
Tuomas Savonen on Suomen Tietotoimiston toimittaja, jonka poliittisen historian väitöskirja käsitteli Gus Hallia.
Moskovan mies vakoilun verkossa – Amerikansuomalaisen Gus Hallin erikoinen elämä ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Markus Bäckmanin lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 21.9.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Luvassa vauhtia ja pähkähulluja hetkiä: Täältä tulevat Lokkimies ja Wonderpöllö!8.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Lokkimies ja Wonderpöllö – Pönttömörkö aloittaa uuden, hulvattoman lastensarjakuvasarjan. Kirjan takana on lasten suosikkipoliisi Isämiehen kuvittaja Kai Vaalio.
Johannes Ekholmin Päähenkilö on intensiivinen yhden vuorokauden romaani nykyihmisen tunne-elämästä7.5.2025 14:33:40 EEST | Tiedote
Johannes Ekholmin neljäs romaani Päähenkilö pureutuu nykyihmisen tunnepuheeseen, kiintymyssuhteisiin ja elämänhallintaan.
Oletko valmis äkkilähtöön, joka saa sinut välittömästi hyvälle tuulelle?7.5.2025 10:03:37 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän vauhdikas ja riemastuttava uutuusromaani kuljettaa lukijan jälleen aurinkoiselle Tampereelle. Suosittelemme kerrospukeutumista ja passin ottamista mukaan, sillä pulmia pakoillessa saatetaan päätyä yllätyslomalle vähän kauemmaksikin.
Lulan uusi lapio on suloinen kuvakirja siitä, kuinka pienet asiat voivat olla lapselle maailman suurimpia7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Minna Vaarman ja Eveliina Netin herkkä ja tunnelmallinen teos kuvaa lapsen näkökulmasta myös ystävyyssuhteiden syntymistä leikin ja jakamisen kautta.
Dramaturgi Elli Salon esikoisromaani Keräilijät tutkii historian haamuja ja nykyhetken jännitteitä6.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Elli Salon häikäisevän omaääninen esikoisromaani Keräilijät kertoo kolmen naisen tarinan Kainuun perukoilla. Villieläinkuvaaja Ani, kirjastohoitaja Ljudmila ja arkeologi Heini kohtaavat elämänsä kriisit ja yhteiskunnalliset murrokset pohjoisen luonnon keskellä. Tragikoominen ja koskettava teos tutkii perinnön, selviytymisen ja elämän merkityksellisyyden teemoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme