Museovirasto avasi avustushaun aineettoman kulttuuriperinnön hankkeisiin

Avustuksilla edistetään Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista koskevan yleissopimuksen toimeenpanoa tukemalla yhteistyö- ja kehittämishankkeita elävän perinnön eli aloilla. Aineeton kulttuuriperintö on elävää perinnettä, joka on läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa. Aineetonta kulttuuriperintöä ovat esimerkiksi juhlat ja tavat, käsityötaidot, esittävät taiteet, suullinen perinne sekä luontoon liittyvät tiedot ja taidot.
Parhaillaan vietetään elävän perinnön teemavuotta, joka juhlistaa Unescon sopimuksen kahtakymmentä vuotta ja Suomen kymmentä vuotta sen jäsenmaana. Elävä perintö on myös Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teemana tänä vuonna. Museovirasto koordinoi sopimukseen liittyvää työtä, ja osana toimeenpanoa on avustuksin tuettu elävän perinnön työtä vuodesta 2018 lähtien.
Aiempina vuosina avustuksilla on tuettu lähes neljääkymmentä hanketta 465 000 eurolla. Hankkeilla on tuettu esimerkiksi lastenkulttuurikeskusten verkoston elävän perinnön oppaan tekoa, pohjoissavolaisia juttutupia sekä saamelaisen joikuperinteen siirtämistä.
”Aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimuksessa korostuvat yhteisöistä lähtevä toiminta, perinteiden suojelu ja siirtäminen sekä niiden moninaisuus. Avustuksilla voimme tukea uudenlaista kehittämistyötä ja kokeiluja eri aloilla”, Museoviraston erikoisasiantuntija Leena Marsio sanoo.
Avustusta voi hakea kunta, yhdistys, säätiö, osakeyhtiö tai muu oikeustoimikelpoinen yhteisö. Vuonna 2022 avustusta myönnettiin seitsemälle hankkeelle yhteensä 90 000 euroa.
Avustuksista aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen mukaisiin yhteistyö- ja kehittämishankkeisiin ja hakuohjeet verkkosivulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena Marsio, erikoisasiantuntija, Museovirasto
leena.marsio@museovirasto.fi, 0295 33 6017
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Museovirasto
Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Avustushaku paikallismuseoiden hankkeille avattu21.9.2023 09:57:33 EEST | Tiedote
Paikallismuseoiden hankeavustuksilla tuetaan kokoelmien ja rakennusten säilymistä, kokoelmien hyvää hallintaa sekä tiedon välittämistä museoiden kokoelmista ja paikallisesta perinteestä. Avustuksia haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionavustusten asiointipalvelun kautta 2. marraskuuta 2023 klo 15.00 mennessä.
Tilastokortit esittelevät museoiden vuotta 202219.9.2023 12:50:54 EEST | Tiedote
Museovirasto on julkaissut vuoden 2022 Museotilaston tietoja esittelevät Tilastokortit. Tilastot kertovat laajasti museoiden monipuolisesta toiminnasta. Koronarajoitusten hellittäessä erityisesti museokäynnit ja yleisötapahtumat lisääntyivät reippaasti.
Museovirasto on avannut avustushaku maailmanperintökohteiden kehittämis- ja tutkimushankkeisiin30.8.2023 21:33:58 EEST | Tiedote
Maailmanperintökohteiden kehittämis- ja tutkimushankkeiden avustukset ovat nyt haettavissa. Avustuksia haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionavustusten asiointipalvelun kautta 12.10.2023 klo 15.00 mennessä.
Avustukset kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin jälleen haettavissa21.8.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Museovirasto avaa 29.8.2023 avustushaun kuvataiteilijoiden vuosien 2024–2025 näyttelypalkkioiden kattamiseen. Ammatillisten museoiden lisäksi myös eräät muut näyttelynjärjestäjät voivat hakea avustusta näyttelypalkkioiden maksamiseen ammattikuvataiteilijalle. Avustuksia haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustusten asiointipalvelun kautta 10.10.2023 klo 15 mennessä.
Höyrylaiva s/s Saimaa Suomen merimuseon kokoelmiin4.7.2023 15:50:51 EEST | Tiedote
130 vuotta yhtäjaksoisesti Suomen valtion omistuksessa purjehtineen väyläalus s/s Saimaan hallinta siirtyi vuoden 2023 alusta Väylävirastolta Museovirastolle. Kulttuurihistoriallisesti arvokas alus liitettiin Suomen kansallismuseoon kuuluvan Suomen merimuseon hoitamaan kansallisen merenkulun kokoelmaan. Aluksen kotipaikkana säilyy Savonlinna. Liikkuvana säilynyt s/s Saimaa osallistuu 7. heinäkuuta Mikkelissä järjestettävään Saimaan höyrylaivaregattaan ja kiinnittyy sen jälkeen Savonlinnassa Riihisaaren museon museoaluslaituriin, jossa se on yleisön nähtävillä kesäisin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme