Tesi

Tuore vaikuttavuuskatsaus: Kolme vuosikymmentä markkinaehtoista sijoittamista on rakentanut kasvua, työtä ja hyvinvointia Suomeen

31.8.2023 00:00:00 EEST | Tesi | Tiedote

Jaa

Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) taloudellinen kädenjälki näkyy vuosittain noin 450 suomalaisessa yrityksessä, joissa Tesi on omistajana joko suorien sijoitustensa tai välillisesti rahastosijoitustensa kautta. Nämä yritykset tuovat vuositasolla 12 miljardia euroa liikevaihtoa ja 64 000 työpaikkaa. Vuonna 2022 näiden yritysten verokertymä Suomeen oli 1,1 miljardia euroa.

Pia Santavirta, Tesin toimitusjohtaja
Pia Santavirta, Tesin toimitusjohtaja

Taloudellinen kädenjälki on osa Tesin vuosittaista vaikuttavuusseurantaa yhdessä ympäristöön, yhteiskuntavastuuseen ja hyvään hallintotapaan (ESG) liittyvien asioiden kanssa. Vastasyklisenä toimijana Tesi on vakauttanut markkinaa muun muassa finanssikriisin ja koronapandemian aikaan, kanavoi Suomeen EU-rahaa ja hallinnoi yhteistyökumppaneidensa kanssa luotuja rahastoja. Kestävyys on toiminnan läpileikkaava teema.

Tesi on markkinaehtoinen pääomasijoittaja, jolla on kuitenkin selkeä yhteiskunnallinen ja teollisuuspoliittinen tehtävä. Me rakennamme kasvua yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa ja pidämme kasvun rattaat pyörimässä, myös taloudellisesti haastavampina aikoina”, kertoo Pia Santavirta, Tesin toimitusjohtaja.

Tesi hallinnoi lähes 500 miljoonan edestä kotimaisten ja kansainvälisten kumppaneidensa varoja. Tesin sijoituksella Suomi pääsi mukaan Naton miljardin euron Innovaatiorahastoon.

”Kansainvälisen pääoman kanavointi suomalaisten yritysten kasvuun on meidän eritysfokuksessamme: Esimerkiksi Euroopan investointipankki tekee sijoituksia suomalaisiin yrityksiin yhdessä rakentamiemme ja Tesin hallinnoimien rahoitusinstrumenttien kautta, ja nyt olemme mukana sijoittajana myös NATO:n innovaatiorahastossa, josta suomalaiset teknologiayritykset voivat hakea rahoitusta”, Santavirta taustoittaa.

”Keskeinen tehtävämme on sijoittaa lupaaviin rahastoihin ja kasvuyrityksiin vähemmistösijoittajana ja samoilla ehdoilla yksityisten sijoittajien kanssa. Se on kannattanut: Olemme liki kolmekymmentävuotisen toimintamme aikana pystyneet kaksinkertaistamaan aikanaan saamamme pääomituksen, ja luoneet näin suomalaisille startupeille ja kasvuyrityksille lisää kasvupääomaa”, Santavirta jatkaa.

Tesin omistamien yritysten vastuullisuustyössä isoja askelia eteenpäin

Tesi seuraa vastuullisuuden edistymistä niissä lähes 450 suomalaisessa startup- ja kasvuyrityksessä, joissa se on suoraan tai välillisesti pääomarahastojen kautta mukana omistajana. Viimeisin yrityskysely osoittaa, että ympäristömittareita seuraavien yritysten määrä on kaksinkertaistunut vuodessa ja yritysvastuupolitiikka ja whistleblowing-kanava on käytössä lähes puolella yrityksistä. Kehitettävää kuitenkin löytyy: 61 prosentissa selvityksen yritysten hallituskokoonpanoista ja lähes kolmanneksella johtoryhmistä ei ole lainkaan naisjäseniä.

”Olemme tänä vuonna panostaneet merkittävästi kestävyystyökalujen ja parhaiden käytäntöjen jakamiseen markkinaan. On ilo huomata, että Tesin omassa sijoitussalkussa olevissa yrityksissä ja startup- ja kasvuyrityksissä laajemminkin on vuoden aikana ote kehittynyt erityisesti ympäristöön ja hyvään hallintotapaan liittyvissä vastuullisuusasioissa”, sanoo Santavirta.

”Kestävälle pohjalle rakennettu talouskasvu on paitsi välttämätöntä, myös valtava kilpailuetu: uskon, että aikakautemme suuret haasteet, kuten ilmastonmuutos ja energiantuotanto, tullaan ratkaisemaan uusien innovaatioiden ja rohkeiden kasvuyrittäjien avulla”, Santavirta päättää.

Tesin vaikuttavuuskatsaus täydentää vuosikertomuksen osana julkaistavaa vastuullisuusraportointia ja havainnollistaa erityisesti toiminnan välillisiä vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. Vaikuttavuuskatsaus julkaistaan alkusyksystä, koska osa raporttiin tarvittavasta tiedosta on saatavilla vasta vuosiraportoinnin jälkeen. Katsauksessa on käytetty vuoden 2022 lopun tilinpäätöslukujen lisäksi keväällä 2023 tehdyn yrityskyselyn tuloksia sekä tietomallinnettuja lukuja. Tesin vaikuttavuuskatsaus kattaa ne suomalaiset lähes 450 startup- ja kasvuyritystä, joissa Tesi on suoraan tai välillisesti mukana omistajana.

Katso lisää:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Pia Santavirta, Tesin toimitusjohtaja
Pia Santavirta, Tesin toimitusjohtaja
Lataa

Linkit

Tesi pähkinänkuoressa

Tesi haluaa nostaa Suomen uudistavan talouskasvun eturiviin. Kehitämme markkinaa ja toimimme aktiivisesti kasvavien suomalaisyritysten onnistumisen puolesta. Sijoitamme pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Meiltä saat pitkäjänteistä apua, perusteltua näkemystä, kärsivällistä rahaa ja osaavaa omistamista.  tesi.fi  |  Twitter  |  LinkedIn  |  Uutiskirje 

Taustaa Tesistä:

  • Vuonna 1995 perustettu pääomasijoitusyhtiö
  • Virallinen nimi Suomen Teollisuussijoitus Oy
  • Suomen valtion 100 % omistama
  • Hallinnoidut pääomat 2,4 miljardia euroa
  • 11 miljardia euroa liikevaihtoa ja yli 70 000 työpaikkaa Suomeen kasvuyrityksistä, joissa Tesi on suoraan tai välillisesti rahastojen kautta rahoittajana

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tesi

Tesin vuosi 2025: uuden strategian toteutus käyntiin menestyksekkäästi19.3.2026 11:30:44 EET | Tiedote

Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy:n) uuden strategian toteutus lähti vuonna 2025 erittäin onnistuneesti käyntiin. Tesin tulos 178 miljoonaa euroa jatkoi edellisvuoden positiivista kehitystä, mihin vaikutti erityisesti yksittäisten sijoitusten merkittävät arvonnousut. Turbulentista maailmantilanteesta huolimatta vuoden aikana julkistettiin sekä Suomen historian suurin pääomasijoitusrahasto että suurin suomalaisen listaamattoman yrityksen keräämä rahoituskierros. Myös valtion pääomasijoitustoiminnan keskittäminen Tesiin valmistui suunnitellusti ja onnistuneesti.

Tesi’s year 2025: new strategy off to a successful start19.3.2026 11:30:44 EET | Press release

The implementation of Tesi’s (Finnish Industry Investment Ltd) new strategy started successfully in 2025. Tesi reported a strong IFRS result of EUR 178 million, continuing the positive development of the previous year, supported in particular by significant valuation increases in individual investments. Despite global turbulence, the year saw the announcement of both the largest venture capital fund in Finland’s history and the largest funding round ever raised by an unlisted Finnish company. The consolidation of the state’s venture capital activities into Tesi was also completed successfully and as planned.

Tesin yhtiökokous: hallituksen puheenjohtajana jatkaa Andreas Tallberg, uudeksi hallituksen varapuheenjohtajaksi Riku Huttunen ja jäseneksi Anni Tuulos19.3.2026 11:14:22 EET | Tiedote

Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy) hallituksen puheenjohtajana jatkaa Andreas Tallberg. Uudeksi hallituksen varapuheenjohtajaksi on valittu työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen ja jäseneksi Relexin strategiasta ja kehityksestä vastaava johtaja Anni Tuulos. Tesin hallituksen jäseninä jatkavat Päivi Arminen, Juha Ketola, Olli Kärkkäinen ja Lassi Noponen. Valinnat teki Tesin yhtiökokous 19.3.2026. Yhtiökokous vahvisti konsernin ja emoyhtiön tilinpäätökset ajalta 1.1.–31.12.2025 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtaja Pia Santavirralle sekä hyväksyi hallituksen esityksen emoyhtiön tuloksen käyttämisestä. Varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö KPMG Oy Ab päävastuullisena tilintarkastajana KHT Marcus Tötterman. Hallituksen jäsenet Hallituksen kuvat

Tesi’s Annual General Meeting: Andreas Tallberg continues as Chairman of the Board, Riku Huttunen elected as new Vice Chairman, and Anni Tuulos joins the Board19.3.2026 11:14:22 EET | Press release

Andreas Tallberg continues as Chairman of the Board of Tesi (Finnish Industry Investment Ltd). Riku Huttunen, Director General of the Energy Department at the Ministry of Economic Affairs and Employment, has been elected as the new Vice Chairman of the Board, and Anni Tuulos, Chief Strategy and Development Officer at Relex, has been elected as a new Board member. Board members Päivi Arminen, Juha Ketola, Olli Kärkkäinen, and Lassi Noponen will continue in their roles. The selections were made at Tesi’s Annual General Meeting on March 19, 2026. The Annual General Meeting confirmed the financial statements of the group and the parent company for the period Jan 1–Dec 31, 2025, granted discharge from liability to the company’s Board and CEO Pia Santavirta, and approved the Board’s proposal concerning the use of the parent company’s result. KHT community KPMG Oy Ab was elected as the auditor, with KHT Marcus Tötterman as the principal auditor. Board members Pictures of the board members

Pk-yritysten kasvu vahvistuu, mutta investoinnit jumittavat17.1.2026 00:02:22 EET | Tiedote

Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) tuoreen, suomalaisille pk-yrityksille tehdyn Kasvuyrityspulssi-kyselyn mukaan liikevaihdon kasvu on kiihtynyt, tilauskannat ovat vahvistuneet laaja-alaisesti ja etenkin teollisuuden näkymät näyttävät hyvältä. Haasteita kuitenkin on: investointien edellisvuodelle ennakoitu kasvu jäi tapahtumatta, eikä investointisykli vaikuta käynnistyvän suhteellisen valoisista kasvuodotuksista huolimatta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye