Kasvuyritys SaaShop keräsi 1,2 miljoonan euron rahoituksen
31.8.2023 08:55:23 EEST | Viestintätoimisto Manifesto Oy | Tiedote

SaaShopin uutta rahoituskierrosta edelsi vahva kasvu: yhtiö kaksinkertaisti liikevaihtonsa edellisen tilikauden aikana ja on kasvattanut tänä vuonna asiakaskuntaansa pelkästään Yhdysvalloissa yli kahteensataan yritysasiakkaaseen. SaaShopin tavoite on triplata myyntinsä Yhdysvaltojen ja Euroopan markkinoilla vuoden 2024 loppuun mennessä ja ylittää viiden miljoonan euron liikevaihdon raja.
SaaShop perusti Yhdysvaltoihin Austiniin vuoden 2021 lopussa toisen toimipisteensä, jota johtaa M-Files Oy:n Yhdysvaltojen liiketoiminnan aikoinaan käynnistänyt Greg Milliken.
”Lähdimme tekemään rahoituskierrosta vauhdittaaksemme kasvua sekä henkilöstömäärässä että euroissa USA:ssa ja Euroopassa. Markkinapaikkamme toimii kuin verkostohyödyke, ja näemme siitä nyt selkeitä osoituksia. Asiakasyritykset keskittävät nykyiset ohjelmistonsa SaaShopiin, koska haluavat vähentää hallinnollista kuormaa liittyen laskujen ja luottokorttikuittien käsittelyyn sekä keskittää lisenssimuutosten tekemisen yhteen paikkaan, mikä säästää heidän aikaansa lisäämättä kustannuksia”, yhtiön toinen perustaja ja toimitusjohtaja Kaj Seeste sanoo.
SaaShop on vuonna 2018 perustettu kansainvälinen markkinapaikka, joka yhdistää asiakkaat sekä SaaS-ohjelmistoyhtiöt ja sellaiset palveluntarjoajat, jotka ovat erikoistuneet SaaS-palveluihin.
SaaShopin markkinapaikasta yritykset voivat ostaa haluamansa ohjelmistot yhdestä paikasta, yhdellä laskulla ja yhden asiakaspalvelun tuella. SaaShopiin voi keskittää kaikki olemassa olevat SaaS-ohjelmistot. Sen valikoimasta löytyy runsaasti ohjelmistoja mukaan lukien Microsoft, Google, Pipedrive, DocuSign, HubSpot, Aircall, F-Secure, Asana, Adobe, Dropbox, Freshdesk ja ActiveCampaign.
Yhtiön asiakkaina on pörssiyhtiöitä kuten sijoittajille suunnattu sisältöpalvelu Inderes Oyj sekä yli 2 000 erikokoista pk-yritystä. Suomessa SaaShop toimii ohjelmistoja.fi -markkinointinimellä.
“Keskitimme SaaS-ohjelmistot SaaShopiin, koska haemme tällä kustannussäästöjä. Bonuksena saamme hallinnoitua kaikki lisenssit yhden palvelun kautta”, Inderes Oyj:n talousjohtaja Mikko Wartiovaara kertoo.
”Vielä viisi vuotta sitten yritykset käyttivät keskimäärin alle kymmentä SaaS-ohjelmistoa ja nyt yrityksillä voi olla jopa yli sata SaaS-ohjelmistoa käytössään. Samalla ohjelmistojen ostaminen ja hallinta on sirpaloitunut. Palveluihin liittyvä kuittien ja lisenssien hallinta on yrityksissä usein kaoottista. Palvelumme poistaa lukuisten SaaS-portaaleihin liittyvien lisenssien lisäämisen ja poistamisen ongelmat keskittämällä asioinnin yhteen palveluun ja yhdelle laskulle ilman lisäkustannuksia”, Seeste kommentoi.
Enkelisijoittaja Jorma Heinonen hallituksen puheenjohtajaksi
Myös SaaShopin hallituksessa tapahtuu muutoksia. Hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja, Solitan entinen toimitusjohtaja Jari Niska siirtyi yhtiön advisoriksi toukokuussa ja uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi nousi enkelisijoittaja, hallitusammattilainen Jorma Heinonen. Heinonen toimii muun muassa Virnex Groupin sekä LightningChartin yhtiöiden hallituksissa ja on mukana Finnish Business Angels Networkin (FIBAN) toiminnassa.
Heinosen kokemus ja osaaminen liiketoiminnan kansainvälisestä kehittämisestä tukee SaaShopin kasvua, kansainvälistymistä sekä sijoittajasuhteiden rakentumista.
Yhtiön perustajiin kuuluu Kaj Seesten ohella suomalaisen verkkokaupan pioneeri Tapio Talvisalo. Talvisalo tunnetaan sähköisen kaupankäynnin palveluita tarjonneen Smilehouse Oy:n perustajana. Smilehouse Oy myytiin Tieto Finland Oy:lle vuonna 2015.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Kaj Seeste
Co-founder & CEO, SaaShop Oy
0400 928 169
kaj@saashop.fi
www.ohjelmistoja.fi; www.saashop.com
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
SaaShop
SaaShop on SaaS-ohjelmistojen markkinapaikka, josta yritykset voivat ostaa kaikki tarvitsemansa ohjelmistot yhdestä paikasta ja yhden asiakaspalvelun kautta. Se poistaa luottokorttikaaoksen ja kuittirumban tilitoimiston kanssa. Yhtiö tarjontaan kuuluu tuhansia erilaisia ohjelmistoa. SaaShop Oy on perustettu vuonna 2018 ja sen liikevaihto vuonna 2022 oli noin 1,4 miljoonaa euroa. 2023 vuodelle yhtiö tavoittelee 2,5 miljoonan euron liikevaihtoa. Sillä on toimipaikat Suomessa ja Yhdysvalloissa. Yhtiössä työskentelee 18 ihmistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy
Lemmikkien karvat riesana? ECOVACSin DEEBOT T90 Max Pro Omni on kehitetty imuroimaan ne tehokkaasti8.10.2026 11:03:11 EEST | Tiedote
Uusi keskihintainen ECOVACS DEEBOT T90 MAX PRO OMNI -siivousrobotti vaatii vain vähän manuaalista huolenpitoa ja se soveltuu erityisesti lemmikkitalouksiin.
Tutkimus: Kaksi kolmesta nuoresta aikuisesta työllistyi viime kesänä – mediaanipalkka oli 1 750 euroa22.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista nuorista aikuisista kaksi kolmesta (67 %) työllistyi kesän aikana, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Bigbankin Taloustutkimuksella teettämän selvityksen mukaan nuorten mediaanipalkka oli 1 750 euroa ja kaksi viidestä (38 %) säästi vähintään puolet kesällä saadusta palkastaan. Nuoret aikuiset pitivät säästöjään yleisimmin käyttö- tai säästötilillä, mutta miehillä korostui myös rahastoihin ja osakkeisiin sijoittaminen.
TUTKIMUS: Suomalaiset kaipaavat pankkiasioinnilta turvallisuutta: pelkästään digikanavissa asioivien turvallisuuden kokemus muita heikompi21.9.2026 08:24:20 EEST | Tiedote
Liikkeenjohdon konsultointiyhtiö VALOR Partners selvitti suomalaisten suhdetta pääasialliseen pankkiinsa valtakunnallisella ”Suomalaiset ja raha” -kyselytutkimuksella. Tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta on tyytyväinen pankkiinsa. Tutkimus paljasti myös muutoksen odotuksissa pankkeja kohtaan. Aiemman helppouden sijaan pankkiasioinnilta toivotaan nyt ennen kaikkea turvallisuuden tunnetta.
Rautalisä kannattaa valita hyvän siedettävyyden perusteella10.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Siedettävyydellä on ratkaiseva merkitys, kun naiset valitsevat rautalisää. Lääkeyhtiö Avia Pharman alkuvuodesta 2026 Norstatilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan 70 prosenttia naisista pitää vatsalle aiheutuvien haittavaikutusten minimointia tärkeimpänä tekijänä rautalisää valittaessa. Tolfer-rautalisän sisältämä IHAT™-rauta kulkeutuu luonnollisen ferritiinin tavoin kehon läpi nanopartikkelimuodossa suojattuna kuoren sisällä, minkä ansiosta rauta ei pääse reagoimaan vatsassa, vaan imeytyy optimaalisesti ohutsuolessa.
IFA 2026: ECOVACS esittelee uuden sukupolven kotirobotit4.9.2026 09:00:41 EEST | Tiedote
ECOVACS esitteli IFA 2026 -tapahtumassa Berliinissä uusia kotirobotteja. Yritys hyödyntää samoja teknologioita monessa tuoteryhmässä, mikä mahdollistaa robotiikan nopean edistyksen siivouksessa, ikkunoiden pesussa, ruohonleikkuussa sekä uima-altaiden puhdistuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
