Kasvuyritys SaaShop keräsi 1,2 miljoonan euron rahoituksen

31.8.2023 08:55:23 EEST | Viestintätoimisto Manifesto Oy | Tiedote

Jaa
Suomalainen kasvuyritys SaaShop Oy on kerännyt 1,2 miljoonan euron kokoisen rahoituksen. Kierrokseen osallistui osa nykyisistä omistajista sekä hallituksen jäsenet kuten Jari Niska ja Jorma Heinonen. Yhtiö sai rahoitusta myös Business Finlandilta. Kokonaisuudessaan rahoituskierros vauhdittaa SaaShopin kasvua sekä Euroopan että Yhdysvaltojen markkinoilla.

SaaShopin uutta rahoituskierrosta edelsi vahva kasvu: yhtiö kaksinkertaisti liikevaihtonsa edellisen tilikauden aikana ja on kasvattanut  tänä vuonna asiakaskuntaansa pelkästään Yhdysvalloissa yli kahteensataan yritysasiakkaaseen. SaaShopin tavoite on triplata myyntinsä Yhdysvaltojen ja Euroopan markkinoilla vuoden 2024 loppuun mennessä ja  ylittää viiden miljoonan euron liikevaihdon raja.

SaaShop perusti Yhdysvaltoihin Austiniin  vuoden 2021 lopussa toisen toimipisteensä, jota johtaa M-Files Oy:n Yhdysvaltojen liiketoiminnan aikoinaan käynnistänyt Greg Milliken. 

”Lähdimme tekemään rahoituskierrosta vauhdittaaksemme kasvua sekä henkilöstömäärässä että euroissa USA:ssa ja Euroopassa. Markkinapaikkamme toimii kuin verkostohyödyke, ja näemme siitä nyt selkeitä osoituksia. Asiakasyritykset keskittävät nykyiset ohjelmistonsa SaaShopiin, koska haluavat vähentää hallinnollista kuormaa liittyen laskujen ja luottokorttikuittien käsittelyyn sekä keskittää lisenssimuutosten tekemisen yhteen paikkaan, mikä säästää heidän aikaansa lisäämättä kustannuksia”, yhtiön toinen perustaja ja toimitusjohtaja Kaj Seeste sanoo.

SaaShop on vuonna 2018 perustettu kansainvälinen markkinapaikka, joka yhdistää asiakkaat sekä SaaS-ohjelmistoyhtiöt ja sellaiset palveluntarjoajat, jotka ovat erikoistuneet SaaS-palveluihin. 

SaaShopin markkinapaikasta yritykset voivat ostaa haluamansa ohjelmistot yhdestä paikasta, yhdellä laskulla ja yhden asiakaspalvelun tuella. SaaShopiin voi keskittää kaikki olemassa olevat SaaS-ohjelmistot. Sen valikoimasta löytyy runsaasti ohjelmistoja mukaan lukien Microsoft, Google, Pipedrive, DocuSign, HubSpot, Aircall, F-Secure, Asana, Adobe, Dropbox, Freshdesk ja ActiveCampaign. 

Yhtiön asiakkaina on pörssiyhtiöitä kuten sijoittajille suunnattu sisältöpalvelu Inderes Oyj sekä yli 2 000 erikokoista pk-yritystä. Suomessa SaaShop toimii ohjelmistoja.fi -markkinointinimellä.

“Keskitimme SaaS-ohjelmistot SaaShopiin, koska haemme tällä kustannussäästöjä. Bonuksena saamme hallinnoitua kaikki lisenssit yhden palvelun kautta”, Inderes Oyj:n talousjohtaja Mikko Wartiovaara kertoo.

”Vielä viisi vuotta sitten yritykset käyttivät keskimäärin alle kymmentä SaaS-ohjelmistoa ja nyt yrityksillä voi olla jopa yli sata SaaS-ohjelmistoa käytössään. Samalla ohjelmistojen ostaminen ja hallinta on sirpaloitunut. Palveluihin liittyvä kuittien ja lisenssien hallinta on yrityksissä usein kaoottista. Palvelumme poistaa lukuisten SaaS-portaaleihin liittyvien lisenssien lisäämisen ja poistamisen ongelmat keskittämällä asioinnin yhteen palveluun ja yhdelle laskulle ilman lisäkustannuksia”, Seeste kommentoi.

Enkelisijoittaja Jorma Heinonen hallituksen puheenjohtajaksi

Myös SaaShopin hallituksessa tapahtuu muutoksia. Hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja, Solitan entinen toimitusjohtaja Jari Niska siirtyi yhtiön advisoriksi toukokuussa ja uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi nousi enkelisijoittaja, hallitusammattilainen Jorma Heinonen. Heinonen toimii muun muassa Virnex Groupin sekä LightningChartin yhtiöiden hallituksissa ja on mukana Finnish Business Angels Networkin (FIBAN) toiminnassa. 

Heinosen kokemus ja osaaminen liiketoiminnan kansainvälisestä kehittämisestä tukee SaaShopin kasvua, kansainvälistymistä sekä sijoittajasuhteiden rakentumista. 

Yhtiön perustajiin kuuluu Kaj Seesten ohella suomalaisen verkkokaupan pioneeri Tapio Talvisalo. Talvisalo tunnetaan sähköisen kaupankäynnin palveluita tarjonneen Smilehouse Oy:n perustajana. Smilehouse Oy myytiin Tieto Finland Oy:lle vuonna 2015. 

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Kaj Seeste
Co-founder & CEO, SaaShop Oy
0400 928 169
kaj@saashop.fi
www.ohjelmistoja.fi; www.saashop.com 

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Viestintätoimisto Manifesto Oy
Viestintätoimisto Manifesto Oy
Siltasaarenkatu 18–20 C
00530 Helsinki

https://www.manifesto.fi

SaaShop

SaaShop on SaaS-ohjelmistojen markkinapaikka, josta yritykset voivat ostaa kaikki tarvitsemansa ohjelmistot yhdestä paikasta ja yhden asiakaspalvelun kautta. Se poistaa luottokorttikaaoksen ja kuittirumban tilitoimiston kanssa. Yhtiö tarjontaan kuuluu tuhansia erilaisia ohjelmistoa. SaaShop Oy on perustettu vuonna 2018 ja sen liikevaihto vuonna 2022 oli noin 1,4 miljoonaa euroa. 2023 vuodelle yhtiö tavoittelee 2,5 miljoonan euron liikevaihtoa. Sillä on toimipaikat Suomessa ja Yhdysvalloissa. Yhtiössä työskentelee 18 ihmistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy

Tutkimus: Kolme neljästä huomattavasti ylipainoisesta ei ole tyytyväinen omaan kehoonsa9.2.2026 09:36:00 EET | Tiedote

Tuoreen tutkimuksen mukaan joka toinen suomalainen (56 %) kokee olevansa hieman tai huomattavasti ylipainoinen, ja valtaosa heistä ei ole tyytyväinen omaan kehoonsa. Lähes 80 prosenttia ylipainoisista on harkinnut laihduttamista, mutta kaksi viidestä uskoo epäonnistuvansa pitkäjänteisen motivaation puuttumisen takia. Lihavuuslääkäri André Heikius muistuttaa, että lihavuus on krooninen, uusiutuva sairaus eikä oman ylipainon kanssa ei tarvitse puurtaa yksin.

Laskettelulomalle Suomessa? Täältä löytyvät kalleimmat ja halvimmat hissiliput5.2.2026 09:45:00 EET | Tiedote

Valoisat talvipäivät ja tuleva kevätkausi tarkoittavat monelle suomalaiselle aktiivista laskettelulomaa. Laskettelumatkalle voi kuitenkin muodostua yllättävän suuri hintalappu. Bluestep Bank selvitti vertailussaan Suomen kalleimmat ja edullisimmat laskettelukeskusten hissiliput kevätkaudelle 2026. Keskimäärin kalleimmat hissiliput löytyvät Rukalta ja Pyhätunturilta, kun taas edullisimmin pääsee laskettelemaan Iisalmen Paloisvuorella.

Koettelevatko kura ja ikkunoiden huurtuminen ajohermojasi? – Autoglymin keinot kostean ja pimeän talven autonhoitoon29.12.2025 08:07:00 EET | Tiedote

Kuluvan talven lauhat ja sateiset jaksot sekä satunnaiset pakkaset ovat monille autoilijoille todellinen haaste. Kuraa ja kosteutta kertyy helposti sisälle autoon ja ikkunoihin sekä yllättävät pakkaset voivat jäädyttää auton ovet ja lukot. Pimeässä vuodenajassa myös ajovalojen valotehon varmistaminen on tärkeää ajoturvallisuuden varmistamiseksi. Oikeilla puhdistus- ja hoitotuotteilla arjesta saa sujuvampaa haastavissakin talviolosuhteissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye