Opiskelijat raikastamassa oopperakenttää – Hävinnyt-ooppera käsittelee ajankohtaisia, nuoria koskettavia aiheita

Fanni Palmannolla on menossa TAMKin musiikkipedagogilinjalla neljäs eli viimeinen vuosi, instrumenttinaan laulu. Hävinnyt-oopperassa Palmanto laulaa Allin roolin ja toimii myös yhtenä tuottajista. Palmanto kertoo, että opinnot TAMKissa ovat tarjonneet väylän yhdistää ammattiopinnot sekä intohimon musiikkiin.
– Tulevaisuus näyttää mihin polku tästä jatkuu. Ehkä maisterin tutkintoon. Musiikkikasvatus tai solistisempi suuntaus laulussa ovat harkinnassa, tuottaminen kiinnostaa myös. Jonkinlainen musiikin moniosaaja olisi haaveammattini, Palmanto kertoo.
Vuonna 2021 TAMKin alumni Anette Raukola kysyi Palmannolta, haluaisiko tämä lähteä rakentamaan täysin uutta oopperateosta. Libretisti Jonna Ahola löytyi Anetten lähipiiristä, minkä jälkeen sävellystyö tilattiin Tatu Piitulaiselta, Palmanto valottaa oopperan alkutahteja.
Inga Sauranen hyppäsi Hävinnyt-oopperan tuottajan rooliin vuonna 2022. Hän opiskelee TAMKilla toista vuotta laulajaksi.
Ooppera useampien ulottuville
Oopperaan haluttiin ajankohtainen ja helposti samaistuttava aihe, joka kiinnostaa erityisesti nuoria. Teos käsittelee universaaleja teemoja kuten yksinäisyyttä, osattomuutta, hylätyksi tulemisen pelkoa ja mielenterveyttä. Kaikki aiheita, joihin ei olla totuttu törmäämään oopperassa, varsinkaan nuoren miehen näkökulmasta. Päähenkilön eli Islakin puheroolin näyttelee Kalle Tarikka, ohjaajana toimii Veera Aaltonen. Molemmat ovat TAMKin alumneja.
Oopperan tuotannon takana on Tampereen Nuoret Oopperantekijät (TNO). TNO on vuonna 2021 perustettu ryhmä, joka koostuu nuorista innokkaista kulttuurialan ammattilaisista ja opiskelijoista. Teoksesta haluttiin tehdä mahdollisimman kevyt ja helposti liikuteltava, jotta sitä voitaisiin siirtää esitettäväksi useammissa paikoissa. Esityspaikkoja ovat Tampereen lisäksi Valkeakoski, Nokia ja Kangasala. Kaikkiaan produktion esiintyjä- ja taustatiimissä toimii noin 20 henkilöä, heistä suurin osa on nykyisiä tai jo valmistuneita TAMKin opiskelijoita.
TNO:n tavoitteena on uudistaa oopperan hieman pölyttynyttä ja elitististä mielikuvaa ja tehdä siitä saavutettavaa laajemmalle yleisölle. Lippujen hinnat pidetään maltillisina ja esitykset viedään myös pienemmille paikkakunnille.
– Tampereella on yksi iso produktio vuodessa, muutoinhan oopperan perässä on lähdettävä Helsinkiin, Palmanto toteaa.
Ryhmä haluaa oopperan keinoin nostaa esille uusia aiheita ja varmistaa, että kaikenlaiset äänet ja myös vähemmistöt tulevat kuulluksi. Sauranen muistuttaa, että klassikoilla on aina paikkansa, ja niiden aiheet ovat yllättävän usein nykypäivänäkin ajankohtaisia.
– Kyse on siitä, miten aiheet tuodaan esille. Oopperaa voidaan tehdä raikkaalla ja uudella tavalla tai tylsästi ja pölyttyneesti. Kun oopperakentälle saadaan monimuotoista toimintaa, se palvelee sekä tekijöitä että yleisöä. Näin ehkä myös uudet ja nuoremmat katsojat kiinnostuvat oopperasta, Sauranen pohtii.
TAMKissa hieno yhteishenki
Tampereen musiikkikenttä sekä TAMKin ilmapiiri keräävät Sauraselta ja Palmannolta kehuja. Sauranen on saanut kaupungista työtilaisuuksia ja löytänyt kontakteja, joiden kanssa haluaa tehdä yhteisiä produktioita tulevaisuudessa. Molemmat vihjaavat, että TNO:n suunnitelmissa on paljon uusia ideoita, joista kuullaan myöhemmin.
Myös Palmanto toteaa viihtyneensä Tampereella todella hyvin ja kehuu TAMKin yhteishengen olleen lämmin ja rohkaiseva.
– Turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä jokainen pystyy parhaimpaansa.
Muuttuva musiikin työkenttä asettaa opiskelijoille uusia vaatimuksia
Laulun lehtori Petri Antikainen on ollut mukana TAMK Musiikin toiminnassa sen alkuajoista lähtien, joten hänellä on perspektiiviä siihen, miten musiikin toimintakenttä on muuttunut vuosien saatossa.
– Kyllähän työkenttä on muuttunut. Nykyajan valmistuvilta opiskelijoilta vaaditaan paljon enemmän aktiivisuutta ja valmiuksia etsiä itse aktiivisesti paikkaansa myös vapaalla kentällä, Antikainen sanoo.
Hänen mukaansa Tampereella työllistymismahdollisuudet sinänsä haasteellisella alalla ovat hyvät. TAMK Musiikin produktiotuotanto on vilkasta, ja koulutuksen hyvät työelämäyhteydet ja verkostot avaavat opiskelijoille ovia kaupungin vilkkaaseen kulttuurielämään.
Antikainen näkee positiivisena nykyisen kehityksen, jossa TNO:n kaltaisia vapaita, lähes ammattimaisesti toimivia ryhmiä on syntynyt myös Pirkanmaalle eikä pelkästään pääkaupunkiseudulle. Hän allekirjoittaa Saurasen ja Palmannon näkemyksen, että sopivilla teosvalinnoilla voi saavuttaa uutta kuulijakuntaa.
– On hienoa, että opiskelijat ovat tarttuneet haasteeseen tuoreella teosvalinnallaan ja pohtivat, mitä haluavat viestiä kulttuurikentälle. Teos vaikuttaa hyvin tuotetulta ja sille on haettu näkyvyyttä, molemmat asioita, joihin täytyy nykypäivänä panostaa. Perinteisiä ohjelmistoja tarvitaan aina, mutta kaikessa taiteessa pieni ravistelu on välillä ihan paikallaan, Antikainen summaa.
Hävinnyt-oopperan Kangasalan esityksen tallenne on katsottavissa syyskuun puoliväliin saakka Aamulehden verkkosivuilla lehden tilaajille.
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
Traumainformoitu työote opettaa kohtaamaan ihmisen ihmisenä8.5.2025 12:57:10 EEST | Tiedote
Traumainformoidun työotteen koulutuksessa opetellaan luomaan turvaa ja luottamusta sosiaali- ja terveysalan asiakas- ja työyhteisösuhteisiin. Sen sijaan, että keskityttäisiin trauman hoitoon, asiakkaalle annetaan tilaa tutkia, miten koettu trauma näyttäytyy senhetkisessä elämässä. ESR+-rahoitteisen Traumainformoitu työote -hankkeen tavoitteena on kehittää koulutusmalli, jonka sisältöjä on pilotoitu syksyllä 2024 ja keväällä 2025 koulutuskokonaisuuksissa neljän hyvinvointialueen työntekijöille.
TAMKin tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän tai siirtohaun kautta? Hakuaika 2.–16.5.28.4.2025 12:31:57 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun kevään 2025 avoimen väylän erillishaussa on runsas koulutustarjonta lukuisilla aloilla. Avoimen väylän erillishaku alkaa 2.5. ja päättyy 16.5. kello 15.00. Samaan aikaan käynnissä on myös siirtohaku korkeakouluopiskelijoille.
Opiskelijoiden hyvinvointipalvelut tukevat kokonaisvaltaisesti jaksamista ja menestystä16.4.2025 10:52:32 EEST | Tiedote
Opiskelijoiden hyvinvointi on avain onnistuneisiin opintoihin. Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) tukee opiskelijoiden jaksamista ja opiskelukykyä kokonaisvaltaisesti tarjoamalla monipuolisia palveluita aina oppimisen tuesta mielenterveyspalveluihin ja vertaistukitoiminnasta liikuntamahdollisuuksiin. Jokainen opiskelija ansaitsee tulla kohdatuksi ja saada tarvitsemansa tuen, oli kyse sitten opinnoista, arjesta tai elämänmuutoksista.
Työntekijän merkityksellisyyden tunne lisää vieraanvaraisuus- ja tapahtuma-alan houkuttelevuutta2.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Merkityksellinen työntekijäkokemus vieraanvaraisuus- ja tapahtuma-alalla -hankkeessa (MERIT) luodaan ratkaisuja alan ammattilaisten veto- ja pitovoiman haasteisiin. Työntekijöiden yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen ja oikeiden johtamistapojen löytäminen ovat avain parempaan työelämään.
Tampereen ammattikorkeakoulun vuoden 2024 vuosikatsaus valmistui31.3.2025 13:07:22 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) vuosi 2024 oli menestyksellinen niin koulutuksen, TKI-toiminnan kuin kansainvälisen yhteistyön osalta. Opiskelijamäärät jatkoivat kasvuaan, ja opintojen läpäisyaste parani merkittävästi. Samalla TAMKin taloudellinen tulos vahvistui, mikä pienentää kestävän kehityksen mukaisen kampuskehityksen aiheuttamia vuosikuluja ja mahdollistaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) vahvistamisen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme