Sinilevätilanne jatkuu melko rauhallisena Etelä-Savossa
31.8.2023 14:44:56 EEST | Etelä-Savon ELY-keskus | Tiedote

Vaihteleva sää voi aiheuttaa nopeita muutoksia sinilevätilanteessa
Epävakainen sää aiheuttaa sen, että levätilanne voi muuttua ja vaihdella paikallisesti nopeastikin. Vähätuulisena ajankohtana sinilevää voi kertyä veden pintakalvolle, kun taas voimakkaat tuulet voivat hajottaa muodostuneet sinileväesiintymät ja sekoittaa levän vesipatsaaseen. Suurilla järvialueilla tuulen aiheuttama aallokko voi kuljettaa sinileviä huomattavankin kaukaa selkävesiltä suojaisiin lahdenpoukamiin, jolloin sinilevien määrä voi hetkellisesti näyttäytyä erittäin runsaanakin.
Viileän ja tuulisen sään vuoksi pintavesien viileneminen on hiukan nopeutunut. Haukivedellä Oravin seurantapaikalla kuun lopussa pintavesi oli 18,2 -asteista ja Kyyveden Haukivuoren Asemanrannalla 17,5 -asteista. Veden lämpötila on ajankohtaan nähden kuitenkin noin 1,5 astetta korkeampi pitkän ajan keskiarvoon verrattuna. Lisätietoa pintavesien lämpötilasta ja muista vesiasioita löytyy vesi.fi-palvelussa.
Tarkkaile levätilannetta ja vältä selvästi leväpitoisen veden käyttöä
Jos veteen ilmaantuu silminnähden runsaasti levää, uimista ja veden käyttöä sauna- ja talousvedeksi on syytä välttää. Leväpitoiseen veteen ei myöskään pidä päästää pieniä lapsia eikä kotieläimiä. Sinilevät voivat aiheuttaa mm. allergiareaktioita, silmätulehduksia tai nuhaista oloa. Voimakkaat sinileväkukinnat voivat myös aiheuttaa myrkytysoireita nieltynä tai hengitysteiden kautta. Jos epäilet sinilevistä aiheutuneita oireita, ota yhteyttä Myrkytystietokeskukseen p. 0800 147 111.
Levähavainnoista ilmoittaminen
Etelä-Savon ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja Etelä-Savon maakunnan alueella. Ilmoituksia havainnoista voi tehdä sähköpostiosoitteeseen elyesa.levaryhma@ely-keskus.fi. Poikkeuksellisen runsaista levähavainnoista voi toimittaa näytteen myös analysoitavaksi Etelä-Savon ELY-keskukseen.
Kansalaiset voivat lisätä Järviwikiin omia levähavaintojaan haluamastaan paikasta sekä tietoa esimerkiksi pintaveden lämpötilasta ja vedenkorkeudesta. Myös havainnot siitä, ettei sinilevää ole, ovat tärkeää tietoa. Havaintojen kirjaaminen on helppoa Havaintolähetti-verkkosivun avulla. Havaintolähetillä voi ilmoittaa havaintoja myös muista veden ominaisuuksista, esimerkiksi näkösyvyydestä. Havaintolähetin käyttö ei vaadi erillisen sovelluksen asentamista eikä edellytä pakollista kirjautumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Etelä-Savon levätilanteesta ja sen seurannasta kesällä 2023:
Vesistöasiantuntija Pekka Sojakka, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 233, pekka.sojakka(at)ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savossa pitkäaikaistyöttömiä lähes 2 50023.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli marraskuun lopussa 6 371 työtöntä eli saman verran kuin vuosi sitten. Työttömien naisten määrä nousi vuodentakaisesta 63:lla ja miesten laski 67:llä.
Luston asema-alue sai rakennussuojelupäätöksen19.12.2025 12:11:48 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on suojellut Savonlinnan Punkaharjulla sijaitsevan Luston asema-alueen. Aseman ja kahden vahtituvan muodostama kokonaisuus on valtakunnallisesti merkittävä.
Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoitus maakuntaan on ollut tasaisen varmaa 202516.12.2025 10:00:17 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskuksen myöntämiä rahoituksia maakuntaan on kerätty yhteen rahoituskatsausta varten. Vuonna 2025 erinäisistä yritys- ja kehittämisrahoituksen elementeistä tulee yhteensä noin 46 miljoonan tuki maakunnan elinvoimalle.
Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan – työnhakijoille uusia mahdollisuuksia ja yksilöllisiä ratkaisuja11.12.2025 14:17:35 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalan työllisyysalue käynnistää ELY-keskuksen rahoittamana laajan kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on luoda toimivat välityömarkkinat ja tarjota uusia työllistymisen mahdollisuuksia tai löytää muita yksilöllisiä ratkaisuja lähes 4000 työnhakijalle. Hankkeen keskeistä kohderyhmää ovat pitkäaikaistyöttömät, nuoret, maahanmuuttajat ja täsmätyökykyiset. Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan (TOIMI) -hanke toteutetaan osana Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelmaa. Hankkeen kokonaisbudjetti on yli 8,6 miljoonaa euroa, josta ELY-keskus rahoittaa 6,9 miljoonaa euroa.
Ahvenniemi lakisuojelukohteeksi4.12.2025 15:34:41 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on suojellut Pertunmaalla sijaitsevan entisen Ahvenniemen tilan vanhan päärakennuksen, luhtiaitan ja jyväaitan. Ahvenniemen tila on osa Suuren Savontien valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
