Prisma Hämeenlinna täyttää 15 vuotta
31.8.2023 15:19:37 EEST | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
Kun Prisma Hämeenlinna avattiin nykyisellä sijainnillaan 4.9.2008, asiakkaita tulvi koko oven leveydeltä sisään, ja lopulta heitä kävikin yli kymmenen tuhatta ikimuistoisen avajaispäivän aikana.

– Yli 30 uutta kassaa täydessä toiminnassaan oli hulppea näky! kertoo eräs Prisma Hämeenlinnassa tuolloin töissä ollut työntekijä.
Myös sen aikainen Prismajohtaja, nykyinen Osuuskauppa Hämeenmaan kiinteistöjohtaja, Ari Järvinen muistelee avajaispäivää lämmöllä.
– Kyllähän avajaispäivä oli iso tapahtuma, ja siellä oli silloin hurja määrä ihmisiä. Asiakkaat ihastelivat moderneja tiloja ja katsoivat, kun silloinen Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja, nyt jo eläköitynyt, Juha Isosuo leikkasi avajaisnauhan. Muistan, kuinka silloin kaupallisena johtajana toiminut Timo Kyllönen, “Timppa” oli hankkinut taideteoksia, ja avajaispäivänä paljastettiin liikenneympyrän patsas, joka oli opiskelijoiden tekemä. Arkkitehdin suunnittelema lasivitriinin valoteos on itse asiassa myöskin edelleen paikallaan myymälän puolella.
Prisma Hämeenlinnan rakentaminen oli valtava projekti
– Olihan tuo iso urakka, ja rakennusvaiheessa ei kommelluksilta täysin vältytty. Hämeenlinnan Tiiriön alue on tunnetusti kosteaa suomaata ja vanhaa järven pohjaa, joten maan stabilointi rakennuskelpoiseksi oli työlästä. Saattaa olla, että eräänkin kerran kaivinkone upposi suomaahan, mutta siitäkin selvittiin, Järvinen naurahtaa.
Prisma Hämeenlinnassa on ollut viime vuosien aikana useita muutoksen tuulia – myymälässä on ollut remontteja ja laajennuksia niin käyttö- kuin päivittäistavaran puolella, ja ne ovat parantaneet entisestään asiointikokemusta. Vastuullisuus on toiminut tärkeänä toimintaperiaatteena muutoksissa. Liikkeestä löytyy muun muassa yli 2600 aurinkopaneelia, jotka tuottavat jopa 15 % myymälän käyttämästä sähköstä, ja viimeisimmän remontin yhteydessä energiatehokkuutta parannettiin vaihtamalla kylmäkalusteet uusiin. Nyt kylmälaitteiden lauhdelämpöä voidaan käyttää osana rakennuksen lämmitysenergiaa.
Viimeisin viiden kuukauden laajamittainen remontti valmistui tämän vuoden toukokuussa. Uuden ajan mukaisessa Prismassa on kiinnitetty erityistä huomiota tuotteiden ryhmittelyyn myymälässä, ja valikoima on laajentunut merkittävästi.
– Esimerkiksi kaikki lastentuotteet aina vaipoista leluihin on haluttu yhdistää samalle alueelle Lastenmaailmaan. Lisäksi uutena myymälään on tullut laajin mahdollinen makeisvalikoima, kaiken kattava Ruokatori, jonka läheisyydestä löytyvät myös lämpimät buffetruoat ja täytetyt patongit, Oma Savustamo sekä Hot Sushin myyntipiste. Myös kukkaosasto sekä kauneuden ja hyvinvoinnin osasto laajentuivat remontin myötä, kertoo Prismajohtaja Minna Hovila-Myllylä.
Työntekijöiltä saatu positiivinen palaute uudistuksista palkitsee
Uudet kassapöydät näppäröittävät työskentelyä ja ovat ergonomisesti parempia, ja uusittu kassajärjestelmä sujuvoittaa niin henkilöstön kuin asiakkaidenkin asiointia. Myös uudet laadukkaat ja käyttäjäystävälliset työvaatteet sekä raikkaat muutokset työympäristössä ovat saaneet kiitosta henkilökunnalta.
Vuosien varrella Prisma Hämeenlinna on aina pyrkinyt vastaamaan asiakkaidensa toiveisiin ja kysyntään. Jatkuvan kehityksen taustalla on tavoite palvella entistä paremmin ja ainutlaatuisemmin. Elämyksellisyys ja innovatiivisuus ovatkin toimipaikan valttikortteja, ja uusia konsepteja sekä toimintamalleja kokeillaan jatkuvasti. Viimeisimpänä kokeiluna on positiivista palautetta kerännyt Lastenmaailman Vauvanhoitopiste pikkuvauvan syöttämistä ja vaipanvaihtoa varten.
– Oli asiakkaalla sitten haussa edullinen ostoskori, laadukkaat vaatteet juhliin, piristystä kodin sisustukseen tai korkealuokkaiset ruokatuotteet, niin meiltä kyllä löytyy! Hovila-Myllylä tiivistää.
Juhlaviikon ohjelman löydät täältä: https://hameenmaa.fi/prismahameenlinna/
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Heinolan Prisman runko nousee silmissä18.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Heinolan Prisma avataan noin vuoden kuluttua, keväällä 2027. Heinolan Tähtiniemeen rakennettavan Prisman perustusurakka on parhaillaan käynnissä ja kestää arviolta alkukesään.
Prisma Launeen uudistus päättää Hämeenmaan mittavan kylmälaiteuudistusrupeaman11.3.2026 14:03:00 EET | Tiedote
Lahden Prisma Launeen uudistus on valmis, ja myymälän avajaisia vietetään 12. maaliskuuta alkaen. Investoinnin suuruus on seitsemän miljoonaa euroa.
Lisää helppoutta arkeen – tunnin toimitukset laajenevat Forssassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Riihimäellä26.2.2026 14:40:00 EET | Tiedote
Ruoan verkkokaupan helppous vetää asiakkaita puoleensa yhä enemmän. Jatkossa kaikki ruoan verkkokaupan pikatoimitukset ovat saatavilla S-kaupat-verkkokaupasta.
Hämeenmaalta turvallinen startti työelämään – alle 18-vuotiaiden kesätyöhaku avautuu maaliskuussa26.2.2026 11:02:39 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa työllistää tulevana kesänä noin 1 000 kesätyöntekijää ihan perus- ja samalla poikkeuksellisen monipuolisiin tehtäviin osuuskaupan eri toimialoille. Täysi-ikäisten kesätyöhaku järjestettiin tammikuussa, ja alle 18-vuotiaiden nuorten kesätyöhaku on auki 1.–31.3.2026.
Uusi S-Pankin palvelupiste Hämeenlinnan Innoparkissa12.2.2026 09:03:00 EET | Tiedote
Hämeenlinnaan on avattu toinen Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -piste. Piste palvelee ajanvarauksella Innopark 2 -rakennuksessa osoitteessa Vankanlähde 7.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


