Jalankulku- ja pyöräilyväylä Peurungan ja Kuusan välillä on avattu liikenteelle

Tienkäyttäjien on kuitenkin syytä huomioida, että tievalaistus ei ole vielä käytössä. Tievalaistus on rakennettu myös valmiiksi, mutta se odottaa sähköliittymän kytkentää ja käyttöönottoa. Tämä tapahtuu syyskuun aikana. Lisäksi pieniä viimeistelyjä sekä vesisateiden aiheuttamia syöpymiä korjataan viikon 36 aikana, mutta tällöinkin väylä on pääsääntöisesti liikennöitävissä.
Väylä kokonaisuudessaan valmistui yli kaksi kuukautta suunniteltua nopeammin ja myös kustannuksissa päästiin alle alkuperäisen kustannusarvion.
– Väylä rakennettiin täysin suunnitelmien mukaisesti, saavutettu ajan säästö oli urakoitsijan tehokkaan työskentelyn ja työnsuunnittelun ansiota, ja saavutettu kustannussäästö onnistuneen kilpailutuksen ansiota, projektipäällikkö Petri Teerimäki Keski-Suomen ELY-keskuksesta kiittää.
Hankkeen rakennuttajana toimi Keski-Suomen ELY-keskus ja urakoitsijana GRK Suomi Oy. Hanke toteutettiin yhteistyössä Laukaan kunnan kanssa.
Hanke lukuina:
- Uutta jalankulku- ja pyöräilyväylää 2,4 km (välille Peurungantie-Koskelantie)
- Toteutuneet kustannukset n. 1,3 M€ (kustannusarvio 1,6 M€)
- Maamassoja kaivettiin n. 15 000 m3
- Louhittua kalliota ja maakiviä n. 800 m3
- Väylän rakennekerroksia (hiekkaa, murskeita) n. 18 000 m3
- Asfalttipäällysteitä n. 7600 m2
- Luiskien nurmetuksia n. 28 000 m2
- Tiekaiteita 780 m
- Valaisimia 57 kpl
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö
Petri Teerimäki
p. 0295 024 008
Keski-Suomen ELY-keskus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Työttömyys elokuussa 11,7 prosenttia26.9.2023 08:00:36 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli työttömiä työnhakijoita 14 533, mikä on 957 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli elokuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 895, mikä on 450 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli lisäksi 362, mikä on 97 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Multian Valkeisenjärven ruoppauksia jatketaan15.9.2023 09:45:54 EEST | Tiedote
Multialla Karhilassa sijaitseva Valkeisenjärven lintuvesi on hyvin pitkälti soistunut matala järvi, jota kunnostettiin avovesialuetta ruoppaamalla loppusyksyllä 2022. Samalla korotettiin laskupuron yläpäässä olevaa pohjapatoa. Nyt syyskuun puolivälissä ruoppauksia jatketaan.
Mediakutsu: Päättäjien Metsäakatemia tuo EU-päättäjät Vaajakoskelle tutustumaan lehdon luonnonhoitoon14.9.2023 10:57:20 EEST | Kutsu
Kansainvälinen ryhmä EU-päättäjiä tutustuu talousmetsän luonnonhoitoon Vaajakosken Kaunisharjulla torstaina 21.9.2023 klo 15.30. Median edustajat ovat tervetulleita mukaan Suomen Metsäyhdistyksen yhdessä Keski-Suomen ELY-keskuksen, Jyväskylän kaupungin ja Metsäkeskuksen kanssa järjestämälle vierailukohteelle.
Isoahontien jalankulku- ja pyöräilyväylä avattu käyttöön Viitasaarella6.9.2023 14:14:16 EEST | Tiedote
Jalankulku- ja pyöräilyväylä Isoahontiellä välillä valtatie 4 - Petäjätie on avattu liikenteelle keskiviikkona 6.9.2023. Väylä on kaikilta rakenteiltaan valmis ja liikennöitävissä, eikä varsinaisia rakentamistöitä väylällä ole enää tarpeen tehdä.
Lähiruokapäivä kutsuu Keski-Suomen maaseudulle5.9.2023 08:32:38 EEST | Tiedote
Lähiruokapäivä maistuu ja näkyy lauantaina 9.9. koko maassa. Keski-Suomessa käyntikohteissa on valinnanvaraa, sillä tapahtumaan osallistuu yhteensä lähes 30 maatilaa ja maaseudun muuta toimijaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme