Alkuviikon sateet nostivat nopeasti vedenpintoja pohjalaisjoissa (Pohjalaismaakunnat)

Normaalisti keskimääräinen elokuun sademäärä alueella on noin 70 mm luokkaa, mutta tänä vuonna elokuussa on monin paikoin Etelä-Pohjanmaalla satanut noin 120 mm. Sateista elokuuta edelsi heinäkuun lopun poikkeuksellisen runsas sade. Tämän viikon maanantaina 28.8. vuorokauden sademäärä nousi paikoin 40–60 millimetriin. Esimerkiksi Alajärvellä Möksyn sadeasemalla satoi maanantaina 49 mm, Ähtärin Myllymäellä 57 mm, Isojoen Kärjenkoskella 40 mm ja Jalasjärven Hirvijärvellä 38 mm.
Lapuanjoen Liinamaassa vedenpinta nousi keskiviikkona lähelle tulvarajaa, mutta vedenpinta kääntyi lievään laskuun illan aikana. Tämän hetken vesistöennusteiden mukaan vedenpinta Liinamaassa pysyy tulvarajan tuntumassa loppuviikon ajan. Kuortaneenjärven vedenpinta on noussut noin puoli metriä elokuun tavanomaista tasoa korkeammalle ja on edelleen nousussa. Nurmonjoella ns. Nurmonjoen latvajärvien pinnat ovat nousseet tulvakorkeuksille ja juoksutukset järvistä ovat poikkeuksellisen suuria. Myös Hirvijärven ja Varpulan tekojärvien pinnat ovat nousemassa lähelle säännöstelyn ylärajoja.
Kyrönjoen vesistöalueella etenkin Seinäjoella vedenpinta on noussut korkealle ja vesi on noussut paikoin pelloille. Seinäjoen vedenpinta kääntyi keskiviikkona laskusuuntaan. Kalajärven ja Kyrkösjärven tekojärvien vedenpinnat ovat nousseet säännöstelyn ylärajojen tuntumaan. Kyrönjoen alaosalla virtaama oli torstaina aamulla 162 m3/s ja virtaaman kasvu näyttää ainakin toistaiseksi pysähtyneen. Keskimääräinen kevättulvavirtaama Kyrönjoella on noin 300 m3/s.
Ähtävänjoen vesistöalueella Alajärveen laskevan Kuninkaanjoen pinta nousi maanantain ja tiistain aikana yhteensä noin 2,6 metriä. Vedenpinta kääntyi varhain keskiviikkona laskusuuntaa ja on laskenut torstaiaamuun mennessä 1,3 metriä. Heinäkuun lopun runsaista sateista lähtien poikkeuksellisen korkealla ollut Lappajärven vedenpinta on kääntynyt taas noususuuntaan ja on nyt 30 cm korkeammalla kuin elokuun lopussa keskimäärin.
Perhonjoen vesistöalueella maanantain sademäärät olivat noin 20–35 mm. Perhonjoen vesistöalueella virtaamien nousu jäi pienemmäksi kuin Etelä-Pohjanmaalla. Tämän hetken vesistöennusteiden mukaan virtaama pienenee Perhonjoella. Patanan tekojärven pinta on noussut maanantaista torstaiaamuun mennessä noin 30 cm ja pinta on edelleen nousussa.
Myös Pohjanmaan rannikon pienemmillä vesistöalueilla sateet jäivät vähäisemmiksi kuin Etelä-Pohjanmaan jokien latva-alueilla. Virtaamien nousu jäi rannikon pienissä joissa maltilliseksi.
Tämän hetken vesistöennusteiden mukaan jokien vedenpinnat ovat kääntymässä laskusuuntaan, mutta mahdolliset sateet muuttavat tilanteen nopeasti. Erityisesti Lapuanjoen, Kyrönjoen ja Ähtävänjokien alueilla juoksutukset järvistä tulevat pysymään suurina, jotta järvien pinnat saadaan laskettua tulvatasoilta normaaleille tasoille. Etenkin tekojärviin pyritään tekemään jatkossa tilaa myös tuleville sateille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
Johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794
Säännöstely- ja patoturvallisuusryhmän päällikkö Pekka Hyytiäinen, puh. 0295 027 014
Vesistöyksikön päällikkö Kim Klemola, puh. 0295 027 829
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Nya entreprenader för skötseln av landsvägarna i Vasatrakten och i Kauhajoki inleds 1.10.202329.9.2023 15:31:19 EEST | Tiedote
I Vasatrakten fortsätter Destia Oy att ha hand om entreprenaden, medan Kauhajokiområdet får Terranor Oy som ny entreprenör. Entreprenaderna för skötsel av landsvägarna gäller femårsperioder.
Vaasan ja Kauhajoen alueilla käynnistyvät uudet maanteiden hoitourakat 1.10.202329.9.2023 15:31:19 EEST | Tiedote
Vaasan urakassa jatkaa Destia Oy ja Kauhajoella aloittaa uutena urakoitsijana Terranor Oy. Maanteiden hoitourakat ovat kestoltaan viisivuotisia.
Förbättring av riksväg 3 på avsnittet Helsingby–Laihela Ett utkast till utredningsplan håller på att bli färdigt och presenteras på möten för allmänheten29.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
NTM-centralen i Södra Österbotten utarbetar en utredningsplan för riksväg 3 på avsnittet Helsingby–Laihela. Målet för förbättringsprojektet är en fyrfilig, högklassig och säker riksvägsförbindelse mellan Laihela och Vasa. Utredningsplanen blir färdig före utgången av år 2023.
Valtatien 3 parantaminen välillä Helsingby-Laihia Valmistuvaa yleissuunnitelmaluonnosta esitellään yleisötilaisuuksissa29.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus laatii yleissuunnitelmaa valtatielle 3 välille Helsingby-Laihia. Parantamishankkeen tavoitteena on nelikaistainen, korkeatasoinen ja turvallinen valtatieyhteys Laihian ja Vaasan välille. Yleissuunnitelma valmistuu vuoden 2023 loppuun mennessä.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett MKB-kontaktmyndighetens motiverade slutsats om MKB-beskrivningen för Metsä Board Oyj:s kartongfabrik i Kaskö (Österbotten)27.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Metsä Board Oyj planerar att bygga en kartongfabrik i Kaskö på samma industriområde där den nuvarande kemitermomekaniska massafabriken är belägen. Dessutom granskas två alternativa utlopp för avloppsvatten antingen i Tallvarpen eller havsområdet mellan Ådskär och Tunngrund.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme