DNA:n myydyimmät puhelimet ja älykellot elokuussa 2023

DNA:n myydyimmäksi puhelimeksi nousi elokuussa Applen iPhone 13, joka on ollut läpi kesän yksi DNA:n kysytyimmistä puhelinmalleista. Suosikki-Applen haastajaksi valikoitui edellisen kuukauden myydyin puhelinmalli, OnePlus-valmistajan Nord CE 2 Lite 5G, joka ylsi tällä kertaa niukasti listan toiselle sijalle. Samsungin malleista listalla on aivan kärkipäässä peräti koko A-puhelinmallisarja. Elokuussa kolmea suurta valmistajaa nousi haastamaan Honor, peräti kolmella puhelinmallilla myydyimpien 15 laitteen listalta.
”Elokuussa myydyimpiä malleja olivat pitkälti tämän vuoden kestosuosikkimme, mutta samalla esimerkiksi Honorin viimeisimmät lanseeraukset on vastaanotettu hyvin kuluttajien keskuudessa. Elokuussa oli myös mielenkiintoisia lanseerauksia, kun Samsungin toi markkinoille uudet taittuvat Galaxy Z -sarjan mallinsa, jotka kiinnostivat asiakkaitamme jo heinäkuun ennakkomyynnissä. Myös syksy on tavanomaiseen tapaan uusien kiinnostavien laitelanseerausten aikaa, ja siksi elokuu noudattaa pitkälti tuttua kaavaa, jossa Applen puhelimet ovat kysyttyjä ennen huhuttuja uusia tulossa olevia julkistuksia”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.
Älykelloissa kellopuhelimet jatkavat suosiotaan
Elokuun myydyimpien älykellojen ja aktiivisuusrannekkeiden listan kärkikolmikossa on kaksi kellopuhelinta – ensimmäisellä ja kolmannella sijalla. Koko kesän kysytty Xplora-valmistajan XGO3-kellopuhelin ylsi elokuussa myydyimmäksi älykelloksi. Samsungin Watch5 ja Xploran lippulaivamalli X6Play täydentävät kärkikolmikon. Listan muut sijat jakautuvat tasaisesti Applen kestosuosikkien, Samsungin, Huawein sekä Garminin välillä.
”Koululaistutkimuksemme ovat osoittaneet, kuinka ensipuhelin hankitaan lapselle useimmiten ennen koulujen alkua. Tämä näkyy myös heinä-elokuun myyntiluvuissamme, erityisesti kellopuhelinten osalta. Pääsääntöisesti lapsille suunnatut kellopuhelimet ovat jo selkeä vaihtoehto ensipuhelimeksi, eikä mikään ihme – helppokäyttöisyyden lisäksi näillä voi turvallisesti soittaa puheluita ja lähettää viestejä ilman pääsyä nettiin tai lapselle haitallisiin sisältöihin. Samalla se on helppo muistaa pitää matkassa mukana”, Aavikko avaa.
DNA julkaisee myydyimmät puhelimet ja älykellot -seurannan kuukausittain, aina kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Tiedot perustuvat DNA:n eri myyntikanavissa kerättäviin myyntilukuihin. Aiempien kuukausien myyntitilastot löytyvät täältä. Koko vuoden myydyimpien laitteiden listojen osalta tulee huomioida, että mallit ovat olleet myynnissä keskenään eripituisia aikoja. Listaa ei ole painotettu myynnissäoloajan mukaan.
DNA:n myydyimmät puhelimet elokuussa
1. (2.) Apple iPhone 13 5G
2. (1.) OnePlus Nord CE 2 Lite 5G
3. (3.) Samsung Galaxy A54 5G
4. (11.) Samsung Galaxy A14 5G
5. (4.) Apple iPhone 14 5G
6. (5.) Samsung Galaxy A34 5G
7. (7.) Apple iPhone 14 Pro 5G
8. (9.) Apple iPhone 14 Pro Max 5G
9. (14.) Honor 90 Lite 5G
10. (10.) Samsung Galaxy A14*
11. (-) OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
12. (15.) OnePlus Nord 3 5G
13. (-) Honor X6*
14. (-) Apple iPhone 11*
15. (-) Honor 90 5G
Edellisen kuukauden sijoitus sulkeissa.
*) 4G-puhelin. Muut listalla olevat puhelimet ovat 5G-puhelimia.
DNA:n myydyimmät älykellot ja aktiivisuusrannekkeet elokuussa
1. (2.) Xplora XGO3
2. (1.) Samsung Galaxy Watch5
3. (3.) Xplora X6Play
4. (6.) Apple Watch SE GPS+Cellular (2.sukupolvi)
5. (4.) Apple Watch SE GPS (2.sukupolvi)
6. (-) Amazfit GTS 4 Mini
7. (7.) Samsung Galaxy Watch5 4G
8. (15.) Huawei Watch GT 3
9. (9.) Apple Watch Series 8 GPS
10. (-) Xiaomi Redmi Band 2*
11. (8.) Apple Watch Ultra GPS + Cellular
12. (-) Garmin Vivomove 3 Sport
13. (-) Garmin Fenix 7
14. (11.) Huawei Band 8*
15. (12.) Apple Watch 8 GPS + Cellular
Edellisen kuukauden sijoitus sulkeissa.
*) Aktiivisuusranneke.
Lisätietoja medialle
Toimitusjohtaja Sami Aavikko, DNA Kauppa Oy, puh. 044 044 3069, sami.aavikko@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA Corporate Communications, tel. +358 44 044 8000, communications@dna.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 997 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
DNA Kauppa on Suomen laajin matkapuhelimia ja muita mobiilipäätelaitteita sekä matkaviestinliittymiä myyvä ketju, johon kuuluu noin 60 myymälää. DNA Kaupan valikoimissa ovat myös tv- ja laajakaistapalvelut sekä niihin liittyvät päätelaitteet. Ketju on osa DNA-konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 997 miljoonaa euroa. DNA:lla on 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Päijät-Hämeen hyvinvointialue valitsi DNA:n tietoliikennepalvelujensa toimittajaksi7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA toimittaa Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle suljetun tietoliikenneverkon, internetyhteydet sekä lähiverkon palvelut. DNA voitti palvelukokonaisuuden kilpailutuksen kattavalla palvelunhallinnallaan ja laadukkaalla ja laajamittaisella verkollaan.
The Päijät-Häme wellbeing services county has selected DNA as its telecommunication service provider7.5.2025 08:30:00 EEST | Press release
DNA will provide the Päijät-Häme wellbeing services county with a closed telecommunications network, internet connections and LAN services. DNA won the tender for this service package thanks to its comprehensive service management and high-quality, extensive network.
DNA Oyj:n tammi–maaliskuun 2025 liiketoimintakatsaus: Liikevaihto ja kannattavuus kehittyivät suotuisasti6.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA:n liiketoimintavuosi 2025 on alkanut myönteisesti. Tammi–maaliskuussa niin liikevaihto, palveluliikevaihto kuin käyttökatekin kasvoivat, kuten myös matkaviestinverkon sekä kiinteän laajakaistan liittymämäärätkin.
DNA Plc’s Business Review for January–March 2025: Favourable developments in both total revenues and profitability6.5.2025 08:30:00 EEST | Press release
DNA's business year 2025 started favourably. Total revenues, service revenue and EBITDA increased in January–March, as did mobile network and fixed broadband subscription volumes.
DNA:n huhtikuun 2025 myydyimmät puhelimet ja älykellot2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Applen iPhone 13 5G nappasi ensimmäisen sijan sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla huhtikuussa. Apple piti kärkipaikkaa myös käytettyjen puhelinten listalla iPhone 12 5G -mallillaan. Huhtikuun myydyin älykello oli OnePlus Watch 3, ja Xploran mallit olivat puolestaan suosituimpia kellopuhelimia huhtikuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme