Suomen Kulttuurirahaston kirjoittajakoulu kriitikoille järjestetään toista kertaa
1.9.2023 10:00:00 EEST | Suomen Kulttuurirahasto | Tiedote

Suomen Kulttuurirahasto järjestää koulutuksen kriitikoille keväällä 2024. Tavoitteena on kriitikon ammatti-identiteetin ja kollegiaalisen yhteisön vahvistaminen sekä ammattitaitoa tukevien uusien taitojen oppiminen. Osallistujat pääsevät päivittämään ajatuksiaan taiteen ja kritiikin merkityksestä ja myös tutustumaan taidekeskusteluun oman maan rajojen ulkopuolella.
Kurssi toteutetaan kevään aikana Taidekoti Kirpilässä ja se sisältää kahdeksan koulutuspäivän lisäksi mentorointia ja henkilökohtaista palautetta. Kurssin sisällön on suunnitellut laadukkaista kirjoituskoulutuksistaan tunnettu Long Play -julkaisu, ja kurssin vastuuopettajina toimivat toimittaja, kirjailija ja kirjoittamisen opettaja Anu Silfverberg sekä toimittaja, kirjailija ja musiikkikriitikko Sonja Saarikoski.
Heidän lisäkseen kurssilla opettavat muun muassa kirjallisuuskriitikot Maaria Ylikangas ja Vesa Rantama, popkriitikko Oskari Onninen, elokuvakriitikko Kalle Kinnunen, kuvataidekriitikko Sanna Lipponen, tutkijatohtori, musiikkikriitikko Nuppu Koivisto-Kaasik, Helsingin Sanomien entinen teatterikriitikko, viestintäyrittäjä Suna Vuori ja teatteri- ja tanssikriitikko Maria Säkö. Kriitikkojen ja toimittajien lisäksi kurssin vierailevina opettajina toimii eri alojen taiteilijoita.
Kurssin lopputyönä syntyy podcast-sarja, joka avaa kritiikin merkitystä suurelle yleisölle. Kurssiin sisältyy myös opinto- ja työmatka Berliiniin. Kurssille valitut kriitikot saavat kurssin lopputyötä varten työskentelyapurahan.
Vuoden 2020 kurssi sai osallistujilta valtavan kiittävää palautetta. Joidenkin uralla se oli suorastaan käänteentekevä.
Anu Silfverberg, Long Play: ”Kun kurssi järjestettiin ensimmäistä kertaa, parasta oli opettajana nähdä, millaisia isoja harppauksia kurssilaiset tekivät teksteissään ja urallaan lukukauden aikana. Kaunista oli myös ammattilaisten vertaistuen vahvistuminen: kriitikot jäävät työssään usein yksin, ja oli hienoa huomata, miten vähäinenkin kannustus ja innostus tarttuvat alalla. Viime kerran palautteesta oppineena pyrimme tällä kertaa varaamaan enemmän aikaa yhteisille keskusteluille.”
Toimitusjohtaja Susanna Pettersson, Suomen Kulttuurirahasto: ”Kriitikoilla on keskeinen rooli kulttuurikeskustelussa, jonka tulisi olla monimuotoista, moniäänistä ja monikanavaista. Kirjoittajakoulumme tarjoaa kriitikoille ainutlaatuisen mahdollisuuden hioa ilmaisua ja syventää ammattitaitoa.”
Kurssin mahdollistaa taidekriitikko E. J. Vehmaksen nimeä kantava Suomen Kulttuurirahaston nimikkorahasto, jonka tarkoituksena on tukea taidekriitikoita.
Haku kurssille umpeutuu 10.10.2023 klo 16.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu Silfverberg, Long Play
anu.silfverberg@gmail.com
044 333 5574
Johanna Ruohonen, Suomen Kulttuurirahasto
johanna.ruohonen@skr.fi
040 516 3475
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kulttuurirahasto on valtakunnallisesti toimiva yksityinen säätiö, joka rakentaa moniarvoista ja kestävää yhteiskuntaa, toimii tieteen, taiteen ja kulttuurin puolesta sekä kannustaa tulevaisuuden huippuja kohti läpimurtoja.
Kulttuurirahasto myöntää apurahoja tieteelle ja taiteelle ja toteuttaa erilaisia hankkeita. Toimintaan kuuluvat myös Taidekoti Kirpilä, taiteilijoille suunnattu residenssiohjelma sekä Mirjam Helin -laulukilpailu ja -akatemia. Kulttuurirahaston seitsemäntoista maakuntarahastoa kattavat koko maan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kulttuurirahasto
Susanna Jänkälä Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahaston päälliköksi – hoitokuntaan uusia jäseniä12.10.2026 06:35:00 EEST | Tiedote
Keski-Pohjanmaan Kulttuurirahaston päällikkö ja puheenjohtaja vaihtuivat ja hoitokunnan kokoonpano uusiutui uuden toimintakauden alkaessa 1.10.2026.
Fuugan harvinaisessa yhteiskonsertissa kuullaan Pohjoismaiden arvokkaimpia jousisoittimia1.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Kulttuurirahaston ja norjalaisen Dextra Musican arvosoittimia kuullaan ensimmäistä kertaa yhteisissä konserteissa. Turussa mukaan mahtuu maksutta yhteensä 2 600 kuulijaa, jotka pääsevät samalla kokemaan vasta-avatun musiikkitalo Fuugan upeat puitteet ja akustiikan. Konsertit järjestetään yhteistyössä Turun musiikkijuhlien ja Fuugan kanssa.
Kulttuurirahasto yhdistää apurahojen hakuajat – 44 miljoonaa euroa jaossa lokakuussa30.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Kulttuurirahastolla on jatkossa yksi vuosittainen hakuaika, jonka aikana haetaan sekä maakuntarahastojen että keskusrahaston apurahoja. Tammikuun hakukierrosta ei enää järjestetä.
Soitinaarteet ja huippumuusikot kohtaavat Ylivieskassa ja Imatralla – kolme säätiötä tuo arvosoittimet yleisön kuultaviksi4.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Maksuttomissa konserteissa yleisö pääsee kuulemaan muun muassa 1700-luvulla rakennetun Stradivarius-viulun sointia.
Kansainväliselle uralle tähtäävät laulajat vierailevat Kaustisella ja Kokkolassa – luvassa ilmaiskonsertti ja mahdollisuus seurata huippuopetusta27.8.2026 10:16:59 EEST | Tiedote
Millaista on valmistautuminen kansainväliselle laulajanuralle? Voiko oopperalaulua verrata huippu-urheiluun? Kuka on seuraava suomalainen huippunimi oopperataivaalla?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

