Uusi tutkimus selvitti oppilaitoksissa yöllisen ilmanvaihdon sammutuksen vaikutuksia koettuun sisäilman laatuun ja terveyteen
4.9.2023 05:57:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Sisäilmayhdistyksen aikaisemmin julkaisema Hyvä sisäilma - suositus ilmanvaihdosta rakennuksen käyttöajan ulkopuolellaon herättänyt talotekniikan alalla kiivasta keskustelua. Arvostetussa Energy and Buildings -lehdessä julkaistussa tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin yöllisen ilmanvaihdon sammutuksen vaikutuksia sekä mitattuun että koettuun sisäilman laatuun ja terveyteen koulu- ja päiväkotirakennuksissa.
Ilmanvaihdon osuus palvelurakennuksen lämpöenergian kokonaiskulutuksesta on tyypillisesti 20–50 prosenttia. Toimintatavan muutos, jossa ilmanvaihto suljettiin yöaikana kokonaan ja kytkettiin takaisin päälle kaksi tuntia ennen käyttöajan alkua, johti keskimäärin 26 prosentin laskennalliseen ilmanvaihtoon liittyvän lämmitysenergian säästöön tutkimuskohteissa. ”Tarpeenmukaisella jaksottaisella ilmanvaihdolla saavutetaan sähkö- ja lämpöenergiankulutuksessa säästöjä, jolla luonnollisesti on vaikutuksia myös energiantuotannon hiilidioksidipäästöihin laajemmassa mittakaavassa”, Oulun yliopiston tohtorikoulutettava Pentti Kuurola toteaa.
Tutkimuksessa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä ilmanvaihdon öisellä pysäyttämisellä ja oppilaiden tai henkilökunnan kokeman sisäilman laadun ja terveyden välillä
Tutkimustulokset viittaavat siihen, että ilmanvaihdon sammuttaminen yöaikana ei vaikuttanut negatiivisesti koettuun sisäilman laatuun tai terveyteen rakennuksen käyttöaikana päivällä. Huomioitava on kuitenkin, että tutkimuskohteissa ei tiedetty olevan kosteus- tai homevaurioita tai muitakaan hallitsemattomia sisäilman laatuun vaikuttavia epäpuhtauslähteitä. ”Esimerkiksi vauriokohteissa ja uusissa rakennuksissa, joissa rakennusmateriaalien päästöt ovat vielä koholla, on ilmanvaihdon käyttöajat määriteltävä tapauskohtaisesti”, muistuttaa Tampereen yliopiston professori ja Oulun yliopiston dosentti Juha Vinha.
Tutkimus tehtiin yhteistyössä Tampereen yliopiston rakennusfysiikan ja Oulun yliopiston rakennusterveyden tutkimusryhmien kanssa. 12 koulu- ja päiväkotirakennuksessa tehdyissä tutkimuksissa selvitettiin ilmanvaihdon yöaikaisen sammuttamisen vaikutusta käyttöaikaiseen sisäilman laatuun, mukaan lukien hiilidioksidi, pienhiukkaset ja haihtuvat orgaaniset yhdisteet sekä lämpötila ja suhteellinen kosteus. Lisäksi tutkimuksessa kerättiin tietoja oppilaitosten henkilökunnan sekä pienten lasten vanhempien täyttämillä standardoiduilla kyselylomakkeilla koetusta sisäilman laadusta ja terveysoireista.
Tutkimuksessa korostuu, että ilmanvaihtoa suunniteltaessa on tärkeää ottaa huomioon sekä energiatehokkuus että terveellisyys
Uusi tutkimus tuo arvokasta tietoa käynnissä oleviin keskusteluihin rakennusten energiatehokkaasta toiminnasta ja sisäilman laadun hallinnasta. Siinä korostetaan mahdollisuuksia kehittää energiaa säästäviä ilmanvaihtostrategioita oppilaitoksissa vaarantamatta sisäilman laatua ja käyttäjien terveyttä. Kuurola summaa: "Tutkimuksemme tarjoaa lisää todisteita siitä, että ilmanvaihdon sammuttaminen käyttöajan ulkopuolella ei vaaranna sisäilman laatua koulu- ja päiväkotirakennuksissa. Tämä vaikuttaa rakennusten energiatehokkaaseen toimintaan, sillä sen avulla oppilaitokset voivat vähentää energiankulutusta säilyttäen samalla terveellisen sisäympäristön."
Lisäksi tutkimuksessa havaittiin raportoitujen oireiden, kuten silmien ärsytys ja iho-oireiden sekä sisäilman epäpuhtauspitoisuuksien välillä tilastollisia yhteyksiä, mutta nämä yhteydet eivät liittyneet ilmanvaihdon käyttöajan muutoksiin. Mitatuissa sisäilman laatuparametreissa oli myös joitakin tilastollisesti merkitseviä eroja verrattaessa tuloksia ennen ja jälkeen käyttöajan muutoksen, mutta erot olivat pieniä ja selittyivät mahdollisesti ulko-olosuhteiden eroilla, eivätkä vaarantaneet sisäilman laatua rakennuksen käyttöaikana. Vaikka nämä havaitut yhteydet eivät olleetkaan yllättäviä, ne osoittavat ilmanvaihdon ja sisäilmaston monimutkaisen vuorovaikutuksen.
Tutkimus toteutettiin osana professori Juha Vinhan johtamaa Future Spaces -tutkimusprojektia, jonka tavoitteena on parantaa palvelu- ja liikerakennusten sisäilman laatua. Hanketta rahoittivat Business Finland, Tampereen yliopisto, VTT sekä mukana olleet yritykset. Oulun yliopiston tekemää tutkimusta rahoitti myös Suomen Akatemia.
Lisätietoja
Oulun yliopisto, rakennus ja yhdyskuntatekniikan tutkimusyksikkö
Professori Ulla Haverinen-Shaughnessy,ulla.haverinen-shaughnessy@oulu.fi
Tohtorikoulutettava Pentti Kuurola, pentti.kuurola@oulu.fi, 040 6740 655
Tampereen yliopisto, rakennetun ympäristön tiedekunta, rakennustekniikan yksikkö
Professori Juha Vinha, juha.vinha@tuni.fi
Tutkimusartikkeli: Pentti Kuurola, Tuomas Raunima, Joonas Ketko, Oluyemi Toyinbo, Juha Vinha, Ulla Haverinen-Shaughnessy. Reduced night ventilation did not impair indoor air quality for occupants in a sample of Finnish school and daycare buildings, Energy and Buildings, Volume 297, 2023, DOI: https://doi.org/10.1016/j.enbuild.2023.113470
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisu Koivumäki, viestintäasiantuntija, 050 4344261, kaisu.koivumaki@oulu.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Ukrainalaisilla meneillään laajamittainen kielenvaihto – venäjä halutaan korvata ukrainalla2.7.2026 07:32:00 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssodan vuoksi moni ukrainalainen ei enää halua käyttää venäjän kieltä. Pakolaisten arjessa kielen merkitys korostuu, sanoo tutkija.
Opiskelijavalinnan tulokset 2026 on julkaistu1.7.2026 12:02:47 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu. Syksyllä 2026 yliopiston suomenkielisissä kandidaatti- ja maisteriohjelmissa aloittaa noin 2 700 uutta opiskelijaa.
Vetykeskustelu muuttuu paikallisemmaksi – avoin keskustelu ratkaisee luottamuksen30.6.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Suomalaisessa mediassa vetytaloudesta käytävä keskustelu on muuttunut viime vuosina. Oulun yliopistossa tehty tuore tutkimus osoittaa, että aiheen käsittely on siirtynyt voimakkaasta innostuksesta kohti paikallisempaa ja aiempaa kriittisempää näkökulmaa.
Tutkimus: Julkinen rahoitus auttaa yrityksiä luomaan innovaatioita, mutta tulokset näkyvät viiveellä30.6.2026 05:55:00 EEST | Tiedote
Euroopan hallituksissa pohditaan, miten puolustaa pitkäjänteisiä innovaatioinvestointeja tilanteessa, jossa tuloksia odotetaan nopeasti. Uusi suomalainen pitkittäistutkimus osoittaa, että julkiset tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotuet voivat merkittävästi edistää yritysten kykyä kehittää tärkeitä innovaatioita, mutta vaikutukset rakentuvat vähitellen. Tutkimus tarjoaa ajankohtaista näyttöä kansalliseen ja kansainväliseen keskusteluun siitä, miten julkinen valta voi tehokkaasti tukea innovaatiovetoista kasvua ja kilpailukykyä.
17 miljoonan euron tutkimuspanostus uudistamaan terästeollisuutta24.6.2026 06:03:00 EEST | Tiedote
Uudessa tutkimushankkeessa kehitetään Oulun yliopiston ja SSAB:n johdolla koko teräksenvalmistusketjua, jossa sähköön perustuva valokaariteknologia yhdistetään modernisoituihin kuumavalssausprosesseihin. Ratkaisuilla tuetaan Suomen terästeollisuuden murrosta ja siirtymistä vähähiilidioksidisen teräksen valmistuskonseptiin Raahen terästehtaalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
