DEN Finland on pian myynyt 500 taloa tänä vuonna ja tekee positiivista tulosta
Rakennusala on vaikeassa tilanteessa ja konkurssejakin on jo nähty markkinoiden epävarmuuden, korkojen nousun ja inflaation takia. DEN Finland on tilanteesta huolimatta huolehtinut kannattavuudestaan, ja myynnissä rikotaan tänä vuonna 500 talon raja syyskuussa. DEN Finland on Suomen suurin pientalorakentaja tuotemerkeillään Designtalo, Finnlamelli ja Ainoakoti, joka on yhteistyömerkki Keskon kanssa.

”Olemme onnistuneet tekemään liiketoiminnassa koko vuoden ajan positiivista tulosta ja olemme vahvasti sitoutuneet kantamaan vastuumme asiakkaidemme kotien rakentamisesta myös pitkällä tähtäimellä”, DEN Finlandin toimitusjohtaja Otto Tarkiainen kertoo.
”Asiakkaamme arvostavat tällä hetkellä pitkän historian tuomaa hyvää mainetta, luotettavuutta sekä taloudellista vakautta. Lisäksi pystymme tarjoamaan nopean hankkeiden läpimenoajan sekä asiakkaalle helpon ja riskittömän muuttovalmiin talototeutuksen”, Tarkiainen perustelee.
Tänä vuonna DEN on myynyt yli 450 taloa ja syyskuun aikana rikotaan 500 talon rajapyykki. Epävarmassa taloustilanteessa monia asiakkaita houkuttelevat erityisesti kompaktit, kustannus- ja energiatehokkaat kodit. Designtalolla Ideal-mallisto ja Finnlamellilla Rehti-mallisto ovat olleet suosittuja.
”Myynti- ja toimitusmäärämme ovat tänä vuonna koronaa edeltävällä tasolla. Tänä vuonna olemme toimittamassa yli 530 taloa, joista valtaosa on muuttovalmiita toteutuksia”, Tarkiainen kertoo.
DEN Finlandin vakaudesta ja taloudellisesta suunnitelmallisuudesta kertoo myös vankka omistajapohja. DEN Finland on osa DEN Groupia, jonka pitkäaikainen suurin omistaja on pörssilistatun pääomasijoituskonserni CapManin hallinnoima rahasto, joka yhdessä Suomen Teollisuussijoitus Oy:n kanssa omistaa enemmistön DENin osakkeista.
Kannattavuudesta huolehdittu rakentamisen laadun parantamisella ja sopeutustoimilla
”Olemme onnistuneet pärjäämään haastavassa markkinassa hyvin. Olemme sopeuttaneet toimintaamme kustannussäästöillä, toteuttaneet tuloksellisen rakentamisen kehityshankkeen ja onnistuneet vakuuttamaan asiakkaat ajankohtaisella mallistolla ja luotettavalla toteutuksella”, Tarkiainen summaa.
DENin rakentamisen Kunto-kehitysohjelmassa on saavutettu entistä parempaa rakentamisen laatua ja kustannussäästöjä muun muassa kehittämällä toimintatapoja ja esihenkilötyötä, minkä ansiosta viivästymiset on saatu käytännössä kokonaan poistettua. Lisäksi sopeutumista tilanteeseen on toteutettu määrätietoisilla kustannussäästöillä.
DEN Finland Oy:n liikevoitto ennen liikearvopoistoja oli 6,9 m€ vuonna 2022 ja 7,7 m€ vuonna 2021. Tulosennuste vuodelle 2023 on myös positiivinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria MroueMarkkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtajaDEN Finland
Puh:+358 50 393 4974maria.mroue@den.fiTietoja julkaisijasta
DEN on Suomen suurin pientalorakentaja, jonka juuret yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Konsernissa työskentelee yli 400 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 226 miljoonaa euroa..
DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli ja K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti. Lue lisää: den.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Den Finland Oy
DENin hiilijalanjälki suhteessa liikevaihtoon on pienentynyt 28 prosenttia neljässä vuodessa24.3.2025 11:52:03 EET | Tiedote
DENin tuore vastuullisuusraportti kertoo kattavat tunnusluvut hiilijalanjäljestä sekä sosiaalisesta ja hallinnollisesta vastuusta. Keskeisimmät onnistumiset vuonna 2024 olivat pienentynyt hiilijalanjälki, parantunut henkilöstötyytyväisyys ja ennätyslukemiin kohonnut asiakastyytyväisyys.
Pientalorakentaja DENin asiakastyytyväisyys nousi ennätyslukemiin4.3.2025 08:20:00 EET | Tiedote
Satsaukset malliston kehitykseen, rakentamisen laatuun ja asiakaskokemukseen näkyvät parantuneena asiakastyytyväisyytenä. Erityisesti luotettavuus ja rakentamisen huolettomuus saavat asiakkailta kiitosta. DENin NPS oli vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä yli 70.
DEN Finland on omakotitalojen selkeä ykkönen31.1.2025 09:13:01 EET | Tiedote
DEN Finland on edelleen Suomen suurin pientalorakentaja talobrändeillään Designtalo, Finnlamelli ja K-Raudan kanssa yhteinen Ainoakoti. DEN on selkeä ykkönen niin omakotitalojen kappalemäärässä kuin euroissakin. Muuttovalmiissa talopaketeissa DEN on ylivoimainen markkinajohtaja 26 % markkinaosuudella.
Pientalojen markkinajohtaja DEN Finlandin volyymit kasvussa, 2024 kannattavuudesta tulossa hyvä10.12.2024 07:54:00 EET | Tiedote
DEN Finland on onnistunut tänä vuonna parantamaan kannattavuuttaan rakennusalan haastavasta ajasta huolimatta. Hyvät tulokset ovat systemaattisen kehitystyön tulosta. Tuoreissa mittauksissa yrityksen henkilöstötyytyväisyys on ennätyskorkealla ja asiakkaiden NPS 60 tasolla.
Finnlamellin RYHTI-hirsi on todistetusti painumaton7.11.2024 07:48:00 EET | Tiedote
Painumaton RYHTI-hirsi on ollut markkinoilla vuodesta 2018, jonka jälkeen siitä on rakennettu yli tuhat muuttovalmista Finnlamelli-hirsitaloa. Pitkäaikaiset mittaukset osoittavat, että Finnlamellin RYHTI-hirsi on aidosti painumaton.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme