Juristiliitto - Juristförbundet

"Valtiontaloudesta etsitään säästökohteita, mutta oikeusturvasta ei voi tinkiä" – Juristiliitto tyytyväinen oikeudenhoidon lisäpanostuksiin

Jaa

Juristiliitto on pitänyt kovaa ääntä oikeudenhoidon kriisirahoituksen tarpeesta. 

Oikeusministeriö esittää Oikeudenhoidon selonteossa todetun rahoitusvajeen korjaamiseen 30 miljoonan euron lisämäärärahaa ensi vuodelle. Lisärahoitus jakautuu oikeusministeriön hallinnonalan eri viranomaisille. Tuomioistuinten ruuhkien purkuun ja asioiden käsittelyn nopeuttamiseksi tuomioistuimille esitetään seitsemän miljoonan ja Syyttäjälaitokselle miljoonan euron lisäystä.

– Juristiliitossa olemme pitäneet kovaa ääntä oikeudenhoidon kriisirahoituksen tarpeesta. Lisäksi olemme olleet tiiviissä vuorovaikutuksessa oikeusministeriön kanssa. Lisärahoitus on välttämätön, vaikka näinä aikoina ei lainkaan itsestään selvä. Valtiontaloudesta etsitään säästökohteita, mutta oikeusturvasta ei voi tinkiä, toteaa Juristiliiton toiminnanjohtaja Jore Tilander

– Olemme tyytyväisiä, että vaikuttamistyömme näkyy ja toivoa sopii, että panostukset oikeudenhoitoon säilyvät myös tulevassa budjettiriihessä.  

Tilander korostaa, että nyt ennakoidut lisäpanostukset eivät yksin ratkaise oikeudenhoidon eri sektoreilla näkyviä ja kasautuneita ongelmia. Rahaa tarvittaisiin kipeästi lisää niin tuomioistuimiin, syyttäjälaitokseen, oikeusapuun kuin täytäntöönpanoon. 

– Erityisen tyytyväisiä olemme oikeusministerin lupauksiin kiinnittää huomiota henkilöstöresursseihin. Tämän tulisi tarkoittaa lisärekrytointeja jo ensi vuonna. Oikeudenhoidon ongelmia ei ratkaista muulla kuin panostamalla oikeudenhoidon ammattilaisiin, Tilander korostaa.  

Yhteyshenkilöt

Juristiliitto – Juristförbundet

Juristiliitto – Juristförbundet on kaikkien juristien ja oikeustieteen opiskelijoiden yhteinen etu- ja palvelujärjestö. Meitä on yhteensä jo 16 000! Rakennamme oikeudenmukaista Suomea, jossa #OikeusKuuluuKaikille.

Juristiliitto – Juristförbundet
Uudenmaankatu 4–6 B
00120 HELSINKI

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Juristiliitto - Juristförbundet

Juristiliitto vaatii 200 tuomarin lisäystä ja oikeudenhoidon kriisirahoitusta17.5.2023 09:15:00 EEST | Tiedote

Juristiliitto vaatii käynnissä olevista hallitusneuvotteluista ratkaisuja oikeudenhoidon kriisiin. Oikeusprosessit ovat pidentyneet huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lisärahoituksen tarve on vähintään 50 miljoonaa euroa vuodessa. Erityisesti tarvitaan lisää henkilökuntaa. Rahoituksen on kohdistuttava lisärekrytointeihin niin tuomioistuimissa ja syyttäjälaitoksessa. Budjettia tulee kohdentaa myös julkiseen oikeusapuun.

Juristiliitto julkaisi vastuullisten lakipalveluiden työnantajaperiaatteet16.5.2023 08:56:54 EEST | Tiedote

Liki kolmannes yksityisellä sektorilla työskentelevistä juristeista on kertonut työaika- ja uupumisongelmien olevan työpaikallaan vakava ja jatkuva ongelma*. Esimerkiksi työaikalakia ei noudateta. Lainvastaisuuden lisäksi liiallinen työkuorma on ristiriidassa yritystoiminnan vastuullisuuden kanssa. Juristiliitto on julkaissut vastuullisten lakipalveluiden työnantajaperiaatteet, joiden noudattamiseen se toivoo lakialan palveluita tarjoavien yritysten sitoutuvan. Periaatteet kertovat työntekijöille ja asiakkaille yrityksen sitoutuvan työnantajan vastuullisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme