Sote-uudistus tavoitteista käytäntöön: Sydänsairaala avasi uuden etähoitopalvelun

Omasydän-etähoitopalvelu on kehitetty Sydänsairaalan ja sen kolmen omistajahyvinvointialueen (Pirkanmaa, Keski-Suomi, Kanta-Häme) yhteistyönä. Ennen hyvinvointialueiden käynnistymistä uuden sovelluksen käyttöönotto olisi vaatinut omat sopimukset alueiden jokaisen kunnan kanssa.
– Sepelvaltimotauti on kansansairaus, jonka hoidosta vastaavat hyvinvointialueilla sekä sairaala että sote-asemat. Omasydän-palvelussa vastuu sepelvaltimotautipotilaan riskitekijöiden hoidosta on Sydänsairaalalla, kun perinteisesti potilaat ovat siirtyneet esimerkiksi sydäninfarktin sairaalahoidon jälkeen erikoissairaanhoidosta terveyskeskuksiin eli nykyisille sote-asemille, kertoo lääketieteellinen johtaja Markku Eskola Sydänsairaalasta.
Omasydämen käyttöönotto vastaa osaltaan sote-uudistuksen tavoitteisiin mm. perus- ja erityistason palvelujen yhteentoimivuudesta, hoidon oikea-aikaisuudesta ja sähköisten palvelujen käytön lisäämisestä.
– Toimenpiteen jälkeen Omasydän kerää tietoa esimerkiksi potilaan elämänlaadusta, mikä on oleellinen osa hoidon vaikuttavuuden arviointia koko hyvinvointialueella.
Hoitotyöhön aikaa robotiikan avulla
Omasydän-sovelluksen kehittämisessä on huomioitu myös valtakunnalliset haasteet hoitohenkilökunnan saatavuudessa. Äkillisesti sairastuneet sydäninfarktipotilaat ohjataan Omasydän-palveluun jo sairaalavaiheen aikana.
– Omasydän on integroitu Sydänsairaalan omaan Kardio-toiminnanohjausjärjestelmään, jolloin robotiikka hoitaa automaattisesti potilaiden ohjaamisen etähoitopalveluun varjoainekuvauksen jälkeen. Käyttökokemusten perusteella robotiikkaa kehitetään edelleen niin, että henkilökunnan työpanos saadaan minimoitua etäsovelluksen seurannassa.
Yksi Omasydämen hyödyntäjistä on Pirkanmaa, jossa toimii asukasmäärältään Suomen suurin hyvinvointialue.
– Omasydämen käyttöönotto on yksi sote-uudistuksen mukaisista keinoista varautua muun muassa kasvavaan vuodepaikkojen tarpeeseen. Entistä paremman riskitekijöiden hoidon odotetaan johtavan vähentyneeseen sairaalahoidon tarpeeseen, kun uusintainfarktien ja sairaalassa tehtyjen toimenpiteiden määrä vähenee. Parantuvan sydänterveyden lisäksi toimintamallin odotetaan tuovan alueille myös merkittäviä kustannussäästöjä, kertoo Pirkanmaan hyvinvointialueen sairaalapalvelujen johtaja Juha Kinnunen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku EskolaLääketieteellinen johtaja, ylilääkäri, Sydänsairaala
Puh:050 494 0512markku.eskola@sydansairaala.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Sydänsairaala on Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien omistama julkinen sairaala. Sydänhoitoon erikoistuneessa sairaalassa hoidetaan potilaita, jotka tarvitsevat kardiologista tai sydän- ja rintaelinkirurgista hoitoa. Sydänsairaala tuottaa palveluja myös muille kunnille, sairaanhoitopiireille ja terveydenhuollon toimijoille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta TAYS Sydänsairaala
Sydänsairaala uusi laatusertifikaattinsa14.11.2023 12:33:05 EET | Tiedote
Sydänsairaala läpäisi kiitettävin tuloksin uudelleensertifioinnin, jossa sairaalalle myönnettiin päivitetyt laatusertifikaatit. Laatusertifiointi kattaa sekä kardiologisten että sydän- ja rintaelinkirurgisten potilaiden tutkimukset, hoidon ja vastaanottopalvelut Sydänsairaalan kaikissa toimipisteissä Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Kanta-Hämeessä. SFS-EN 15224 -laatustandardi on kehitetty erityisesti terveydenhuollon organisaatioiden toiminnan arvioimiseen.
Tuhannet sanelut eivät tarvitse enää purkajaa: Sydänsairaalan sihteerit tarttuivat innolla uusiin tehtäviin8.11.2023 11:58:48 EET | Tiedote
Tays Sydänsairaalan osastonsihteerit pääsivät muokkaamaan työnkuvansa uusiksi, kun uuden tekniikan myötä lähes 60 000 sanelutekstiä jää purkamatta vuosittain. Puheentunnistusteknologia korvaa yhä useammin lääkärien tekemän sanelun, jonka kirjaaminen potilaskertomukseen on perinteisesti osastonsihteerien työtä. Onnistuneella sihteerien työnkuvien suunnittelulla vapautui aikaa myös hoitotyöhön.
Keski-Suomen terveysasemilla kiertää Sydänsairaalan lähikardiologi25.9.2023 11:11:01 EEST | Tiedote
Lähes kaikki Keski-Suomen kuntien terveysasemat ovat saaneet asiantuntijatueksi Sydänsairaala Novan lähikardiologin syyskuusta 2023 alkaen. Kun oman keskussairaalan kardiologi tekee sydämen perustutkimukset terveysaseman vastaanotolla, potilas välttyy matkustamiselta sairaalaan ja potilastiedot siirtyvät sujuvasti hyvinvointialueen sisällä.
Sydänsairaala avasi etähoitosovelluksen sepelvaltimotautipotilaiden tsemppaajaksi1.9.2023 12:16:21 EEST | Tiedote
Sydänsairaalassa on kehitetty Omasydän-sovellus sepelvaltimotautia sairastavien potilaiden hoidon tueksi. Omasydän on potilaalle maksuton mobiilisovellus, jonka avulla potilaat valmistautuvat sydäntoimenpiteeseen Sydänsairaalassa ja saavat tukea sairaalahoidon jälkeiseen arkeen. Omasydän-sovelluksen käyttö tulee korvaamaan perinteisiä kontrollikäyntejä hyvinvointialueiden sote-asemilla.
Kantahämäläisille sydänpotilaille avattiin uusi Sydänsairaalan etähoitosovellus17.5.2023 12:59:08 EEST | Tiedote
Sydänsairaalassa kehitetty Omasydän on potilaalle maksuton etähoitosovellus, joka on avattu sepelvaltimotautia sairastaville potilaille. Sovelluksen avulla kantahämäläiset potilaat paitsi valmistautuvat tulevaan sydäntoimenpiteeseen Hämeenlinnan Sydänsairaalassa, myös saavat tukea sairaalahoidon jälkeiseen arkeen. Etähoitopalvelun käyttö tulee korvaamaan esimerkiksi kontrollikäyntejä hyvinvointialueen terveyskeskuksissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme