Veikkauksen johtoryhmä uudistuu osana yhtiön kasvustrategiaa
Veikkauksen johtoryhmän kokoonpano uudistuu 1.9.2023 alkaen. Neljä uutta jäsentä tulee tukemaan Veikkauksen kasvustrategiaa.

Strategiansa mukaisesti Veikkaus keskittyy vahvistamaan asemaansa johtavana toimijana pelialalla. Johtoryhmän uudistaminen on osa Veikkauksen liiketoiminnan kehittämistä ja valmistautumista mahdolliseen rahapelijärjestelmän uudistukseen, joka tulee hallitusohjelmakirjauksen mukaan voimaan viimeistään 1.1.2026.
Syyskuun aikana Veikkauksen johtoryhmässä aloittavat KTM Jarkko Nordlund, YTM Tuomo Puumala, KTM Reija Laaksonen ja Civilekonom Jonas Reuter.
– Hallitusohjelmakirjauksen mukaan uuteen rahapelijärjestelmään siirrytään viimeistään vuoden 2026 alussa, joten valmistautumisaika on lyhyt. Kansainvälistyminen ja pelialan muutokseen valmistautuminen ovat tärkeä osa Veikkauksen kasvustrategiaa. Veikkauksen toimintaympäristön muuttuminen edellyttää myös johtoryhmältä uudistumista ja uudenlaista osaamista. Uskon, että saamme nimitysten myötä Veikkauksen johtoryhmään innostuneita ja osaavia ihmisiä, jotka osaltaan auttavat Veikkausta onnistumaan tulevaisuuden tavoitteissaan, Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski sanoo.
Jarkko Nordlund vahvistaa Veikkauksen johtoryhmää laajalla kansainvälisellä ja kotimaisella osaamisellaan muutosjohtamisesta, kuluttajaliiketoiminnasta, markkinointiviestinnästä ja mediasta. Nordlund on työskennellyt aiemmin mm. MTV Oy:n sekä Universal Musicin Suomen ja Baltian toimintojen toimitusjohtajana. Nordlund tulee suunnittelemaan ja valmistelemaan Veikkauksen liiketoiminnan tulevaisuutta mahdolliseen lisenssijärjestelmään liittyen yhdessä Veikkauksen liiketoimintajohtajan, COO Nora Vähävirran kanssa.
– Olen valtavan innostunut siitä, että pääsen mukaan uudistamaan Veikkausta tiiviissä yhteistyössä veikkauslaisten, kuluttajien sekä kumppaneiden kanssa, Nordlund sanoo.
Opetus- ja kulttuuriministeriön entinen valtiosihteeri Tuomo Puumala täydentää Veikkauksen johtoryhmää pitkällä yhteiskunnallisella kokemuksellaan ja rahapelitoimialan tuntemuksellaan. Puumala on työskennellyt aiemmin mm. kansanedustajana sekä ollut Veikkauksen hallituksen jäsen. Puumala tuo Veikkaukselle uutta näkemystä yhteiskunnallisesta muutoksesta ja megatrendien vaikutuksesta liiketoimintaan. Hänen vastuualueelleen kuuluvat data ja analytiikka sekä asiakaspalvelu.
– Olen päässyt aiempien roolieni puolesta seuraamaan Veikkauksen kehitystä ja kasvamista pelialan edelläkävijäksi. On ilo ja kunnia päästä nyt mukaan perinteikkään, suomalaisen, vastuullisen toimijan seuraavalle isolle muutosmatkalle, Puumala sanoo.
Reija Laaksonen aloittaa Veikkauksen brändi- ja viestintäjohtajana. Laaksosella on pitkä kokemus kansainvälisistä brändeistä, markkinoinnista, digitaalisesta liiketoiminnasta ja viestinnästä kuluttajaliiketoiminnassa yhdistettynä vahvaan strategiseen osaamiseen. Hän on työskennellyt aiemmin johtotehtävissä mm. Nokian Renkailla, Fazerilla ja Unileverillä.
– Olen innoissani Veikkauksen uudistumisesta ja kansainvälistymisestä. Pelialan nopea muutos ja kansainvälinen kilpailu vaativat vahvaa brändiä ja kasvustrategiaa tukevaa viestintää. Veikkauksella on vahva brändi ja se on alansa edelläkävijä vastuullisuudessa. Odotan innolla tulevaa matkaa yhdessä Veikkauksen tiimin kanssa, Laaksonen sanoo.
Mahdollisen lisenssijärjestelmän myötä Veikkaus tulee olemaan uudenlaisessa kilpailutilanteessa ja pystyy laajentamaan myös kansainvälistä liiketoimintaansa. Jo tällä hetkellä Veikkauksen tytäryhtiö Fennica Gaming harjoittaa kansainvälistä yritystenvälistä liiketoimintaa.
Kansainvälisen liiketoiminnan johtajana aloittaa Jonas Reuter. Reuterilla on pitkäaikainen kokemus kansainvälisestä rahapeliliiketoiminnasta ja liiketoiminnan strategisesta kehittämistä. Reuter on työskennellyt aiemmin mm. erilaisissa johtotehtävissä kansainvälisissä rahapelialan yrityksissä IGT:ssä ja Scientific Gamesissä. Hän vastaa jatkossa Veikkaus-konsernin kansainvälisen liiketoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä Veikkauksen kasvustrategian mukaisesti.
– Veikkaus on vahva brändi sekä Suomessa että kansainvälisellä rahapelialalla. Veikkaus ja veikkauslaiset ovat tunnettuja pitkästä ja menestyksekkäästä historiastaan. Yhtiö on ajanut alaa eteenpäin vastuullisen pelaamisen, tuoteinnovoinnin ja operatiivisen huippuosaamisen osalta. Veikkauksen osaamisen vieminen ulkomaille on luonnollinen ja jännittävä seuraava askel, Reuter sanoo
Veikkauksen johtoryhmästä pois jäävä Fennica Gaming Oy:n toimitusjohtaja Timo Kiiskinen keskittyy nyt täysin tytäryhtiön voimakkaasti kasvavan B2B-liiketoiminnan jatkokehitykseen ja laajentamiseen raportoiden kansainvälisen liiketoiminnan johtajalle Jonas Reuterille.
Johtoryhmän kokoonpano säilyy muutoin ennallaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti nousee kahdeksaan miljoonaan euroon – kaksi 75 000 euron voittoa jakoon23.9.2023 22:35:28 EEST | Tiedote
Lotossa ei löytynyt kierroksella 38/2023 yhtään täysosumaa. Ensi viikolla potissa on kahdeksan miljoonaa euroa.
Eurojackpotin täysosuma nousee 13 miljoonaan euroon – Suomeen 178 000 euron voitto22.9.2023 21:57:28 EEST | Tiedote
Eurojackpotin kierroksen 38/2023 perjantaiarvonnassa ei löytynyt täysosumia. Ensi viikon tiistaina potissa on noin 13 miljoonaa euroa.
Asiakkaiden paljon toivoma ominaisuus palaa tänään porukkapeleihin21.9.2023 09:28:02 EEST | Tiedote
Kuponkipelien, kuten Loton ja Eurojackpotin, tunnistautumisen myötä porukkapelaaminen koki uudistuksia ja myyntipaikkojen porukkapelien kestopelaaminen päättyi viime toukokuussa. Torstaina 21.9. asiakkaiden paljon toivoma ominaisuus tekee odotetun paluun.
Eurojackpotista löytyi yksi täysosuma – arvo lähes 66 miljoonaa euroa19.9.2023 23:01:09 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnasta kierroksella 38/2023 löytyi yksi ainokainen 5+2-tulos. Sen arvo on lähes 66 miljoonaa euroa.
Jokerissa kahden miljoonan voiton napanneen porukan jäsen: ”Herraisä, ei voi olla totta, voiko näin käydä?”19.9.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Lauantai-Jokerin kierroksella 37/2023 osui päävoitto Euran R-Kioskilla laadittuun viiden osuuden porukkapeliin. Onnistuneen tuplauksen myötä voittosummaksi tuli yhteensä kaksi miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme