Veripalvelu lanseeraa sertifikaatin työpaikoille, jotka sallivat verenluovutuksen työajalla

-Verenluovutuksen salliminen työajalla on työyhteisöille tapa osoittaa yhteiskuntavastuuta ja saada auttamisen kautta tapahtuvaa merkityksellisyyden kokemusta, kertoo Veripalvelun viestintäjohtaja Willy Toiviainen.
Työnantajan tarjoama aika verenluovutukseen luo hyvää yhteishenkeä
Monella työpaikalla verenluovutus työajalla on vakiintunut käytäntö. Elektroniikkakomponenttivalmistaja Murata on esimerkki työyhteisöstä, jolla on monipuolista vastuullisuustoimintaa. Muratalla saa luovuttaa verta työajan puitteissa.
-Työnantajan tarjoama aika verenluovutuksessa käymiseen on arvokasta ja se kasvattaa yhteisen tekemisen fiilistä, laiteinsinööri Mari Venho Muratalta kertoo.
Mahdollistamalla verenluovutuksen työajalla työyhteisöt auttavat konkreettisesti potilaita sairaaloissa.
-Kokemukseni mukaan osallistuminen yhteiseen, hyvään tekemiseen työpaikalla myös sitouttaa. Tästä tulee tunne, että teemme yhdessä hyviä asioita, Venho summaa.
Kuinka sertifikaatin saa käyttöön?
Veripalvelun työpaikkasertifikaatti on helppo ottaa käyttöön. Sertifikaatti on ladattavissa Veripalvelun sivuilta, joilta sen voi liittää omille verkkosivuille. Työpaikkasertifikaatin sivuilta löytyvät myös mukana olevat työyhteisöt.
Työpaikkasertifikaatti on yksi tapa madaltaa kynnystä verenluovutukseen. Mahdollisuus luovuttaa verta työajalla helpottaa aikatauluhaasteissa, jotka monella työssä käyvällä voivat muuten estää verenluovutuksen.
-Tavoitteenamme on työpaikkasertifikaatin avulla aktivoida entistä useampia työyhteisöjä luovuttamaan verta. Otamme ilolla vastaan kaikki vanhat ja uudet verenluovutusta tukevat työpaikat, Willy Toiviainen toivottaa.
Lue lisää: veripalvelu.fi/tyopaikkasertifikaatti
Kaikki verenluovutuspaikat ja ajanvarauksen löydät Veripalvelun verkkosivuilta osoitteesta veripalvelu.fi/ajanvaraus.
Verta voi luovuttaa ensimmäisen kerran 18–59-vuotiaana. Säännöllisesti luovuttava voi jatkaa siihen asti, kunnes täyttää 71 vuotta. Oman soveltuvuutensa luovuttajaksi voi testata helposti Sovinko luovuttajaksi -nettitestillä.
Veripalvelun toimipisteet
- Espoo Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040
- Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030
- Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020
- Jyväskylä Kolmikulma, Puistokatu 2-4, p. 029 300 1220
- Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170
- Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240
- Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110
- Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190
- Tampere Koskikeskus, Hatanpään valtatie 1, p. 029 300 1130
- Turku Yliopistonkatu 29 B, 3. krs. p. 029 300 1140
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna KettunenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 29 300 1916sanna.kettunen@veripalvelu.fiWilly ToiviainenViestintä- ja henkilöstöjohtaja
Puh:+358 29 300 1830willy.toiviainen@veripalvelu.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Oletko kiinnostunut laajemmin Veripalvelusta? Haluaisitko mediavierailun meille? Ole yhteydessä viestintä- ja henkilöstöjohtaja Willy Toiviaiseen (puh: +358 29 300 1830, willy.toiviainen@veripalvelu.fi) tai viestinnän asiantuntija Iira Hartikaiseen (puh: +358 29 170 2324, iira.hartikanen@veripalvelu.fi)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Verenluovutus on tutkitusti helppoa - Suomalaiset julkkikset näyttävät, että auttaminen on ihanan helppoa8.4.2025 09:00:26 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kyselytutkimusten mukaan verenluovutus koetaan helpoksi tavaksi auttaa. Veripalvelun Ihanan helppoa -kampanja tuo julkisuudesta tunnettujen henkilöiden avulla verenluovutuksen vaivattomuutta ja tärkeyttä. Verenluovutus vie vain tunnin, mutta voi pelastaa hengen.
Henkeä pelastavaa vapaaehtoistoimintaa jo 90 vuotta – Partiolaiset ja verenluovutus ovat aina kuuluneet yhteen31.3.2025 10:02:21 EEST | Tiedote
Verenluovutustoiminta alkoi Suomessa vuonna 1935 partiolaisten aloitteesta. Partiolaisten esimerkki elää ja voi hyvin edelleen. Tänä vuonna Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu ja Suomen Partiolaiset juhlistavat 90-vuotista merkkipaalua kannustamalla partiolaisia ja kaikkia muitakin luovuttamaan verta.
Veripalvelu mukaan lääketutkimusta kehittävään hankkeeseen28.3.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Business Finland on myöntänyt Suomen Punaisen Ristin Veripalvelulle rahoituksen kolmivuotiseen DATA-INDUCTOR -tutkimushankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on rakentaa malleja, joilla nopeutetaan ja tehostetaan suomalaista lääketutkimusta.
Veripalvelun tutkimusapurahojen haku aukeaa14.3.2025 10:21:35 EET | Tiedote
Veripalvelun tutkimusrahaston vuoden 2025 apurahojen haku tutkijoille aukeaa 17.3.2025. Apurahojen tavoitteena on tukea tutkimusta, joka liittyy Veripalvelun nykyisiin ja tuleviin valmisteisiin ja palveluihin. Hakuaika päättyy 14.4.2025.
Blodgivning på Åbo Svenska Teater onsdagen den 12 mars7.3.2025 10:42:11 EET | Pressmeddelande
Blodtjänst ordnar för åttonde gången ett unikt blodgivningsevenemang i samarbete med Åbo Svenska Teater onsdagen den 12 mars 2025 kl. 12–18. Evenemanget genomförs tillsammans med studerandeorganisationer i högskolor och på universitet i Åboregionen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme