
Lasten ja nuorten hätään täytyy vastata välittömästi - Uusi Nuorten tukilinja tarjoaa kriisiapua

Nuorten Tukilinja tarjoaa 12-20-vuotiaille lapsille ja nuorille akuuttia, maksutonta apua. Yhteyttä voi ottaa nimettömästi. Palvelussa päivystävät mielenterveysalan ammattilaiset.
Apua akuuttiin tarpeeseen
Nuoren hätä on aina otettava vakavasti ja akuuttiin hätään tai voimakkaaseen ahdistukseen on puututtava nopeasti. Lapsen tai nuoren kynnys ottaa yhteyttä Hätäkeskukseen on todella suuri silloin, kun kyseessä on huoli omista itsetuhoisista ajatuksista tai pelosta, että lähiaikuinen satuttaa tai tekee väkivaltaa.
Luottamuksellisuus ja henkilökohtaisuus ovat nuorille tärkeitä asioita. Luottamuksellinen kohtaaminen ja keskittyminen nuoren hätään tai akuuttiin tilanteeseen voivat jo itsessään helpottaa nuoren tuskaista oloa.
Ohjausta avun piiriin
Lapsille ja nuorille tarjotaan lisäksi mahdollisuutta varata soittoaika MLL:n työntekijälle seuraavaksi päiväksi. Yhdessä työntekijän kanssa selvitetään tilannetta ja pyritään helpottamaan vaikeita tunteita sekä luodaan siltoja muihin tukitahoihin. Tavoitteena on ehkäistä nuorten itsetuhoista käyttäytymistä, eristäytymistä sekä saada nuori saatettua tehokkaamman avun piiriin.
- Joskus on niin, että ei ole uskaltauduttu jakamaan synkimpiä ajatuksia tai omassa perheessä tapahtuvia isoja asioita jo olemassa olevalle tukikontaktille. Yritämme yhdessä nuoren kanssa rakentaa uusia siltoja myös heitä jo hoitaviin ammattilaisiin, painottaa Nuorten tukilinjan asiantuntija Erika Viding.
Nuorten tukilinjan on tarkoitus tukea nuorta nopeasti ja intensiivisesti sekä luoda valoa ja toivoa nuoren elämään. Palvelu avautui 10.8. ja on tavoittanut jo nyt hyvin kohderyhmänsä. Tarve on selkeä ja puhelin soi yössä aktiivisesti. Yleisimmät yhteydenottoaiheet ovat olleet ahdistuneisuus tai muu huonovointisuus, traumaattiset tapahtumat sekä yksinäisyyden aiheuttama suru.
MLL:n lasten ja nuorten palvelut kuuntelevat iltamyöhään
- MLL:n Lasten ja nuorten puhelin 116 111 päivystää joka päivä klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20. Vastaajina ovat vapaaehtoiset päivystäjät, joita alan ammattilaiset tukevat. Chat -kanavalla päivystetään joka ilta klo 17-20. Aikoja voi myös varata ennakkoon ammattilaiselle.
- MLL:n Nuorten Tukilinja 116 111 päivystää joka arki-ilta klo 20-24. Vastaajina ovat alan ammattilaiset. Nuorelle varataan tarvittaessa lisäksi aikoja seuraavalle arkipäivälle MLL:n työntekijän kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erika VidingNuorten tukilinjan asiantuntija
Puh:050 473 4355erika.viding@mll.fiTatjana PajamäkiPäällikköAuttavat puhelimet ja digipalvelut
Puh:050 562 4299tatjana.pajamaki@mll.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 73 000 jäsentä, 536 paikallisyhdistystä, 10 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. www.mll.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
18 000 mindre bemedlade barnfamiljer fick ett Jul i Sinnet-matpresentkort24.12.2025 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Matpresentkorten som skaffats med medel från Jul i Sinnet-insamlingen har levererats till mindre bemedlade barnfamiljer runt om i Finland. Hjälpen behövs, eftersom antalet mindre bemedlade familjer har ökat. I familjerna råder brist på mat och basförnödenheter.
18 000 vähävaraista lapsiperhettä sai Hyvä Joulumieli -ruokalahjakortin24.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Hyvä Joulumieli -keräyksen varoin hankitut ruokalahjakortit on toimitettu perille vähävaraisille lapsiperheille ympäri Suomen. Apua tarvitaan, sillä vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut. Perheissä on pulaa ruuasta ja perustarvikkeista.
Aina joulu ei ole huoleton - MLL:n Lasten ja nuorten 116 111 päivystää myös jouluna17.12.2025 09:07:52 EET | Tiedote
Lasten ja nuorten murheet eivät pidä lomaa. MLL:n Lasten ja nuorten puhelin 116 111 sekä chat ovat avoinna vuoden jokaisena päivänä – myös jouluna. Joulun aikaan puhelin palvelee päivittäin klo 17–24 ja chat klo 17–20.
MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen maratonpäivystys muistuttaa lapsen oikeudesta tulla kuulluksi19.11.2025 06:35:00 EET | Tiedote
Lapsen oikeuksien päivänä torstaina 20. marraskuuta MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen numerossa 116 111 päivystetään 12 tuntia. Lasten ja nuorten puhelin ja chat ovat avoinna kello 12–20, ja Nuorten tukilinja jatkaa numerossa 116 111 päivystystä klo 24 saakka.
Survey on poverty among families with children: low income reflected in lack of food and clothing – Good Holiday Spirit campaign helps families during the holidays11.11.2025 04:00:00 EET | Tiedote
A survey conducted by the Mannerheim League for Child Welfare (MLL) and the Finnish Red Cross reveals that poverty manifests itself in the everyday lives of low-income families with children as mental distress and a lack of basic necessities. The Good Holiday Spirit campaign, which starts on Thursday, will help distribute food gift vouchers to a total of 18,000 low-income families with children in Finland.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto