Länsi-Suomen ruoantuotanto turvaa koko maan huoltovarmuutta – EU:n rahoituksella mittavat vaikutukset alueen ruokaketjuun (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi, Satakunta)

– Länsi-Suomen alueella on erityinen rooli koko maan huoltovarmuuden takaamisessa, sillä Länsi-Suomen maakunnat ovat merkittäviä ruoantuottajia. Ruokaketjun toimivuuden kannalta olennaisen tärkeää on aktiiviset ja investoivat alkutuottajat, jotka tuottavat raaka-aineita ruokaketjun muiden toimijoiden jalostettavaksi, kertoo kehittämisvastaava Anne Värilä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
EU:n maaseuturahoitus mahdollistaa ruokaketjun kehittämisen
Länsi-Suomessa maatalouden investointeja on tuettu yli 400 miljoonalla eurolla. Lisäksi investointeja on tuettu korkotukilainojen kautta. Alueen ELY-keskukset myönsivät rahoitusta ruokaketjun yritysten ja alan kehittämistoimintaan 84 miljoonaa euroa. Rahoituksen avulla edistettiin yritysten kansainvälistymistä ja siirtymää kestävien energiaratkaisujen käyttöön, kehitettiin uusia tuotteita ja tuotantomenetelmiä sekä lisättiin ruokaketjun yritysten yhteistyötä. Alan osaamista lisättiin monipuolisen koulutuksen ja tiedonvälityksen keinoin.
– Rahoituksen avulla monet elintarvikealan yritykset ovat voineet kehittää uusia ruokainnovaatioita markkinoille. Hyvinä esimerkkeinä toimivat Lohtajalla valmistettavat Mö Foodsin kauratuotteet ja maailmalla mainetta niittänyt Kyrö Distillery, kertoo kehittämisasiantuntija Petri Svanbäck Pohjanmaan ELY-keskuksesta.
Kestävä ja kilpailukykyinen ruokaketju on kansallisen huoltovarmuuden selkänoja
Ruoantuotannolla on yhteiskunnan kokonaisturvallisuudessa erityinen rooli, joka vaatii toimiakseen monipuolista alkutuotantoa sekä laajakirjoista jalostavaa elintarviketeollisuutta pellolta pöytään -periaatteella. Läntisen Suomen maakunnat ovat ruoantuottajina keskeisessä asemassa koko maan huoltovarmuuden takaamisessa. Alueelle on keskittynyt monipuolista ja eteenpäin katsovaa ruoan tuotanto- ja jalostustoimintaa.
Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pirkanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusalueilla on lähes 20 000 maatalous- ja puutarhayritystä ja reilu 1 000 elintarvikkeiden ja juomien jalostuksen toimipaikkaa. Yhdessä nämä muodostavat merkittävän osan kotimaisesta ruoantuotannosta, ja Länsi-Suomen maakuntia voidaankin kutsua Suomen ruoka-aitaksi. Esimerkiksi kaikesta Suomessa tuotetusta sianlihasta yli 80 % tuotettiin näiden maakuntien alueella ja siipikarjanlihan osalta luku on 90 %. Kasvihuoneissa tuotettujen syötävien vihannesten koko maan sadosta 95 % tuli näiden maakuntien alueelta, ja avomaaviljelyssä vastaava luku oli 65 %. Leipä- ja rehuviljasta noin puolet tuotetaan Länsi-Suomessa.
– Alueemme ruokaketjulla on halua ja potentiaalia kasvaa myös tulevaisuudessa, ja samalla vastata alaa haastaviin ilmiöihin, kuten ilmastonmuutokseen, kuluttajien tiedostavuuden lisääntymiseen ja digitalisaatioon. Kasvu on taattava riittävällä rahoituksella jatkossakin, kertoo Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kehittämispäällikkö Johanna Mattila.
Huoltovarmuuden turvaamisen lisäksi ruokaketjulla on merkittävä vaikutus maakuntien hyvinvointiin ja talouteen. Yksi työpaikka elintarvikealalla synnyttää kolme työpaikkaa muualle yhteiskuntaan. Ruoantuotanto tuo myös mittavat, n. 1,8 miljardin euron vientitulot Suomelle. Erityisesti korkean jalostusasteen tuotteille on kysyntää kansainvälisillä markkinoilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteystiedot:
Petri Svanbäck
Kehittämisasiantuntija, Pohjanmaan ELY-keskus
+358 295 028 632
Anne Värilä
Maaseudun kehittämisen asiantuntija, Pirkanmaan ELY-keskus
+358 295 036 048
Hanna Mäkimantila
Kehittämispäällikkö, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
+358 295 027 701
Salme Pihlajamaa,
Kehittämisasiantuntija, Satakunnan ELY-keskus
+358 295 022 012
Johanna Mattila
Kehittämispäällikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus
+358 295 023 092
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Ansökningarna om utvecklingstjänster för företag upphör22.9.2023 12:32:52 EEST | Tiedote
NTM-centralernas Utvecklingstjänster för företag läggs ned i början av 2024 i enlighet med regeringsprogrammet. Ansökningstiden för Analys- och Konsulteringstjänster går ut i alla landskap senast 30.11.2023. I landskapen Västra och Södra Finland upphör dock anslagen redan tidigare. Minst anslag finns till förfogande i Västra Finland, där man inte längre rekommenderar att lämna in nya ansökningar. Ansökningarna behandlas i den ordning de inkommit och tjänsterna beviljas så länge det finns anslag. Under hösten inleds ännu nya utbildningar.
ELY-keskusten Yritysten kehittämispalvelujen haut päättyvät22.9.2023 12:32:52 EEST | Tiedote
ELY-keskusten Yritysten kehittämispalvelut lakkautetaan vuoden 2024 alusta hallitusohjelman mukaisesti. Analyysi- ja Konsultointi-palvelujen haku päättyy kaikissa maakunnissa viimeistään 30.11.2023. Länsi- ja Etelä-Suomen maakunnissa määrärahat kuitenkin loppuvat jo aiemmin. Vähiten määrärahaa on käytettävissä Länsi-Suomessa, jossa uusien hakemusten jättämistä ei enää suositella. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä ja palveluja myönnetään niin kauan kuin määrärahoja riittää. Syksyn aikana on käynnistymässä vielä uusia koulutuksia.
Valkoposkihanhien muutto alkanut20.9.2023 14:50:28 EEST | Tiedote
Muuttomatkalla olevia arktisilla alueilla pesiviä valkoposkihanhia on havaittu Suomessa noin satatuhatta, joista valtaosa Pohjois-Karjalassa. Säät eivät kuitenkaan lähipäivinä suosi hanhimuuttoa.
Korjaamisen jalo taito - suunnitteletko vanhan rakennuksesi korjausta?18.9.2023 14:00:33 EEST | Tiedote
Tervetuloa 10.10.2023 Turussa järjestettävään Korjaamisen jalo taito -seminaariin (etäosallistumismahdollisuus). Seminaarissa pureudutaan korjausrakentamisen taidon tarpeisiin ja uhanalaisuuteen. Tapahtuma on suunnattu valtakunnallisesti kaikille rakentamisen ja kiinteistönhuollon parissa toimiville ja alalle aikoville sekä koulutuksen parissa työskenteleville. Ympäristöministeriö osoittaa ELY-keskuksille vuosittain määrärahaa jaettavaksi avustuksina rakennusperinnön hoitoon. Tänä vuonna rakennusperinnön hoidon avustusten haku käynnistyy 17.10.2023.
Valkoposkihanhien muutto käynnistymässä – muuttoon varauduttu monin tavoin18.9.2023 12:49:11 EEST | Tiedote
Valkoposkihanhien muuttoa seurataan noin kolmenkymmenen satelliittihanhen sekä lintuharrastajien tekemien havaintojen avulla. Pohjois-Karjalan ELY-keskus julkaisee syksyn aikana viikoittaisen valtakunnallisen tiedotteen valkoposkihanhien muuttotilanteesta. Vahinkojen torjuntaa tehdään Itä-Suomessa erilaisin toimin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme