Satu Raappana johtamaan nuorten mielenterveystyötä MIELI ry:ssä
Nuorten mielenterveyden häiriöt ovat lisääntyneet noin neljänneksellä koronapandemian jälkeen. Pandemia iski erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointiin. MIELI ry vahvistaa omassa työssään nuorten mielenterveystyötä kokoamalla yhteen talon asiantuntemusta ja suuntaamalla sitä strategisesti.

- Nuorten pahoinvointi kuuluu meille eri suunnista. Kohtaamme Sekasin-chatissa viikoittain satoja nuoria, jotka kertovat pahasta olostaan. Myös nuorten kanssa toimivat aikuiset ovat huolissaan, ja osin keinottomiakin esimerkiksi mielenterveyspalveluiden heikon saatavuuden takia, kertoo Satu Raappana, MIELI ry:n nuorten mielenterveystyöstä vastaava johtaja.
MIELI ry:n uudessa kokonaisuudessa yhdistyvät nuorten mielenterveyttä edistävä työ ja matalan kynnyksen auttamistyö sekä MIELI ry:n perheisiin ja varhaiskasvatukseen kohdistuva työ.
- MIELI ry on ollut edelläkävijä mielenterveyden edistämisessä ja matalan kynnyksen kriisityössä. Nyt haluamme vastata nuorten tarpeisiin entistä vahvemmin. Otamme haltuun koko ketjun nuorten hyvinvoinnista pahoinvointiin ja mielenterveyspalveluiden rajapintaan, Raappana jatkaa.
Kun puhutaan nuorten mielenterveydestä, arki on usein ratkaisevassa roolissa. Läheiset, ystävät, turvalliset yhteisöt ja mielekäs tekeminen ovat keskeisiä nuorten hyvinvoinnille. Ongelmia ennalta ehkäisevä mielenterveystyö tukee nuorten kasvua ja kehitystä niin kouluissa kuin vapaa-ajan toiminnassa. Lisäksi tukea täytyy olla helposti saatavilla. Matalan kynnyksen tuki ehkäisee ongelmien syvenemistä, ja mielenterveyspalveluiden puolella tehokkaimmin toimii oikea-aikainen hoito.
Tukea nuorten mielenterveyskriisin ratkaisuun
Hallitusohjelmassa suunnitellaan mittavia leikkauksia esimerkiksi nuorisotyöhön. Epäselvää on, miten hallitusohjelmaan sisältyviä kirjauksia nuorten hyvinvoinnin vahvistamisesta käytännössä toteutetaan lähivuosina.
- Organisaatiouudistuksen myötä vahvistamme myös valtakunnallista ja alueellista vaikuttamista. Nuorten mielenterveyskriisi on ratkaistava. Tämä vaatii poikkihallinnollista näkökulmaa sekä uudenlaista toimintakulttuuria eri yhteisöissä. Uskomme, että systemaattisella ja sinnikkäällä työllä voimme luoda nuorten mielenterveydelle paremmat edellytykset, sanoo MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.
Satu Raappana siirtyy tehtävään Sekasin Kollektiivin toiminnanjohtajan tehtävästä.
Nuorten mielenterveystyön lisäksi MIELI ry:n muita uusia strategisia kehittämishankkeita ovat mielenterveyden edistämisen vahvistaminen eri alojen rakenteissa, josta vastaa vastikään strategiajohtajaksi nimetty Marjo Hannukkala, sekä mielenterveyden palvelujärjestelmään liittyvän asiantuntemuksen entistä vahvempi haltuun ottaminen MIELI ry:n toiminnassa. Jälkimmäisestä vastaa johtava psykologi Frans Horneman.
Yhteyshenkilöt
Sari Aalto-MatturiToiminnanjohtaja MIELI Suomen Mielenterveys ry
Puh:0400 508 234sari.aalto-matturi@mieli.fiSatu RaappanaJohtajaMIELI Suomen Mielenterveys ry
Puh:040 840 6681satu.raappana@sekasin.fiMIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry
MIELI Kriisipuhelimeen vastattiin viime vuonna ennätykselliset 100 000 kertaa27.1.2025 03:00:00 EET | Tiedote
Vuonna 2024 MIELI Kriisipuhelimessa ihmisten hätään pystyttiin vastaamaan aikaisempaa useammin. Tämän mahdollisti vapaaehtoisten vastaamien puhelujen määrän kasvu. Jatkossa vapaaehtoisten määrää pyritään lisäämään entisestään valtakunnallisella verkkokoulutuksella.
Hallituksen alkoholipolitiikka on riski mielenterveydelle20.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Alkoholin saatavuuden lisääminen todennäköisesti pahentaa mielenterveyden ongelmia. MIELI ry on laatinut politiikkasuositukset, joilla voidaan vähentää alkoholin haittoja mielenterveydelle.
Sekasin-chat hakee tekoälystä ratkaisuja nuorten mielenterveyskriisiin15.1.2025 03:00:00 EET | Tiedote
Sekasin-chatissä on otettu käyttöön mielenterveystyön ammattilaisten kouluttama tekoäly ihmisavun rinnalle. Kyseessä on yksi Euroopan ensimmäisistä puhtaasti mielenterveystyöhön rakennetuista generatiivista tekoälyä hyödyntävistä chatbot-ratkaisuista.
Nuoriin liittyvät yhteydenotot kriisikeskuksiin ovat olleet tänä vuonna yhä murheellisempia4.12.2024 08:58:38 EET | Tiedote
Nuorten ja heidän läheistensä yhteydenotoissa MIELI ry:n kriisiauttamiseen toistuu nyt huoli avun saamisesta. Tilanteet vaihtelevat, mutta yleisesti aiheet ovat vakavia: syömishäiriöitä, itsetuhoisuutta, viiltelyä ja päihteitä.
Rahahuolet ja velkaantuminen kuormittavat – teemachat tarjoaa keskusteluapua29.10.2024 06:00:00 EET | Tiedote
Pitkittyneet taloudelliset haasteet, ylivelkaantuminen ja pienituloisuus kuormittavat yhä useamman perheen arkea ja mielenterveyttä. MIELI ry kokeilee teemachattia yhdessä Takuusäätiön kanssa, jotta yhä useampi hakisi taloushuoliinsa apua ja tukea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme