Artekin tuolipakkauksen suunnittelusta palkinto Tampereelle
DS Smithin Tampereen tehtaalla pakkaussuunnittelussa työskentelevä kokenut suunnittelija Jyrki Valkama on jälleen saavuttanut palkinnon pohjoismaisessa ScanStar -pakkaussuunnittelukilpailussa. DS Smithin suunnittelutiimissä työskentelevän Jyrki Valkaman tekemä pakkaussuunnittelu on näin ollen palkittu kilpailussa jo kolmatta kertaa vuoden 2019 jälkeen, koko tiimin tuodessa menestystä Suomeen puolestaan kuudetta kerran peräkkäin. DS Smith sai samaisesta kilpailusta myös kaksi muuta palkintoa, yhden Ruotsiin ja yhden Tanskaan.

Pakkaus Artekin ikoniselle jakkaralle
Artek on korkealaatuinen tunnettu brändi, joka luottaa selkeyteen, toimivuuteen ja yksinkertaisuuteen tuotteissaan, joten sellainen tulee myös tuotepakkausten olla. Ja siitä syntyi Artekille suunniteltu Carry Away -pakkaus.
Suunnittelun lähtökohtana oli löytää yksikertainen ja vain yhdestä materiaalista valmistettava pakkaus Artekin ikoniselle jakkaralle. Carry Away -pakkaus on kokonaan aaltopahvista valmistettu ja tuolin jalkojen suojana on nyt aaltopahvinen rakenne. Pakkauksessa on kätevä kahva, jolloin sen kantaminen on helppoa.
Suunniteltu pakkaus toimii sekä 3 että 4 jalkaisille jakkaroille, sekä lasten jakkaralle. Tämä tehostaa varastointia, kun ei tarvita monen kokoisia aihioita. Aiemmasta pakkausratkaisusta poiketen tässä ratkaisussa tuotteen jalkoja ei enää tarvitse kääriä muoviin. Kuluttajalle kierrätys on helpompaa, kun materiaaleja ei tarvitse lajitella tai erotella toisistaan.
Pakkaus on suunniteltu siten, että se toimii sekä kuljetuspakkauksena tehtaan ja myymälän välillä että verkkokaupan tilauksien toimituspakkauksena. Artekin ajaton brändi on saanut sitä tukevan monikäyttöisen pakkauksensa.
Tuomaristo kommentoi voitokasta pakkausta näin:
“Pakkaus kunnioittaa siihen pakattavan Artekin tuolin muotoilua ja viestii tuotteen laadusta ja yksikertaisesta muotokielestä. Pakkaus on toiminnallinen, sitä on helppo käyttää ja se soveltuu usean kokoisille tuoleille. Pakkaussuunnittelija on luonut pakkauksen, joka on harmoniassa tuotteen kanssa ja myös suojaa tuotetta.”
DS Smithin voitokas tiimi sai kolme palkintoa
DS Smith pohjoismainen suunnittelutiimi keräsi Suomeen tulleen palkinnon lisäksi kaksi muutakin palkintoa ScanStar -kilpailusta: yhden Ruotsiin ja yhden Tanskaan.
Ruotsalaisessa voitokkaassa pakkaussuunnittelussa oli kyse aaltopahvisesta kelapakkauksesta ja tanskalainen voitokas ratkaisu on pahvista valmistettu, tukeva lahjakori lahjatavaroille.
Pohjoismaisessa kilpailussa voittaneella pakkaussuunnittelulla on menestyksen myötä mahdollisuus tavoitella voittoa myös globaalissa WorldStar -pakkaussuunnittelukilpailussa. Tämän voitokkaan pakkauksen suunnittelija Jyrki Valkama on niittänyt mainetta myös tuossa kilpailuissa vuosien aikana, ja lähtee tavoittelemaan jatkoa menestykselle Artekille tekemällään pakkaussuunnittelulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi HjelmViestintäpäällikkö, SuomiDS Smith
Puh:+358102452453Puh:+358405778797suvi.hjelm@dssmith.comKuvat
Tietoja julkaisijasta
DS Smith on maailmanlaajuisesti toimiva, johtava kestävän kehityksen mukaisten aaltopahvista valmistettavien pakkausten suunnittelija ja valmistaja, tukenaan kierrätys- ja paperinvalmistustoiminnot. Yrityksen pääkonttori on Lontoossa, se on FTSE 100 -listattu ja toimii yli 30 maassa työllistäen noin 30 000 ammattilaista. Yritys on merkittävä tekijä verkkokaupan, kuluttajatuotteiden, vähittäiskaupan ja teollisuuden toimitusketjuissa. Sen olemassaolon tarkoitus kiteytyy lauseeseen ‘Redefining Packaging for a Changing World’ ja Now and Next -nimisellä kestävän kehityksen strategiallaan se on sitoutunut johtamaan muutosta kohti kiertotalouden mukaista toimintaa tuottaen ratkaisuja, joiden avulla voidaan vähentää kertakäyttöistä muovia, pienentää toimitusketjujen hiilidioksidipäästöjä ja parantaa kierrätystä. DS Smith on Ellen MacArthur -säätiön strateginen kumppani. DS Smithin juuret ovat vuodessa 1940, jolloin Smithin perhe perusti yrityksen. Suomessa juuret ulottuvat jo vuoteen 1911 Tampereella perustettuun Suomen ensimmäiseen aaltopahvia valmistavaan tehtaaseen. DS Smithillä on tehtaat kuudella paikkakunnalla Suomessa (Tampere, Nummela, Pirkkala, Akaa, Kuopio ja Ii).
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DS Smith
DS Smithin pakkausratkaisut esillä Lepaalla 17.-19.8.2023 – hyvä pakkaus viestii tuotteesta, brändistä ja arvoista14.8.2023 10:15:00 EEST | Tiedote
DS Smith, johtava maailmanlaajuinen palveluntarjoaja ympäristöystävällisten pakkausten, paperipohjaisten tuotteiden sekä kierrätyspalvelujen alalla, esittelee kattavan valikoiman puutarha-alalle soveltuvia pakkauksia Lepaan näyttelyssä Hattulassa.
DS Smith jatkaa investointejaan Suomeen – luvassa yli 10 miljoonan euron koneinvestoinnit17.4.2023 07:36:00 EEST | Tiedote
DS Smith, Euroopan johtava aaltopahvipakkausten valmistaja, jatkaa tuotannollisen tekemisensä vahvistamista Suomessa ja Pirkanmaalla investoimalla yli 10 miljoonaa euroa koneisiin ja laitteisiin vuoden 2024 loppuun mennessä. Uudet koneet vaikuttavat positiivisesti DS Smithin kykyyn vastata kotimaisen pakkaavan teollisuuden tarpeisiin ja samalla huomioivat kestävän kehityksen, työturvallisuuden ja mahdollistavat kasvun. Investointien myötä DS Smith voi tarjota asiakkailleen uudenlaisia pakkauksia kotimaassa valmistettuna.
DS Smith on valmis käynnistämään tuotannon Pirkkalan uudessa tehtaassa6.3.2023 07:33:00 EET | Tiedote
DS Smith, Euroopan johtava aaltopahvipakkausten valmistaja, on valmis käynnistämään tammikuussa julkaistun uuden Pirkkalaan avattavan tehtaansa tuotannon. Tehdas valmistaa pakkauksia kotimaisen kaupan, verkkokaupan ja pakkaavan teollisuuden tarpeisiin ja sijaitsee Logicentersin omistamassa uudessa kiinteistössä osoitteessa Kurikantie 200.
DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat kierrätyksen edistämiseksi20.2.2023 07:43:00 EET | Tiedote
DS Smith, Euroopan johtava aaltopahvipakkausten valmistaja, on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia, joista yksi tavoitteista on edistää kiertotaloutta ja houkutella mukaan 5 miljoonaa ihmistä vuoteen 2030 mennessä.
DS Smith avaa myyntikonttorin Raisioon31.1.2023 08:18:00 EET | Tiedote
DS Smith, Euroopan johtava aaltopahvipakkausten valmistaja, avaa myyntikonttorin Raisioon Turun tehdastoimintojen muuttaessa Pirkkalaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme