Leiki ja liiku -toiminta on alkanut Leppävaarassa
4.9.2023 07:45:00 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Leiki ja liiku -toiminnassa Leppävaaran alueen lähes tuhat 5–6-vuotiasta lasta osallistuu ohjattuihin liikuntahetkiin osana päiväkotien säännöllistä ohjelmaa. Leiki ja liiku pilotti on alkanut 28.8. ja jatkuu toukokuuhun 38 viikon ajan.

Toiminta järjestetään uudessa monilajihalli Kameleontenissa Leppävaaran urheilupuistossa. Ryhmät osallistuvat toimintaan säännöllisesti joko kerran viikossa tai joka toinen viikko.
Lapset harjoittelevat motorisia taitoja monipuolisilla liikuntaradoilla. Leiki ja liiku -pilotin tavoitteena onkin lisätä päiväkoti-ikäisten lasten liikkumista ilon kautta. Toimintaa ohjaavat lapsiryhmien omat opettajat yhdessä Espoon Telinetaitureiden ohjaajien kanssa.
Toiminnan toteuttavat yhteistyössä Espoon kaupungin Liikunta ja urheilu, suomen- ja ruotsinkielinen varhaiskasvatus sekä liikuntaseura Espoon Telinetaiturit. Kaikki osapuolet ovat innoissaan toiminnasta ja sitoutuneet siihen ennakkoluulottomasti.
”On upeaa ja palkitsevaa, että olemme saaneet toiminnan käyntiin. Mallimme luo valtavalle määrälle lapsia yhdenvertaiset mahdollisuudet liikkua ja innostua liikkumisesta. Yhteistyö tuo tuloksia, kiitos kuuluu kaikille osapuolille”, kertoo Espoo liikuntajohtaja Martti Merra.
Inspiraatio Leiki ja liiku -toimintaan on löytynyt Tanskasta
Leiki ja liiku -toimintamalli on tuotu Espooseen Tanskan Kögestä, jossa samankaltaista toimintaa on toteutettu jo yhdeksän vuoden ajan. Kaikki Kögen varhaiskasvatusikäiset lapset eli 0–6-vuotiaat osallistuvat säännöllisesti toimintaan. Siellä Leiki ja liiku on kiinteä osa varhaiskasvatuksen arkea.
Espoon kaupungin ja Espoon Telinetaitureiden edustajat vierailivat Kögessä viime keväänä. Kögessä toiminnasta on saatu paljon hyviä tuloksia. Lasten fyysiset ja motoriset taidot ovat kehittyneet, mutta sen lisäksi lapset ovat oppineet tärkeitä sosiaalisia taitoja. Myös valmiudet oppimiseen ovat parantuneet.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Martti MerraLiikuntajohtajaEspoon kaupunki
Puh:0438249586martti.merra@espoo.fiMarianne UppaLiikuntapäällikkö
Puh:04618771973marianne.uppa@espoo.fiEspoon kaupungin liikuntapalvelut vastaa noin viidensadan liikunta- ja ulkoilupaikan käytöstä ja kunnosta. Seitsemän urheilupuistoa, kuusi urheiluhallia, noin 100 urheilukenttää, 8 avantoa, noin 200 kilometriä hiihtolatuja, kiintorasteja ja uimarantoja. Lisäksi satoja ohjattuja liikuntaryhmiä viikottain.
Koko Espoo liikkumaan! Omatoimisesti, ohjatusti, luontoon ja liikuntapaikoille!
www.espoo.fi/liikunta | www.espooliikkuu.fi
#EspooLiikkuu @espooliikkuu
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoo vahvistaa ilmastotoimia: Uusia päästöjä vähentäviä toimia tarvitaan erityisesti liikenteessä25.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Espoo on puolittanut ilmastopäästönsä vuodesta 1990 samalla, kun kaupungin väkiluku on lähes kaksinkertaistunut. Asukasta kohden Espoon päästöt ovat Suomen pienimpiä. Espoon ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ilmastotoimia vahvistetaan kuitenkin edelleen.
Liikunta- ja hyvinvointilautakunta päätti seuraavista liikunnan ja urheilun palveluiden maksujen korotuksista24.9.2026 20:34:21 EEST | Tiedote
Hintojen korotukset tulevat voimaan vuoden 2027 alussa. Hintojen noston syynä on valtuuston liikunnan ja urheilun tulosyksikölle määrittelemä velvoite lisätä maksutuloja vuoden 2027 aikana yhteensä 900 000 euroa. Viimeksi hintoja nostettiin elokuun alussa. Uudet hinnankorotukset eivät kohdistu samoihin maksuihin.
Info från nämnden Svenska rum 24.9.202624.9.2026 18:39:31 EEST | Pressmeddelande
På torsdagens möte behandlade nämnden Svenska rum ärenden som anknyter till budget och ekonomi.
Limnell ja Mykkänen: Vaalityön häirintä ei sovi demokraattiseen yhteiskuntaan24.9.2026 13:28:33 EEST | Tiedote
Poliittiseen vaalityöhön kohdistunut häirintä on noussut syyskuussa esille tilanteissa, joissa vaalityötä tekevät ovat joutuneet häirinnän, uhkailun ja väkivallan kohteeksi. Tuomitsemme tällaisen toiminnan yksiselitteisesti.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 23.9.202623.9.2026 21:08:53 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta teki vuoden 2027 talousarviota ja vuosien 2028–2029 taloussuunnitelmaa koskevan esityksen kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen valmistelua varten. Lautakunta antoi lausunnon Keran koulun, päiväkodin ja nuorisotilan hankesuunnitelmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
