Kokoomuksen Marko Kilpi: Pidetään kaikista nuorista huolta riittävän ajoissa!

Jaa
Poliisin tuoreen raportin mukaan nuorten epäillyt ryöstöt ja väkivaltarikokset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Varsinkin vakavien rikosten määrä on kasvanut vuosittain. Pelkästään nuorten tekemien ryöstöjen määrä on lisääntynyt 40% verrattuna alkuvuoteen 2022. Tilanne ei kosketa ainoastaan pääkaupunkiseutua, vaan samaa tapahtuu ympäri Suomen. Esimerkiksi Kuopiossa on vastikään raportoitu nuorten tekemistä ryöstöistä.
Marko Kilpi. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Marko Kilpi. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

Pääosa nuorista voi ja käyttäytyy hyvin. Osa nuorista voi kuitenkin entistäkin huonommin, on vaarassa syrjäytyä ja ajautua rikolliselle polulle. Kenenkään nuoruuteen ei tulisi kuulua rikosten teko tai niiden uhriksi joutumisen pelko, toteaa kansanedustaja Marko Kilpi.

Lapset ja nuoret tarvitsevat nyt sekä kiireellistä apua että ennaltaehkäiseviä palveluja. Tutkimusten mukaan varhainen puuttuminen on avain syrjäytymisen, pahoinvoinnin kasaantumisen ja nuorisorikollisuuden torjunnassa. On yleisesti tiedossa, että syrjäytymisen ennaltaehkäisy tulee sekä taloudellisesti että inhimillisesti edullisemmaksi kuin korjaaviin toimiin panostaminen. Moniammatillista ja ennalta ehkäisevää työtä tarvitaan lisää. Samalla on selvää, etteivät syrjäytymisen ehkäisyn toimijoiden yhteistyö toimi moitteettomasti.

Kun avun tarjoajat toimivat erillään ja pahimmillaan toisistaan tietämättä, tieto nuoren tilanteesta ja tarpeista ei kulje. Viranomaisten tiedonvaihtoa pitää tehostaa ja tarpeettomia toimintaesteitä poistaa. Nyt aivan liian moni pääsee tipahtamaan turvaverkoista lävitse ja monenlaisena oireiluna se tietenkin ilmenee. Nuorisotyötä, perhepalveluita ja kuraattori- sekä mielenterveyspalveluita pitää vahvistaa. Kun jotain on jo tapahtunut, ollaan jo pahasti myöhässä, sanoo Kilpi.

Orpon hallituksen tavoitteena on muun muassa turvata lasten ja nuorten pääsy lyhytterapiaan ja muihin vaikuttaviin psykososiaalisiin hoitoihin. Myös nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaan panostetaan. Nuorisoministerin nimeäminen on yksi, merkittävä muutos. Aiemmin nuorisoasiat ovat olleet pieni sivujuonne OKM:n ministerin salkussa. Nuorisoministerin myötä nuorten asiat saavat arvoisensa painotuksen hallituksen toiminnassa.

Poliisi on avainasemassa puuttumassa nuorten tekemiin rikoksiin, törkeisiin liikenneturvallisuuden vaarantamisiin ja päihteiden käyttöön. Onneksi hallitusohjelmaan on nyt kirjattu merkittävä lisäys poliisin resursseihin. Samalla on tärkeää käydä tiheällä kammalla lävitse poliisin tehtäviä ja kaikki se, mitä voidaan antaa muiden tehtäväksi, myös annetaan. Poliisin on keskityttävä poliisin työhön, lopettaa Kilpi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Marko Kilpi. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Marko Kilpi. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä



http://www.kokoomus.fi

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.

Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä. 

Lue lisää eduskuntaryhmästä.

Tutustu myös puolueen uutishuoneeseen.

Tutustu kokoomuksen kuvapankkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kinnari: Hallitus edistää järkevää suurpetopolitiikkaa sekä eduskunnassa että EU:ssa9.5.2025 14:53:07 EEST | Tiedote

Maa- ja metsätalousvaliokunta on saanut tänään 9.5. valmiiksi mietintönsä hallituksen esityksestä metsästyslain 41§:n muutoksesta. Lisäksi Euroopan Parlamentti on hyväksynyt Suomen vahvalla vaikuttamisella muutoksen suden asemaan EU:n luontodirektiivissä tiukasti suojellusta laista suojelluksi. Suojellun lajin metsästäminen voidaan sallia, kun taas tiukasti suojeltua lajia voidaan metsästää vain poikkeustapauksissa.

Zyskowicz muistuttaa tulonjakovaikutuksiin keskittyvää oppositiota: ”Pitkän päälle ei ole niitä tuloja eikä ole sitä jakoa”7.5.2025 17:20:26 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan on positiivista kehitystä, että SDP on alkanut viimein kantamaan huolta velkaantumisesta. Mutta yhä silkka mysteeri on, millä SDP ratkaisisi velkaantumisongelman. Zyskowicz ihmettelee myös keskustan kantaa, jonka mukaan on hyväksyttävää verottaa lähes 60 prosenttia jokaisesta ansaitusta lisäeurosta.

Kokoomuksen Kaunisto: Sääntely kuriin, kasvu käyntiin – pk-yrityksille helpompi pääsy rahoitukseen4.5.2025 07:20:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto kiittää hallitusta puoliväliriihen linjauksista, joilla vahvistetaan yritysten kasvurahoitusta. Erityisen tärkeänä hän pitää päätöstä keventää rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. ”Pk-yritysten kannalta tärkeintä ei ole suurten julistusten määrä, vaan konkreettiset päätökset, jotka parantavat toimintaympäristöä”, Kaunisto iskee keskustalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye