Elokuu 2023: Ensimmäinen yli 1000 välitetyn kohteen kuukausi tänä vuonna – yksiö- ja kaksiokaupassa selvää piristymistä
4.9.2023 09:30:00 EEST | Kiinteistömaailma | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 4.9.2023

Kiinteistömaailma-ketju välitti juuri päättyneessä elokuussa yhteensä 1035 kohdetta. Niistä 762 oli käytettyjen myynnissä olleiden kohteiden välitystä, 31 uudiskohteiden välitystä ja 242 vuokrakotien välitystä. ”Ensimmäistä kertaa tänä vuonna pääsimme yli tuhannen välitetyn kohteen. Niin käytetyissä kuin uudiskohteissakin parempaa kauppakuukautta saa hakea viime vuoden syyskuulta asti. Erityisesti yksiöiden ja kaksioiden kauppaa tehtiin selkeästi alkuvuoden ja kesän kuukausia enemmän”, sanoo Mika Laurikainen. Hän aloitti Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtajana 1.9.2023.
Mika Laurikaisen mukaan kauppamäärän kasvu edelliskuusta on selvä, vaikka pitkän ajan keskiarvoista ollaankin edelleen jäljessä.
”Heinäkuussa ketjumme välitti 625 käytettyjen asuntojen kauppaa, nyt elokuussa 762 kauppaa. Yli 20 prosentin kasvu kertoo erittäin tervetulleesta piristymisestä asuntokaupassa. Ensimmäiset signaalit pienimpien asuntojen kaupan elpymisestä ovat nyt nähtävissä: niin yksiöissä kuin kaksioissakin elokuu oli selkeästi vuoden paras kuukausi ja kokonaiskauppamäärän kasvussa niiden rooli oli merkittävä”, Laurikainen sanoo.
Positiivisimmat uutiset tulivat elokuussa Kiinteistömaailman Helsingin asuntomyymälöistä: sekä kappaleissa että välitystuotoissa yllettiin viime vuoden elokuun lukemiin.
Uudiskohteita ketju myi elokuussa 31 kappaletta, ennen muuta perhekohteita, kun heinäkuussa vastaava määrä oli 11. Oikea suunta siinäkin.
Vapaa-ajanasuntokaupassa jäätiin vain hienoisesti edellisvuoden vastaavan kuukauden luvuista.
Lisätiedot:
Mika Laurikainen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0405607514
Taina Mustamo, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0504240045
Kiinteistömaailman kuvapankki https://www.kiinteistomaailma.fi/kuvapankki
Yhteyshenkilöt
Taina MustamoMarkkinointi- ja viestintäjohtaja
Puh:+358504240045taina.mustamo@kiinteistomaailma.fiTietoja julkaisijasta
Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.
Suomessa Kiinteistömaailma on maan suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee lähes 600 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.
Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma
Kiinteistömaailman 65. Barometri: Asuntojen hintojen nousuodotukset kasvaneet viime keväästä – ensi merkkejä etätyöntekijöiden paluumuutosta nähtävissä6.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailman puolivuosittaisessa Barometrissa hintojen nousua odottavien kiinteistönvälitysammattilaisten osuus on noussut kaikissa asuntotyypeissä kevääseen peilaten. Ennen muuta rivitaloasunnoissa sekä uudehkoissa omakotitaloissa hintojen nousulle nähdään nyt aiempaa useammin edellytyksiä. Paikkakuntakohtaiset erot ovat kuitenkin merkittäviä. Vahvimpien hinnannousuodotusten kaupunkeihin lukeutuvalla Rovaniemellä nousuodotukset ovat ilmeisiä aivan kaikissa asuntotyypeissä, ja esimerkiksi Oulussa ja Tampereella ne ovat selviä perheasunnoissa. Myös pääkaupunkiseudulla hintojen nousua ennakoivien välitysammattilaisten osuus on noussut selvästi keväästä, kauppamäärien kasvuodotusten siivittämänä.
Vihdoin plusmerkkistä asuntokaupassakin5.10.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 5.10.2026
Kutsu lehdistötilaisuuteen: Kiinteistömaailman 65. Barometri, erityisteemana etätyöntekijät asuntokaupoilla29.9.2026 07:50:00 EEST | Kutsu
Kiinteistömaailman puolivuosittainen Barometri julkaistaan nyt jo 65. kerran. Kevään Barometrissa kiinteistönvälitysammattilaisten odotukset hintakäänteestä olivat isossa osassa maata vielä kovin maltillisia. Mikä on tilanne nyt, onko edessä olevalla talvikaudella odotettavissa asuntojen hinnannousua? Erityisteemana kysyimme etätyötä tekevistä asiakkaista asuntokaupassa. Näkyvätkö monella työpaikalla muutoksessa olevat etätyön pelisäännöt myös muuttuvina asumisen tarpeina?
Kerrostalohuoneistot toimivat asuntokaupan veturina elokuussa3.9.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi -tiedote 3.9.2026
Asuntokauppa vilkastunut kesän edetessä – heinäkuun kauppamäärä oli tähän mennessä vuoden paras5.8.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 5.8.2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme