Kotimaisen jazzin huippunimiä juhlasyksyä viettävässä Sellosalissa
20 vuotta täyttävässä Sellosalissa Espoon Leppävaarassa jazzrytmejä syksyllä tarjoavat: Sid Hille, Dalindèo, Gourmet 25, Joona Toivanen Trio, Maja Mannila Trio ja Verneri Pohjola: Monkey Mind

Ke 6.9. klo 19 Sid Hille F# feat. Pepa Päivinen
Neljä ansioitunutta säveltäjää ja muusikkoa kohtaavat lavalla ja luovat improvisoiden jännittäviä äänimaisemia, tiukkoja grooveja, kauniita melodioita ja kiehtovia tekstuureja. Yhtyeen konsertit ovat täysin improvisoituja, joka antaa konsertille oman ainutlaatuisen ja sävähdyttävän tunnelman, jota ei voi toistaa uudestaan täysin samalla tavalla.
Saksofonilegenda Pepa Päivinen on mukana F#:n toisella julkaisulla Scientifically proven & clinically tested. Pepa Päivinen kiertää yhtyeen mukana myös syksyn kiertueella.
Lue lisää espoo.fi-sivulta.
Ke 20.9. klo 19 Dalindèo
Vuonna 2013 Dalindèo julkaisi kolmannen levynsä Kallio, säveltäjä-kitaristi Valtteri Laurell Pöyhösen oodin Helsingin urbaaneimmalle ja värikkäimmälle kaupunginosalle. Levyn sävellykset yhdistelivät vanhaa suomalaista iskelmää, swing-jazzia, rautalankakitaroita Dalindèolle ominaisella positiivisella energialla.
Kallion kappaleet, tunnelma ja tarina resonoivat jazz-levyksi harvinaisen laajasti Suomessa, ja se oli ilmestymisviikollaan sijalla 13. Suomen virallisella albumilistalla. Levyn julkaisun tiimoilta Dalindèo kiersikin intensiivisesti ympäri Suomea esiintyen kaikilla jazz-festivaaleilla mutta tavoitti myös nuorempaa yleisöä mm. Ilosaarirock- ja Flow-festivaaleilla.
Nyt 10 vuotta myöhemmin vuonna 2023 Dalindèo juhlistaa Kallio-levyä esittämällä sen kokonaisuudessaan mm. Sellosalissa. Levyn musiikki tuntuu edelleen elinvoimaiselta ja vuoden jazz-levynä Emma-palkittu Kallio onkin monien mielestä "klassikko-levy" kotimaisen jazzin saralla.
Lue lisää espoo.fi-sivulta
Pe 22.9. klo 19 Gourmet 25 avec Mari Palo
Esa Onttosen ja Mikko Innasen vuonna 1997 perustama Gourmet juhlistaa 25-vuotista taivaltaan esittämällä musiikkia kaikilta viideltä albumiltaan. Gourmet on yksi Suomen pitkäikäisimmistä jazzyhtyeistä, jonka värikylläisestä musiikista löytyy rautalankakitaraa, schlaageria, Pariisin kahvilatunnelmia, New Orleans -bluesia, valssia, marssia ja raivobeattia. Mukana ovat Innasen ja Onttosen lisäksi muut alkuperäisjäsenet Veli Kujala, Ilmari Pohjola ja Mika Kallio. Sopraano Mari Palo esiintyi yhtyeen viimeisimmällä New Habitat -levyllä ja hän vierailee myös konsertissa.
Lue lisää espoo.fi-sivulta
Ke 4.10. klo 19 Joona Toivanen Trio
Kansainvälisesti arvostetun jazzpianistin Joona Toivasen trio asuu tällä hetkellä ympäri Eurooppaa: Joona Göteborgissa, Tapani Toivanen Kööpenhaminassa ja Olavi Louhivuori Helsingissä. Joona Toivanen Trio julkaisi uusimman, jo seitsemännen pitkäsoittonsa Both Only (We Jazz) vuonna 2022, ja kolmikko soi levyllä vahvana ja yhtenäisenä.
Teosto-palkittu, Emma-ehdokkuudella noteerattu, maailmaa kiertänyt yhtye soittaa uudella albumillaan melankolisia kappaleita, jotka jättävät tilaa vapaalle improvisaatiolle. Pitkiä kaaria maalailevat modernit sävellykset tuovat uusia, rikkaita sävyjä yhtyeelle ominaiseen minimalistiseen, akustiseen ilmaisuun.
Lue lisää espoo.fi-sivulta.
To 2.11. klo 19 Maja Mannila Trio
Maja Mannila on vaikuttava nuori jazz/soul-laulaja, pianisti ja säveltäjä. Yhtyeensä kanssa hän esittää omia, englanninkielisiä kappaleita, jotka ovat tyyliltään sekoitus r'n'b-tä, soulia, jazzia ja gospel-musiikkia. Muusikkoperheen kasvatilla on varma ote musisointiin samalla kun hän painottaa vapauden ja hauskanpidon olevan tärkeää musiikin luomisessa ja soittamisessa. Tulevaisuudessa Mannila tähtää levyttämiseen ja kansainväliseen keikkailuun sekä yhtyeen kanssa että sooloartistina. Maja on noteerattu englantilaisen rumpali Richard Spavenin ja laulaja Anthony Strongin toimesta, jotka ovat pyytäneet Majaa esiintymään kanssaan.
Maja Mannila Triossa Mannilan kanssa soittavat Severi Sorjonen (rummut) ja Johannes Granroth (basso). Yhtye valittiin vuoden 2023 Nordic Jazz Comets -tapahtumaan edustamaan suomalaista uutta jazzia. Maja soittaa ja laulaa myös nuoressa nousevassa Peela-yhtyeessä. Vuosina 2021–22 hän esiintyi Iiro Rantalan Flock-kokoonpanossa kiertäen Keski-Eurooppaa.
Lue lisää espoo.fi-sivulta
To 23.11. klo 19 Verneri Pohjola: Monkey Mind
Trumpetisti-säveltäjä Verneri Pohjola julkaisee odotetun uuden albuminsa ”Monkey Mind” marraskuussa 2023. Levyn nimi viittaa mielen rauhattomuuteen ja levottomuuteen. ”Kun mieli on kuormittunut sekasorrolla ja liiallisella stressillä, kaikki tuntuu kaoottiselta. Mielen täyttää epäilys omasta riittävyydestä, hyvyydestä, kelpaavuudesta tai pystyvyydestä. Levyn kappaleiden kohdalla olen pyrkinyt erityisesti kohtaamaan oman apinamieleni ja tervehtimään sitä ystävällisesti”, kertoo Pohjola.
Uusi levy tuo mukanaan myös uudenlaisen keveyden. Pohjola on säveltänyt uusia kappaleita välittämättä siitä, ovatko ne tarpeeksi “jazz” tai tarpeeksi “uudenlaisia”. Hän on yksinkertaisesti halunnut taas vain nauttia musiikintekemisestä omana itsenään.
Pohjola sai levylleen todellisen unelmaryhmän, jonka jokainen jäsen on Euroopan huippuluokkaa niin oman uransa tekijöinä kuin musiikillisesti. ”Uskalsin kysyä tähän mukaan juuri niitä muusikoita, joita oikeasti halusin. Brittiläisen pianistin ja urkurin Kit Downesin soitosta olen nauttinut ensimmäisestä kuulemasta asti. Kitin soitto oli jollain tavalla tosi helposti ymmärrettävää, herkkää, mestarillista ja abstraktia yhtäaikaisesti. Tuli heti sellainen fiilis, että haluaisin soittaa joskus hänen kanssaan. Tanskalaisen basistin Jasper Høibyn koko persoona säteilee valoisaa, positiivista energiaa ja hän panostaa yhtyetyöskentelyyn erityisen ihailtavalla omistautuneisuudella. Kun mietin näitä kahta muusikkoa samassa yhtyeessä, tuli rumpaliksi mieleen ihan itsestään Olavi Louhivuori. Olavin musiikillinen ja inhimillinen läsnäolo on puhdasta kultaa. Olemme soittaneet yhdessä erilaisissa kokoonpanoissa jo vuodesta 2001 lähtien”, Pohjola kuvailee.
Monkey Mind julkaistaan brittiläisen Edition Recordsin kautta 3.11.2023.
Lue lisää espoo.fi-sivulta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot: tuotantopäällikkö Henna Salo, henna.salo@espoo.fi
Kulttuurin tulosyksikkö vastaa Espoon kulttuuritarjonnasta ja kulttuuriprofiilista. Tulosyksikköön kuuluu viisi palvelualuetta: kaupunginkirjasto, kaupunginmuseo, kaupunginorkesteri Tapiola Sinfonietta, kulttuurin edistäminen ja kumppanuudet ja sekä kulttuuritalot ja -palvelut.
www.kulttuuriespoo.fi | www.espoo.fi/kulttuuri
#KulttuuriEspoo @kulttuuriespoo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kaupunginhallitus palautti Espoontorin asemakaavan valmisteluun5.5.2025 20:06:35 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Städernas anpassning till och beredskap för extrema väderfenomen i huvudstadsregionen måste förbättras5.5.2025 12:30:00 EEST | Pressmeddelande
Revisionsnämnderna i städerna i huvudstadsregionen har tillsammans utvärderat anpassningen till och beredskapen för extrema väderfenomen i Esbo, Helsingfors, Vanda och Grankulla. Extrema väderfenomen är bland annat översvämningar, kraftiga regn, stormar, värmeböljor, torka och terrängbränder. Utvärderingen visar att beredskapen inte är fullständig. Inom den praktiska verksamheten är beredskapen god, men uppdateringen av riktlinjerna och planerna för anpassning och beredskap varierar i städerna.
Pääkaupunkiseudun kaupunkien sopeutumista ja varautumista sään ääri-ilmiöihin on vielä kehitettävä5.5.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun kaupunkien tarkastuslautakunnat ovat yhdessä arvioineet Espoon, Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten sopeutumista ja varautumista sään ääri-ilmiöihin. Sään ääri-ilmiöitä ovat muun muassa tulvat, rankkasateet ja myrskyt sekä helteet, kuivuus ja maastopalot. Arvioinnin tulosten perusteella kaupungit ovat varautuneet sään ääri-ilmiöihin vain osittain. Operatiivisella tasolla on varauduttu hyvin, mutta sopeutumiseen ja varautumiseen liittyvien linjausten ja suunnitelmien ajan-tasaisuus vaihtelee kaupungeissa.
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: 22 omakotitonttia haettavaksi5.5.2025 10:48:51 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti myydä tai vuokrata 22 omakotitonttia arvontaan perustuvalla hakumenettelyllä.
I Esbos ansökan om egnahemstomter kommer 22 tomter att erbjudas – nästan hälften av dem i Kurtby5.5.2025 10:17:25 EEST | Pressmeddelande
Esbo ordnar även i år en ansökan om egnahemstomter för privatpersoner. Ansökan ordnas på hösten. Stadsstyrelsens närings- och konkurrenskraftssektion fattade beslut om tomtansökan och dess villkor på sitt sammanträde måndagen den 5 maj.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme