Tampereen yliopisto

Juha-Matti Huhta: Tilannetietoisuus on kriittisen tärkeää poliisitoiminnassa

Jaa
Tilannetietoisuus on operatiivisessa poliisitoiminnassa kriittisen tärkeä taito, jota voi ja täytyy kehittää, selviää Tampereen yliopistossa tarkistettavassa väitöstutkimuksessa. KM Juha-Matti Huhdan tutkimuksessa selvisi, että laadukkaan poliisitoiminnan varmistamiseksi on ymmärrettävä, miten tilannetietoisuus muodostuu ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Tutkimus antaa uutta tietoa, jota hyödyntämällä tilannetietoisuuden systemaattinen kehittäminen on mahdollista poliisikoulutuksessa. Lisäksi tulokset voivat olla hyödynnettävissä muiden ammattiryhmien koulutuksessa.
Kuva: Polamk
Kuva: Polamk

Väitöstutkimuksessaan KM Juha-Matti Huhta tutki poliisin operatiiviseen toimintaan liittyvää tilannetietoisuutta. Tilannetietoisuus yleisellä tasolla tarkoittaa havaintoihin perustuvaa käsitystä meneillään olevasta tilanteesta ja kykyä ennakoida, mitä pian voi tapahtua. 

– Muuttuva turvallisuusympäristö asettaa yhä enemmän vaatimuksia poliisitoiminnalle toimintataktisesti, juridisesti ja eettisesti. Tilannetietoisuuden kehittämisellä voidaan varmistaa laadukas poliisin operatiivinen toiminta, Huhta kertoo.

Poliisin kohtaamat tilanteet edellyttävät usein poikkeuksellisen nopeaa päätöksentekoa ja toimintaa. Poliisin päätösten ja toiminnan tulee perustua tilannetietoisuuteen, koska muuten toiminta voi olla sattumanvaraista ja aiheuttaa merkittäviä riskejä sivullisille, kohteena olevalle henkilölle ja poliisille itselleen.

Tilannetietoisuutta voidaan systemaattisesti kehittää

Tutkimuksessa hyödynnettiin erityisesti vaativien tilanteiden erikoisryhmässä toimivien poliisien asiantuntemusta ja heidän kykyään reflektoida toimintaansa. Heidän toimintaansa ohjaava hiljainen tieto saatiin tutkimuksessa näkyväksi. Lisäksi osallistujien toiminnasta löydettiin seitsemän spesifiä elementtiä, joiden avulla he muodostavat operatiivisen tilannetietoisuuden.

Poliisitoimintaan liittyvää tilannetietoisuutta ei ole aikaisemmin tutkittu eikä määritelty, vaikka se muodostaa perustan erilaisten tilanteiden kohtaamiselle poliisin operatiivisessa toiminnassa.

– Tutkimukseni antaa uutta tietoa siitä, mitä tilannetietoisuus konkreettisesti tarkoittaa ja toivon siitä olevan merkittävää hyötyä tilannetietoisuuden systemaattiselle kehittämiselle poliisikoulutuksessa. Tutkimuksen tulokset voivat olla hyödynnettävässä myös muiden ammattiryhmien koulutukseen, joissa kohdataan vaativia asiakastilanteita haastavissa toimintaympäristöissä, Huhta kiteyttää.

Komisario Juha-Matti Huhta työskentelee Poliisiammattikorkeakoululla opetus- ja tutkimustehtävissä.

Väitöstilaisuus lauantaina 16.9.2023

Kasvatustieteen maisteri Juha-Matti Huhdan operatiivisen poliisitoiminnan tutkimusalaan kuuluva väitöskirja Situational Awareness in Operational Police Encounters. How is it formed, what factors influence it and how it can be trained tarkastetaan julkisesti Tampereen Yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa 16.09.2023 kello 12 Yliopiston päärakennuksen auditoriossa D11 (Kalevantie 4, Tampere). Vastaväittäjänä toimii dosentti Heini Harve-Rytsälä Helsinginyliopistosta. Kustoksena toimii Emeritus Professori Eero Ropo kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnasta, Tampereen yliopistosta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

KM Juha-Matti Huhta
Juha-Matti.Huhta@poliisi.fi
+35829 548 3381

Kuvat

Kuva: Polamk
Kuva: Polamk
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Ympäristön mikrobiomin köyhtyminen voi altistaa immuunivälitteisille sairauksille – Vain pieni tippa verta saattaa paljastaa sairastumisen riskin8.5.2025 09:50:00 EEST | Tiedote

Ympäristöllä on merkittävä vaikutus terveyteemme – sanotaan, että jopa suurempi kuin perimällä. Mutta mitkä tekijät tarkalleen ottaen vaikuttavat sairastumisen riskiin? Entä voidaanko yhdestä pienestä veripisarasta selvittää, mille kaikille olemme elämämme aikana altistuneet? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia uraauurtavassa HEDIMED-projektissa.

Väitös: Jos työtulojen progressiivisen verotuksen halutaan toteutuvan kunnolla, on lainsäädäntöä korjattava5.5.2025 10:14:24 EEST | Tiedote

Suomen tuloverojärjestelmässä tulon verokohteluun vaikuttaa olennaisesti se, kuka on tulon saaja. Kauppatieteiden maisteri Anette Ala-Lahti tutki väitöskirjassaan tulon kohdistamisperiaatteita, jotka ratkaisevat esimerkiksi, verotetaanko tulosta osakeyhtiötä vai luonnollista henkilöä. Tutkimuksessa havaitaan muun muassa, ettei työtulon kohdistamisperiaatteiden ja työtulon verokohtelun yhteyttä ole riittävästi huomioitu nykyisessä lainsäädännössä.

Väitös: Potilaan puhe on haastavaa lääkärille, joka käyttää suomea toisena kielenä5.5.2025 08:48:57 EEST | Tiedote

Suomessa työskentelee kasvava joukko lääkäreitä, joille suomi ei ole äidinkieli. Millaisia kielellisiä haasteita he kohtaavat työssään? Muun muassa tähän kysymykseen paneutuu FM Taina Pitkänen väitöstutkimuksessaan, joka kartoittaa lääkärin ja potilaan välisiä ymmärtämisongelmia ja tekee niiden perusteella päätelmiä potilastyöhön riittävästä kielitaidosta. Tutkimus nostaa esiin puheen ymmärtämisen yhteyden yhtäältä potilasturvallisuuteen ja toisaalta lääkärin ammatti-identiteettiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye