Elinkeino- ja kilpailukykyjaoston päätökset 4.9.2023
4.9.2023 11:21:48 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto käsitteli Kiinteistö Oy Keilarannanpuiston kehittämisen periaatteita sekä päätti neljän omakotitalotontin myynnistä ja vuokrauksesta.
Kiinteistö Oy Keilarannanpuiston kehittämisen periaatteet
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti kehottaa kaupunkisuunnittelulautakuntaa ja kaupunkisuunnittelukeskusta käynnistämään viipymättä toimenpiteet, joilla luodaan edellytykset Kuntien eläkevakuutuksen omistaman Kiinteistö Oy Keilarannanpuiston kehittämiselle. Toimenpiteissä tulee mahdollisuuksien mukaan huomioida yhtiön esittämät tavoitteet.
Jaosto päätti myös, että kiinteistöjen kehittämisessä tulee ottaa huomioon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston 16.4.2018 hyväksymät Keilaniemen kehittämisen tavoitteet ja teesit sekä kokousasian selostusosassa esitetyt periaatteet.
Lisäksi jaosto toteaa pitävänsä erityisen tärkeänä, että suunnittelussa huomioidaan muun ohella erityisesti tuuliolosuhteet, linnut ja kevyen liikenteen (kävely ja pyöräily) turvalliset ja toimivat olosuhteet.
Jaosto myi ja vuokrasi yhteensä neljä omakotitalotonttia
Jaosto päätti myydä Perusmäestä ja Mikkelästä omakotitalotontit niiden nykyisille vuokralaisille ja vuokrata omakotitontit Kilosta ja Espoon keskuksesta yksityishenkilöille.
Yhteyshenkilöt
Mervi Katainenkaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 41 319 6988mervi.katainen@espoo.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Fotoutställningen Med jaktfalkens ögon beskriver klimatförändringens effekter i norr3.9.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Fotoutställningen Med jaktfalkens ögon beskriver ur en falks synvinkel hur klimatförändringen påverkar naturen, näringar och lokalbefolkningens liv i norr. Utställningen visas i Naturens hus Villa Elfvik 9.9–8.10.2026.
Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjoisessa3.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa haukan näkökulmasta, miten ilmastonmuutos vaikuttaa pohjoisen alueen luontoon, elinkeinoihin ja paikallisten ihmisten elämään. Näyttely on esillä Villa Elfvikin luontotalossa 9.9.-8.10.2026
Alla förstaklassister i huvudstadsregionen får Anneli Kantos barnbok i Helmet-bibliotekets och förläggarnas kampanj1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helmet-biblioteken ger årligen i samarbete med förläggarna en bokgåva till alla förstaklassister i huvudstadsregionen. Samtidigt bjuds alla som börjar skolan in att bekanta sig med det egna närbiblioteket. Kampanjen inleds i Helmet-biblioteken tisdagen den 1 september 2026.
Pääkaupunkiseudun ekaluokkalaiset saavat omakseen Anneli Kannon lastenkirjan Helmet-kirjaston ja kustantajien kampanjassa1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helmet-kirjastot antavat vuosittain yhteistyössä kustantajien kanssa kaikille pääkaupunkiseudun ekaluokkalaisille kirjalahjan. Samalla kaikki koulunsa aloittavat kutsutaan tutustumaan omaan lähikirjastoon. Kampanja alkaa Helmet-kirjastoissa tiistaina 1.9.2026.
Kaupunginhallitus: Työpaikka-aluetta Otaniemeen kehitetään yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa31.8.2026 21:11:13 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti, että Senaatti-kiinteistöjen kanssa allekirjoitetaan yhteistyösopimus koskien Otaniemessä olevien alueiden yhteiskehittämistä. Sopimusalue sijaitsee Kuusisaarentien, Miestentien ja Otaniementien läheisyydessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme