Fingrid lisää vihreää rahoitustaan
4.9.2023 12:01:36 EEST | Fingrid Oyj | Tiedote
Fingrid on perustanut vihreää rahoitusta koskevan kehyksen ja vihreän euromääräisen yritystodistusohjelman, jotka mahdollistavat yhtiön velkarahoituksen täysin vihreällä rahoituksella.

Uusi vihreän rahoituksen viitekehys integroi Fingridin vastuullisen, Suomen ilmastotavoitteet mahdollistavan strategian entistä vahvemmin yhtiön rahoitukseen. Lähitulevaisuuden tavoitteena on lisätä merkittävästi vihreän rahoituksen osuutta yhtiön velkarahoituksesta. Viitekehyksen perustamisen yhteydessä Fingrid on perustanut myös 600 milj. euron suuruisen vihreän yritystodistusohjelman (Green Euro Commercial Paper Programme), jonka puitteissa yhtiö tulee kattamaan lyhytaikaisia rahoitustarpeita enintään vuoden mittaisilla yritystodistuksilla. Yhtiö on käyttänyt vihreää rahoitusta investointihankkeiden rahoittamiseen (Green Bond) vuodesta 2017 alkaen. Uuden viitekehyksen myötä vihreä rahoitus laajentuu kattamaan koko yhtiön velkarahoitustarpeet.
Fingrid on jo pitkään tehnyt määrätietoista työtä edistääkseen Suomen kilpailukykyä ja vihreää siirtymää. Vastuullisuus on olennainen osa Fingridin toimintaa ja arvonluontia yhteiskunnalle ja useille sen eri toimijoille. Ilmastomuutoksen hillitseminen ja tavoite hiilineutraalista Suomesta vuonna 2035 on yhtiön keskeisin kestävän kehityksen sitoumus. Fingrid käyttää vihreää rahoitusta sähkön kantaverkon kehittämiseen ja laajentamiseen, mikä mahdollistaa siirtymisen puhtaaseen sähköjärjestelmään. Kesällä 2023 julkistettu kantaverkon kehittämisen kymmenvuotissuunnitelma on noin neljän miljardin euron suuruinen.
— Suomeen on rakentumassa yksi maailman puhtaimmista energiajärjestelmistä ja se luo mahdollisuuksia merkittävälle talouskasvulle. Tämä kehitys vaatii investointeja ja tiivistä yhteistyötä sekä tarjoaa liiketoimintamahdollisuuksia useille eri toimijoille. Fingrid mahdollistaa uuden vihreän teollisuuden kasvun Suomessa kehittämällä sähkömarkkinoita ja vahvistamalla luotettavaa ja toimitusvarmaa kantaverkkoa puhtaan sähköntuotannon ja kulutuksen tarpeisiin. Fingridille tämä kehitys luo myös erinomaisen mahdollisuuden käyttää jatkossa yhä enemmän vihreää rahoitusta investointien rahoittamiseksi, kertoo talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä.
Vihreän rahoituksen arviointiin erikoistunut ISS Corporate Solutions antoi viitekehykselle riippumattoman, ulkopuolisen arvion. Sen mukaan Fingridin vihreän rahoituksen viitekehys perustuu ja on linjassa kansainvälisen pääomamarkkinayhdistyksen (the International Capital Markets Association, ICMA) vihreitä joukkolainoja koskevien periaatteiden 2021 ja LMA:n n (Loan Market Association) vihreitä lainoja koskevien periaatteiden 2023 kanssa (Green Loan Principles (GLPs)). Neuvonantajana vihreän rahoituksen viitekehyksen laatimisessa ja järjestäjänä Green ECP -ohjelmassa toimi ING pankki.
Vihreän rahoituksen puitteet, ulkopuolinen arvio ja Green ECP Programme ovat saatavilla Fingridin verkkosivuilla osoitteessa https://www.fingrid.fi/en/green-finance-framework
Lisätietoja:
Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä, Fingrid Oyj, puh 040 563 3756
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Fingrid varoittaa kotiakkuja kauppaavien villeistä myyntilupauksista13.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Sähköä varastoivien kotiakkujen suosio on noussut viime vuosina, kun akkuja on markkinoitu sähkön reservimarkkinoilta saatavilla tuotoilla. Fingrid kehottaa kotitalouksia varovaisuuteen, sillä osa akkukauppiaista vaikuttaa käyttävän harhaanjohtavia myyntikeinoja ja antaa tuotoista katteettomia lupauksia.
Fingrid uudistaa reservimarkkinoiden ja tasehallinnan tietojärjestelmän11.3.2026 16:14:00 EET | Tiedote
Uusi markkinahallintajärjestelmä Mimosa korvaa vuoden 2027 aikana nykyisen pitkään käytössä olleen VAKSI‑alustan. Uudistuksen tavoitteena on vastata paremmin nopeasti muuttuvan toimintaympäristön, laajenevien reservimarkkinoiden sekä kasvavien käyttäjä- ja prosessivaatimusten tarpeisiin.
Webinaari tasevastaavien vakuusmallin selvityksen ja tasepalveluehtojen muutoksista 10.3.2026 klo 14.00–15.004.3.2026 13:44:55 EET | Tiedote
Fingrid on saanut valmiiksi Energiaviraston edellyttämän tasevastaavien vakuuksien määräytymisen kokonaisperiaatteiden selvityksen (vakuusselvitys) ja tulee toimittamaan selvityksen ja selvityksen perusteella muutetut tasevastaavien vakuuksien määräytymisen ehdot Energiaviraston vahvistettavaksi viimeistään 24.4.2026 mennessä.
Valmiuslaki varmistaa sähköjärjestelmän toimintaedellytyksiä poikkeusoloissa3.3.2026 14:25:25 EET | Tiedote
Fingrid on antanut oikeusministeriölle lausuntonsa hallituksen esitysluonnoksesta uudeksi valmiuslaiksi. Lausunnossaan Fingrid korostaa, että sähköjärjestelmän käyttövarmuus poikkeusoloissa edellyttää toimivia yhteistyömalleja, toimintaedellytysten turvaamista sekä selkeiden operatiivisten päätöksentekovaltuuksien varmistamista järjestelmävastuulliselle kantaverkonhaltijalle jo normaaliolojen aikana.
Fingrid Oyj:s bokslutskommuniké januari–december 20253.3.2026 12:13:46 EET | Pressmeddelande
Koncernbokslutet har upprättats i enlighet med internationella redovisningsstandarder (International Financial Reporting Standards, IFRS). Siffrorna inom parentes avser motsvarande period året innan, om inget annat anges. Uppgifterna i denna rapport bygger på Fingrids reviderade bokslut för 2025 som publiceras i samband med kommunikén. Leveranssäkerheten i Fingrids stamnät var mycket hög. Elförbrukningen i Finland ökade under 2025 med 1,9 procent och uppgick till 84,6 (83,1) terawattimmar. Elen som förbrukades i Finland var ren, vilket utsläppsfaktorn på 26 (33) gCO2/kWh talar för. Omsättningen för 2025 minskade till 1 118,5 (1 269,3) miljoner euro, vilket berodde på det lägre priset på balanskraft. Koncernens kostnader exklusive värdeförändringar på råvaruderivat uppgick till 1 023,8 (1 163,8) miljoner euro. Bolagets huvudsakliga driftkostnader, exklusive anskaffningskostnader för balansel och reservkapacitet, ökade som en följd av elsystemets utvidgning. Periodens resultat var 179,0
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme