Ay-johtajat kokoontuivat arvioimaan hallituksen työelämä- ja sosiaaliturvauudistuksia
4.9.2023 13:31:42 EEST | Akava ry | Tiedote
Työmarkkinakeskusjärjestöjen (SAK, Akava ja STTK) työvaliokuntaliittojen puheenjohtajat ja keskusjärjestöjen johtoryhmien jäsenet ovat tänään kokoontuneet arvioimaan hallituksen kaavailemia työelämä- ja sosiaaliturvauudistuksia.
Hallitus kaavailee merkittäviä heikennyksiä työntekijän asemaan, ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja laajemminkin sosiaaliturvaan. Hallitus suunnittelee myös rajoituksia neuvottelujärjestelmään ja työtaisteluoikeuteen.
– Hallitus muuttaa voimalla suomalaisia työmarkkinoita ja tekee sitä puhtaasti työnantajan eduksi. Tämä huolestuttaa palkansaajia laajasti yli järjestökentän. Voimalla yksipuolisesti tehdyt muutokset eivät ole kestäviä. Ne heikentävät luottamusta ja pitkäjänteistä työmarkkinoiden kehitystä, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta arvioi.
Hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet ovat herättäneet laajaa huolta ammattiliitoissa.
– Hallituksen keinot lisäisivät työmarkkinoiden epävakautta ja sosiaalisia ongelmia. On tarpeen analysoida tilanne yhdessä ja pohtia, miten kykenemme vaikuttamaan siten, että työllisyys, työelämän laatu ja työn tuottavuus vahvistuvat, eivätkä heikkene. Haluamme Akavassa ensisijaisesti edetä yhteisymmärryksessä ja sopien. Arvioimme tilanteen kehittymistä liittojemme kanssa ja päätämme omista ja mahdollisista yhteisistä toimenpiteistä tarvittaessa, puheenjohtaja Maria Löfgren toteaa.
Hallitus on perustellut työmarkkinauudistuksia valtiontalouden parantamisella.
– Työ- ja sosiaalilainsääntöön liittyvät uudistukset eivät valtion taloutta pelasta. Kun hallitus myös haluaa sovittelussa sitoa palkantarkistusten enimmäistason vientialojen korotuksiin, silloin puututtaisiin ammattiliittojen vapaaseen neuvotteluoikeuteen ja sementoitaisiin nais- ja miesvaltaisten alojen välinen palkkaepätasa-arvo. Tätä STTK ei hyväksy, puheenjohtaja Antti Palola sanoo.
Liittopuheenjohtajien ja keskusjärjestöjen johdon tapaaminen järjestettiin Espoon Hanasaaressa.
Lisätietoja
Puheenjohtaja Jarkko Eloranta, SAK, haastattelupyynnöt viestintäpäällikkö Marjo Pihlajaniemen kautta, puhelin 0400 969 633
Puheenjohtaja Maria Löfgren, Akava, puhelin 040 568 2798
Puheenjohtaja Antti Palola, STTK, puhelin 040 509 6030
Avainsanat
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava: Ilman osaamista Suomi pysähtyy23.9.2026 10:01:08 EEST | Tiedote
Akava painottaa, että osaaminen on pitkän aikavälin talouskasvun ja tuottavuuden kulmakivi. Kestävää talouskasvua, uusia työpaikkoja ja parempaa tuottavuutta tekemään tarvitaan osaavia ihmisiä. Suomen koulutus- ja osaamistaso on jäänyt jälkeen monista kilpailijamaista, vaikka työelämä vaatii yhä korkeampaa osaamista. Akava vaatii, että Suomen osaamistasoa nostetaan pitkäjänteisesti tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.
Miia Ijäs-Idrobo Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi17.9.2026 09:02:21 EEST | Tiedote
Filosofian tohtori Miia Ijäs-Idrobo on valittu Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi. Hän vastaa Akavan koulutus- ja tiedepoliittisen vaikuttamistyön valmistelusta ja kehittämisestä. Ijäs-Idrobo aloittaa uudessa tehtävässään Akavassa 5. lokakuuta 2026.
Akava: Perusteettomiin palkkaeroihin puuttumiseen tarvitaan tehokkaita keinoja15.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys palkka-avoimuusdirektiivin kansallisesta toimeenpanosta etenee eduskunnan käsittelyyn. Akava korostaa, että esitystä on korjattava eduskunnassa ja samanarvoinen työ on määritettävä laissa. Oikeussuojan parantamiseksi Akava esittää matalan kynnyksen oikeussuojakeinoa, jossa työntekijä voisi itse tai ammattiliittonsa avustuksella saattaa palkkasyrjintäasian yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 12:11:29 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Akava: Osaamis- ja koulutustason nosto jäi budjettiriihessä huomiotta1.9.2026 20:43:34 EEST | Tiedote
Akava katsoo, että Petteri Orpon hallituksen viimeisen budjettiriihen linjaukset jäivät niukoiksi. Hallituksen olisi pitänyt panostaa työllisyyttä ja tuottavuutta parantaviin uudistuksiin. Akavan mielestä uusilla toimilla ja päätöksillä olisi pitänyt tukea talouden myönteistä kehitystä ja vauhdittaa työllisyyden paranemista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme