Hämeenlinnan Emotion Goodmanin remontti on valmis – kauppa avautui asiakkaille maanantaina 4.9.2023
4.9.2023 15:01:13 EEST | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
Uudistunut Emotion Goodman Hämeenlinnassa avasi ovensa asiakkailleen tänään 4.9.2023 uuden konseptin mukaisena kauneuden ja hyvinvoinnin erikoisliikkeenä. Remontin myötä miljöössä on havaittavissa paljon muutoksia ilmeessä, asiointimukavuudessa sekä tuotesijoittelussa. Emotion Goodmanista löytyy jatkossa myös kaksi meikkauspistettä

Uuden konseptin mukainen Emotion Goodmanin remontti on valmistunut ja ovet päästiin avaamaan asiakkaille heti aamutuimaan. Avauspäivää onkin odotettu, jotta uutta liikettä päästään esittelemään asiakkaille. Liikkeeseen tehdyt muutokset näkyvät ja tuntuvat.
- Remontin myötä lattia vaihdettiin jalalle miellyttäväksi vinyylilattiaksi, mikä tuo sekä uuden ilmeen että työskentelymukavuutta. Seiniä maalattiin ja kalusteita vaihdettiin, mutta säästimme paljon myös vanhoja kalusteita, joita tuunattiin uuteen uskoon! kertoo Hämeenmaan Emotioneiden ja Sokoksen kosmetiikasta vastaava myyntipäällikkö Henna Hämäläinen.
Myös asiakasviihtyvyyteen ja asioinnin helpottamiseen on myös panostettu – uudet valaistusratkaisut, tuotteiden sijoittelu tuoteryhmittäin uusille paikoille sekä uutuutena kaksi meikkauspistettä tekevät uudistuneesta Emotionista täyden palvelun liikkeen.
- Uudistus näkyy myös valikoimassamme, kun jatkossa meiltä löytyvät muun muassa Urban Decay- ja Anastasia-tuotemerkit, vanhojen tuttujen lisäksi, Hämäläinen kertoo.
Kauneuden ja kosmetiikan trendit näkyvät niin valikoimassa kuin myös myymälän yleisilmeessä. Myymälän värimaailmasta löytyy pinkkiä, mustaa, murrettuja sävyjä sekä harmaata, ja materiaaleissa toistuu sormipaneeli pöydissä ja kasasaarekkeessa. Tulevaisuudessa Emotion Goodmanista löytyy mahdollisesti myös Studio-palvelut, joita pyritään elvyttämään taas remontin jälkeen.
Emotion on kauneuden ja hyvän olon erikoisliike, joka tarjoaa monipuolisen valikoiman kansainvälistä ja suomalaista huippukosmetiikkaa ja tuoksuja, terveystuotteita sekä naisille että miehille. Tarjoamme tuote-esittelyitä, virikkeitä ja elämyksiä viihtyisässä ympäristössä. Palveluihimme kuuluvat lisäksi emo-aamut ja veloituksettomat kauneustunnit, joiden aikana annamme henkilökohtaista opastusta esimerkiksi ihonhoidossa, meikkauksessa. Asiakasomistajille tarjoamme kuukausittain vaihtuvia asiakasomistajatarjouksia sekä Bonuksen kaikista ostoista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saija VuorinenToimialajohtaja (käyttötavarakauppa)
Puh:050 538 4738saija.vuorinen@sok.fiTietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Skannaa ostokset puhelimellasi – uusin Kerää ja skannaa -palvelu pilotissa Launeen ja Riihimäen Prismoissa24.6.2026 15:02:00 EEST | Tiedote
Palvelu mahdollistaa tuotteiden skannaamisen omalla puhelimella myymäläkierroksen aikana. Prisma Riihimäki on ollut mukana pilotoimassa palvelua viime syksystä lähtien, ja kesäkuussa pilotti laajeni Prisma Launeelle.
Lisää suurteholatauspisteitä ABC Heinolan jättiasemalle15.6.2026 08:13:00 EEST | Tiedote
ABC Heinolan suurteholatausasemalle avataan maanantaina 15. kesäkuuta viisi uutta latauspistoketta.
70 vuotta muotia ja kauneutta Lahden Sokoksella4.6.2026 10:13:00 EEST | Tiedote
Lahden keskustan ikoninen kulmakivi, Sokos Lahti, viettää tänä vuonna 70-vuotispäiviään.
Hämeenmaan robokuljetukset laajenevat kesän aikana3.6.2026 14:02:00 EEST | Tiedote
Ruokarobotit ovat toimittaneet tilauksia kuudesta Hämeenmaan S-marketista jo vuoden ajan. Palvelu laajenee kolmeen myymälään kesäkuussa, ja myös muita laajennuksia on suunnitteilla.
S-market Nastolan laajennustyöt alkavat26.5.2026 10:01:00 EEST | Tiedote
Lahden Rakokivessä sijaitsevaan S-market Nastolaan rakennetaan 1 400 neliömetrin laajennusosa. Laajennuksen myötä myymälän valikoima kasvaa lähes kaikissa tuoteryhmissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme