UKKO.fi: Mitä tapahtuisi, jos yrittäjyys loppuisi huomenna?
Yrittäjän päivää juhlistetaan tänään 5.syyskuuta. Päivän kunniaksi UKKO.fi haluaa herättää keskustelua yrittäjyyden vaikutuksesta yhteiskuntaamme ja tuoda esiin yrittäjien tekemän työn merkityksen niin maanlaajuisesti kuin yksittäisten yrittäjien tarinoiden kautta.

- Me haluamme herättää ihmiset pohtimaan yrittäjyyden roolia yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Yrittäjät eivät ainoastaan tarjoa monia palveluita, vaan heidän työllään rahoitetaan hyvinvointiyhteiskuntamme, toteaa UKKO-konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgren.
Suomessa toimii Tilastokeskuksen (2022) mukaan yhteensä 562 200 yritystä. Nämä yritykset ovat olennainen osa yhteiskuntaamme, pitäen arjen pyörät pyörimässä ja tarjoten työpaikkoja yli 1,4 miljoonalle suomalaiselle. Samaan aikaan pienyritysten määrä kasvaa jatkuvasti, ja jopa 94 prosenttia yrityksistä työllistää alle viisi henkilöä.
Ilman yritysten maksamia yhteisöveroja valtion kassasta jäisi uupumaan massiiviset 8,5 miljardia euroa (Vero.fi, 2022). Tämä summa vastaa yhteenlaskettuna korkeakoulutuksen (3 miljardia euroa) ja eläkkeiden (5,35 miljardia euroa) valtion budjetteja.
Pienyrittäjien rooli talouden kasvussa on myös huomattava, ja esimerkiksi pelkästään UKKO.fi kautta yrittäjät maksavat veroja vuosittain peräti 36,5 miljoonalla eurolla. Tämä summa vastaa tasavallan presidentin kanslian vuotuista budjettia, tai se riittäisi kattamaan hätäkeskuslaitoksen ja pelastustoimen puolen vuoden kulut. Ilman yrittäjyyttä yhteiskunnan perustoiminnot ja -infra rapistuisivat, ja itseselvyyksinä pitämämme asiat päättyisivät.
- Koko kansantalouden kasvu perustuu yrittäjyydelle. Me teemme töitä sen puolesta, että meillä olisi myös jatkossa yrittäjiä – yrittäjyys ei saa olla liian vaikeaa ja byrokraattista. Isossa kuvassa on hyvä miettiä, onko yrittäjien verotus kannustavaa ja miten koulutuksella voidaan vahvistaa tärkeitä yrittäjyystaitoja esimerkiksi markkinointi- ja talousosaamista, lisää Lauri Timgren.
Tukea pienyrittäjyydelle verkostoista ja sosiaaliturvaa
UKKO.fi haastattelemien yrittäjien mukaan yrittäjyydessä palkitsevinta on vapaus ja oman näköisen työn tekeminen. Vaakakupissa on yrittäjyyteen liittyvä epävarmuus haastaa yrittäjiä ja moni kaipaa pienyrittäjien omia verkostoja ja vertaistukea.
- Yhä useampi työllistää itsensä yrittäjänä ja töiden tekemisen murros on jo täällä. Meidän täytyy varmistaa, että yrittäjien tukijärjestelmä on kunnossa ja että pienyrittäjien tarpeet huomioidaan myös sosiaaliturvassa, sanoo Lauri Timgren.
Tämä on askel kohti parempaa ymmärrystä siitä, kuinka elintärkeää yrittäjien työ ja vaikutus ovat jokapäiväisen hyvinvoinnin kannalta meille kaikille.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
UKKO-konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgren, 050 341 1960
UKKO.fi viestintä Netta Siljanen, 040 588 4777
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Netta SiljanenViestintästrategi
Puh:040 588 4777netta.siljanen@ukko.fiTyöelämä on muuttunut ja yrittäjyys on murroksessa. UKKO.fi mahdollistaa yrittäjyyden kaikille ja tekee yrittämisestä helppoa. Kymmenen vuoden aikana UKKO.fi on saattanut yli 160 000 yrittäjää yrittäjyyden polulle, heidän tekemästään työstä on maksettu veroja yli 115 miljoonaa euroa ja työtä on tehty yli 500 000 toimeksiannon verran. UKKO.fi on ollut tärkeässä roolissa myös harmaan talouden ehkäisemisessä. Tänä päivänä UKKO.fi auttaa myös toiminimi- ja osakeyhtiöyrittäjiä ja lisäksi tarjoaa helppotajuista ja ymmärrettävää tietoa yrittäjyydestä kaikille avoimessa Yrittäjyyskoulussa. Koska aina kannattaa yrittää ja ilman yrittämistä UKKO.fikin olisi ollut vain yksi baarissa keksitty idea muiden joukossa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta UKKO.fi
UKKO.fi-kysely: Näin arvonlisäveroon liittyvät muutokset ovat vaikuttaneet pienyrittäjien arkeen23.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
UKKO.fi:n tuoreen pienyrittäjyysbarometrin (N=1515) tulokset osoittavat, että suomalaiset pienyrittäjät näkevät taloudessa positiivisia merkkejä alkuvuonna 2025. Uusia asiakkaita on löytynyt aiempaa enemmän, työtä on sovittu pidemmälle tulevaisuuteen ja niin kassavirta kuin yleinen taloudellinen tilanne näyttävät hieman valoisammilta kuin viime syksynä.
Grand One -kilpailun ensimmäisen freelancer-kategorian voittaja julkistettu – UKKO.fi halusi nostaa esiin itsenäisten ammattilaisten työn arvon28.3.2025 15:29:45 EET | Tiedote
Eilen järjestetyssä Suomen suurimmassa ja arvostetuimmassa digitaalisen median kilpailussa, Grand Onessa, palkittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa historiassa työ freelancer-kategoriassa. Kategorian voittajaksi valittiin HUO—WU eli Erno Forsström, jonka työ 404—GEN vakuutti tuomariston poikkeuksellisella luovuudellaan, teknisellä taidokkuudellaan ja vaikuttavuudellaan.
Tampere on luovien pienyrittäjien keskus – yrittäjyys tukee työtyytyväisyyttä ja hyvinvointia12.3.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Tampere tunnetaan kulttuurikaupunkina, mutta samalla se on myös luovien pienyrittäjien vahva keskittymä. UKKO.fi:n tilastojen mukaan peräti 25 % Tampereen pienyrittäjistä toimii esittävän taiteen parissa, mikä on enemmän kuin Turussa (23 %) ja koko maan keskiarvo (21 %).
UKKO.fi Pienyrittäjyyskysely selvitti - voiko vapaus työelämässä vähentää burnouteja?18.2.2025 09:44:46 EET | Tiedote
UKKO.fi:n vuoden 2024 lopulla toteuttama Pienyrittäjyyskysely 2024 osoittaa, että yrittäjät ovat keskimäärin tyytyväisiä työhönsä, ja monet kokevat työnsä merkitykselliseksi. Kun työelämässä voidaan entistä huonommin, yrittäjyys voi tarjota monille vaihtoehdon, joka tukee omaa hyvinvointia ja työtyytyväisyyttä.
Näin paljon keikkatyöstä tienaa joulusesonkina - laskutusmäärät enteilevät koronaa edeltävien vuosien tasoa20.11.2024 09:50:05 EET | Tiedote
Bilebändit, trubaduurit, taikurit, DJ:t ja koomikot - esiintyvien taitelijoiden vuoden kuumin sesonkin on juuri nyt. Pikkujoulukausi on monelle esiintyvälle taiteilijalle vuoden vilkkain aika, ja sen vaikutus näkyy myös keikkatyön laskutuksessa. UKKO.fi-palvelun kautta laskutettavien pikkujoulukeikkojen määrä alkaa kasvaa marraskuun puolivälistä lähtien, kun yritykset ja yhteisöt aloittavat pikkujoulukauden vieton. Laskutus on korkeimmillaan joulukuun alussa ja jatkuu kuun loppuun asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme