Pohjoismaiden neuvoston demarit: Rasismi ja syrjintä horjuttavat pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan perustuksia
5.9.2023 13:25:08 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Yhteiskunnan rakenteissa piilevä rasismi ja syrjintä on jaettu ongelma kaikissa Pohjoismaissa, ja teema on puhuttanut myös kahvipöytäkeskusteluissa Pohjoismaiden neuvoston syyskokouksessa Kööpenhaminassa, jossa valiokunnat parhaillaan kokoustavat. Teema oli myös esillä Pohjoismaiden neuvoston sosialidemokraattien ryhmäkokouksessa.

– Meille sosialidemokraateille ihmisarvo on jakamaton, jokainen on yhtä arvokas ja heille tulee turvata lähtökohdista riippumatta samat mahdollisuudet, Pohjoismaiden neuvoston Suomen sd-ryhmän edustajat Kim Berg, Jani Kokko, Anna-Kristiina Mikkonen ja Pinja Perholehto painottavat.
Orpon hallituksen hallitusohjelmassa ei mainita sanaa rasismi kertaakaan, syrjinnän vastaisissa toimenpiteissäkin on huomioitu vain työelämässä tapahtuva ikä- ja raskaussyrjintä. Tämä siitäkin huolimatta, että Helsingin yliopiston laaja tutkimus todistaa, että pelkkä ulkomaalaiselta vaikuttava nimi vaikuttaa merkittävästi työllistymismahdollisuuksiin – sujuvasta kielitaidosta ja pätevyydestä huolimatta.
Moni asia yhdistää Pohjoismaita, niin vankka hyvinvointivaltio kuin toimet ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Valitettavasti meitä yhdistää myös yhteinen haaste: alati kasvava rasismin ja syrjinnän määrä sekä vakavuus. Oikeistokonservatiiviset puolueet ja populistiset voimat ovat käyttäneet muukalaisvihaa liikkeidensä myötätuulena, syyttäen milloin korkeasta työttömyysasteesta tai matalasta palkkatasosta maahanmuuttoa. Maahanmuutto ja moninainen väestömme eivät kuitenkaan aiheuta näitä ongelmia, vaan se miten yhteiskuntamme on rakennettu.
– Arkisessa puheessamme esiintyy työperäisen maahanmuuton glorifiointia, pidämme huippuosaajia valtavassa arvossa, ja siten luomme jakoa suorittavaa työtä tekevien ja korkeakoulutettujen välille. Suomi ei pärjää ilman työperäistä maahanmuuttoa – me tarvitsemme osaajia jok’ikiselle yhteiskunnan alalle, kansanedustajat muistuttavat.
– Eduskunnan istuntokausi alkaa tällä viikolla synkissä merkeissä, mutta me emme aio lannistua. Huomenna eduskunta käsittelee hallituksen selontekoa, jonka yhteydessä me sosialidemokraatit aiomme käyttää puheenvuoroja, joissa jokaisen ihmisen arvo tunnistetaan. Valitettavasti on ennakoitavissa, että kaikki kollegamme eivät näin tule tekemään, kansanedustajat toteavat.
– Tämä hallitus ei ole osoittanut, että se ottaa rasismin ja syrjinnän vakavasti, eivätkä kaikki hallituksen ministerit suostu edes myöntämään että rasismi Suomessa on ongelma. Me otamme rasismin vakavasti, tunnistamme sen ongelmana ja sitoudumme tekemään töitä sen vastaan taistelemiseksi, niin Suomessa kuin muualla Pohjolassakin, kansanedustajat summaavat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Kristiina MikkonenKansanedustaja
Puh:050 477 4681anna-kristiina.mikkonen@eduskunta.fiJani KokkoKansanedustaja
Puh:09 432 3172jani.kokko@eduskunta.fiKim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Pinja PerholehtoKansanedustaja
Puh:040 059 6521pinja.perholehto@eduskunta.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
SDP:n Joona Räsänen perussuomalaisille: Lopettakaa selittäminen ja iskekää laskelmat tiskiin29.10.2026 17:54:58 EET | Tiedote
Perussuomalaiset eivät tunnu itsekään tietävän, mitä puolueen indeksijarru tarkoittaa eläkeläisille, sanoo Joona Räsänen.
Psoriasisförbundets ordförande Anette Karlsson: God vård är nödvändig, men fördomar kan inte behandlas med läkemedel29.10.2026 08:03:00 EET | Pressmeddelande
Psoriasisförbundets ordförande, riksdagsledamot Anette Karlsson (SDP), kräver nationellt stödmaterial för att stärka likabehandlingen av barn och unga med synliga kroniska sjukdomar i skolorna. På Internationella psoriasisdagen den 29 oktober vill Karlsson uppmärksamma hur fördomar och andras attityder påverkar barns och ungas självkänsla och vardag.
Psoriasisliiton puheenjohtaja Karlsson: Hyvä hoito on välttämätöntä, mutta ennakkoluuloja ei voi hoitaa lääkkeillä29.10.2026 08:03:00 EET | Tiedote
Psoriasisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Anette Karlsson (sd.) vaatii valtakunnallista tukimateriaalia näkyviä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi kouluissa. Maailman psoriasispäivänä 29. lokakuuta Karlsson haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten ennakkoluulot ja muiden ihmisten asenteet vaikuttavat lasten ja nuorten itsetuntoon ja arkeen.
SDP:n Paula Werning: Huoltovarmuus on koko yhteiskunnan yhteinen turvallisuuskysymys28.10.2026 16:18:21 EET | Tiedote
Ukrainan tärkein opetus on, että varautuminen tehdään rauhan aikana, mutta sen todellinen arvo mitataan kriisissä. Suomen on kyettävä turvaamaan ihmisten arki myös kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa, summaa SDP:n Paula Werning. Tuore raportti kertaa Ukrainan opit Suomen huoltovarmuudelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme