Miesten Ykkösen jatkosarjojen otteluohjelmat julkaistu
Ykkösen mestari ja Veikkausliigan suora nousija selviää viimeistään 7. lokakuuta pelattavalla päätöskierroksella.

Ykkösen runkosarja saatiin päätökseen viime lauantaina. Nyt joukkueet jakautuvat ylempään jatkosarjaan (runkosarjassa sijoille 1.–6. sijoittuneet joukkueet) ja alempaan jatkosarjaan (runkosarjassa sijoille 7.–12. sijoittuneet joukkueet), joissa pelataan yksikertainen sarja. Jatkosarjoja pelataan jatkumona runkosarjalle, jolloin runkosarjassa saadut pisteet ja maalit seuraavat mukana sellaisenaan jatkosarjoihin ilman muutoksia.
Jatkosarjat potkaistaan käyntiin lauantaina 16. syyskuuta – otteluohjelmat löytyvät TÄÄLTÄ. Jatkosarjojen päätöskierros pelataan lauantaina 7. lokakuuta, jolloin kilpailun voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan kaudeksi 2024. Toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet joukkueet pelaavat karsintapelit Veikkausliigan karsintaan pääsemisestä. Ykkösen kolme viimeistä joukkuetta putoavat.
Sarjassa 3. ja 4. sijoittuneet joukkueet pelaavat ensin yksiosaisen karsintaottelun 3. sijoittuneen kotikentällä. Voittaja etenee karsinnan toiseen vaiheeseen. Karsinnan toisessa vaiheessa ylemmän jatkosarjan 2. sijoittunut joukkue pelaa yksiosaisen karsintaottelun ensimmäisen karsintaottelun (3. vs 4.) voittajaa vastaan. Ottelu pelataan 2. sijoittuneen joukkueen kotikentällä, ja voittaja etenee Veikkausliigan kaksiosaiseen nousukarsintaan.
Mikäli ottelu on karsinnoissa varsinaisen otteluajan jälkeen tasan, pelataan jatko-ottelu. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos kumpikaan joukkue ei tee maaleja jatko-ottelussa, suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.
Karsinta Liigakarsinnasta I
La 14.10. Y3 – Y4
Karsinta Liigakarsinnasta II
La 21.10. Y2 – Voittaja Y3–Y4
Liigakarsinta
Ke 25.10. Ykkösen karsintavoittaja – Liigan karsija
Su 29.10. Liigan karsija – Ykkösen karsintavoittaja
Kauden 2024 sarjajärjestelmäuudistus ei vaikuta Ykkösen kauteen 2023. Sarjajärjestelmäuudistuksen vaikutuksista Kakkosen kauteen voi lukea tarkemmin täältä.
Myös Veikkausliigan Mestaruus- ja Haastajasarjan otteluohjelmat julkaistiin keskiviikkona. Tutustu ohjelmiin täältä.
Kuva: Patric Westerlund
Mediakontaktit:
Miesten Ykkönen
Roni Raunola
roni.raunola(a)palloliitto.fi
0503478119
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palloliitto
Akkreditointi Huuhkajien kesäkuun MM-karsintaotteluihin5.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Suomi kohtaa Hollannin (7.6.) ja Puolan (10.6.) Helsingin Olympiastadionilla.
Akkreditointi naisten EM-kisoihin sulkeutuu 7.5. – Akkreditointi Helmareiden kesäkuun Serbia-otteluun avattu30.4.2025 15:45:00 EEST | Tiedote
Helmarit pelaa heinäkuussa EM-lopputurnauksessa Sveitsissä. Suomi kohtaa Serbian viimeisessä kotiottelussaan ennen EM-kisoja.
Akaa Futsal voiton päässä mestaruudesta – Naisten Futsal-Liigan finaalit alkavat lauantaina25.4.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Futsal-Liigoissa on käsillä ratkaisuhetket.
Helmarit kohtaa Hollannin EM-kisojen kenraalissa25.4.2025 13:20:00 EEST | Tiedote
Suomi valmistautuu heinäkuun alussa käynnistyvään EM-lopputurnaukseen Leeuwardenissa 26. kesäkuuta pelattavalla maaottelulla Hollantia vastaan.
Jyri Nieminen Huuhkajien maalivahtivalmentajaksi24.4.2025 13:40:00 EEST | Tiedote
Feyenoordin maalivahtivalmentaja Jyri Nieminen liittyy Huuhkajien valmennusryhmään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme