Miesten Ykkösen jatkosarjojen otteluohjelmat julkaistu
Ykkösen mestari ja Veikkausliigan suora nousija selviää viimeistään 7. lokakuuta pelattavalla päätöskierroksella.

Ykkösen runkosarja saatiin päätökseen viime lauantaina. Nyt joukkueet jakautuvat ylempään jatkosarjaan (runkosarjassa sijoille 1.–6. sijoittuneet joukkueet) ja alempaan jatkosarjaan (runkosarjassa sijoille 7.–12. sijoittuneet joukkueet), joissa pelataan yksikertainen sarja. Jatkosarjoja pelataan jatkumona runkosarjalle, jolloin runkosarjassa saadut pisteet ja maalit seuraavat mukana sellaisenaan jatkosarjoihin ilman muutoksia.
Jatkosarjat potkaistaan käyntiin lauantaina 16. syyskuuta – otteluohjelmat löytyvät TÄÄLTÄ. Jatkosarjojen päätöskierros pelataan lauantaina 7. lokakuuta, jolloin kilpailun voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan kaudeksi 2024. Toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet joukkueet pelaavat karsintapelit Veikkausliigan karsintaan pääsemisestä. Ykkösen kolme viimeistä joukkuetta putoavat.
Sarjassa 3. ja 4. sijoittuneet joukkueet pelaavat ensin yksiosaisen karsintaottelun 3. sijoittuneen kotikentällä. Voittaja etenee karsinnan toiseen vaiheeseen. Karsinnan toisessa vaiheessa ylemmän jatkosarjan 2. sijoittunut joukkue pelaa yksiosaisen karsintaottelun ensimmäisen karsintaottelun (3. vs 4.) voittajaa vastaan. Ottelu pelataan 2. sijoittuneen joukkueen kotikentällä, ja voittaja etenee Veikkausliigan kaksiosaiseen nousukarsintaan.
Mikäli ottelu on karsinnoissa varsinaisen otteluajan jälkeen tasan, pelataan jatko-ottelu. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos kumpikaan joukkue ei tee maaleja jatko-ottelussa, suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.
Karsinta Liigakarsinnasta I
La 14.10. Y3 – Y4
Karsinta Liigakarsinnasta II
La 21.10. Y2 – Voittaja Y3–Y4
Liigakarsinta
Ke 25.10. Ykkösen karsintavoittaja – Liigan karsija
Su 29.10. Liigan karsija – Ykkösen karsintavoittaja
Kauden 2024 sarjajärjestelmäuudistus ei vaikuta Ykkösen kauteen 2023. Sarjajärjestelmäuudistuksen vaikutuksista Kakkosen kauteen voi lukea tarkemmin täältä.
Myös Veikkausliigan Mestaruus- ja Haastajasarjan otteluohjelmat julkaistiin keskiviikkona. Tutustu ohjelmiin täältä.
Kuva: Patric Westerlund
Mediakontaktit:
Miesten Ykkönen
Roni Raunola
roni.raunola(a)palloliitto.fi
0503478119
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palloliitto
Suomen Cupin finaalien ennakkolehdistötilaisuus ja medialounas Olympiastadionilla to 28.9.21.9.2023 11:15:00 EEST | Tiedote
Suomen Cupin finaalijoukkueiden edustajat ovat haastateltavissa ja valokuvattavissa Helsingin Olympiastadionilla torstaina 28. syyskuuta kello 14.00. Medialle on tarjolla lounasta alkaen kello 13.00.
Helmareiden torstain tiedotustilaisuudessa Marko Saloranta ja Eveliina Summanen21.9.2023 09:35:00 EEST | Tiedote
Suomi kohtaa Slovakian historiansa ensimmäisessä UEFA Nations League -ottelussa huomenna perjantaina Turussa.
MUISTUTUS - Helmareiden mediaohjelma 18.–26.9.18.9.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Suomi kohtaa Slovakian Turussa (22.9.) ja Romanian Bukarestissa (26.9.).
Miesten futsalmaajoukkue aloittaa MM-karsintojen viimeisen vaiheen – Hallitseva maailmanmestari Portugali saapuu lauantaina Vantaalle15.9.2023 13:50:00 EEST | Tiedote
Miesten futsalmaajoukkue pelaa syksyn 2023 Elite Roundilla lohkossa 4, yhdessä yllätysvalmiin Armenian, brasilialaistaustaisia taitureita vilisevän Georgian, sekä hallitsevan Euroopan ja maailmanmestarin Portugalin kanssa.
Helmareiden mediaohjelma 18.–26.9.14.9.2023 14:30:00 EEST | Tiedote
Suomi kohtaa Slovakian Turussa (22.9.) ja Romanian Bukarestissa (26.9.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme