Ostovoiman heikkeneminen saa kasvun monilla aloilla hiipumaan
Työn ja talouden tutkimus LABOREn toimialaennusteessa tarkastellaan yksityisen sektorin päätoimialojen suhdannenäkymiä vuosina 2023 ja 2024. Nopea inflaatio, pitkästä aikaa nollasta poikkeavat korot ja epävarmuus kansainvälisessä taloudessa ovat asettaneet yritykset uudenlaiseen taloudelliseen ympäristöön. Epävarma ja vaimea tilanne vientimarkkinoilla haittaa erityisesti teollisuutta, ja monet tekijät yhdessä ovat johtaneet rakennusalan ahdinkoon. Joillakin palvelualoilla näkymät ovat valoisat, mutta toisten kasvua hidastavat asiakastoimialojen haasteet tai kuluttajien ostovoiman heikkeneminen.

Työn ja talouden tutkimus LABORE julkaisee toimialaennusteen vuosille 2023–2024 torstaina 7. syyskuuta 2023. Toimialaennusteessa tarkastellaan teollisuuden, rakentamisen, kaupan, majoitus- ja ravitsemistoiminnan sekä liike-elämän palveluiden suhdannenäkymiä. Toimialaennusteen erillisteksteissä käsitellään työpaikan tai työtehtävän vaihtamisen vaikutusta työntekijän palkkaan sekä eri osatekijöiden vaikutuksia kansantalouden toimialoilla havaittuun keskipalkkojen kasvuun.
Nopea inflaatio, pitkästä aikaa nollasta poikkeavat korot ja kansainvälisessä taloudessa vallitseva epävarmuus ovat asettaneet yritykset uudenlaiseen taloudelliseen ympäristöön. Vientimarkkinoiden vaimea kehitys haittaa erityisesti tehdasteollisuutta, joka supistuu hieman. Erityisen paljon supistuu metsäteollisuus. Hyvä tilaustilanne puolestaan viittaa kohtalaisen valoisiin näkymiin metalliteollisuudessa sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa.
Rakennusala on ajautunut haasteisiin ja on odotettavissa, että ala supistuu ennustevuosina. Epävarmuuden ja totuttua korkeampien korkojen ympäristössä asuntojen kysyntä on romahtanut ja rakennusalalta kuuluu huonoja uutisia toistensa perään. Rakennusalan ahdinko näkyy välillisesti myös muun muassa metsäteollisuudessa ja tukkukaupassa.
Vielä vuonna 2022 pandemiasta palautuminen vauhditti matkailu- ja ravitsemistoiminta -toimialaa, mutta ennustevuosina alan kasvu hidastuu. Sekä matkailu- ja ravitsemistoimintaan että kauppaan vaikuttaa merkittävästi ostovoiman heikkeneminen, sillä kuluttajat harkitsevat rahankäyttöään entistä tarkemmin, kunnes korko- ja inflaatiotilanne normalisoituu. Osin samoista syistä kuljetus ja varastointi -toimiala supistuu hieman.
Liike-elämän palvelut kasvavat ennustejaksolla kohtalaisesti. Asiakastoimialojen haasteet vaikuttavat joihinkin toimialoihin kasvua hidastavasti, mutta esimerkiksi informaatio- ja viestintä -toimiala jatkaa melko ripeää kasvuaan tietojenkäsittelypalveluiden kirittämänä. Rahoitus- ja vakuutustoiminta -toimialalla aiemmasta poikkeava korkotilanne on laskenut lainausvolyymeja hieman. Samaan aikaan se on mahdollistanut alan yrityksille aiempaa kannattavamman toiminnan.
Toimialaennusteen tilasivat Laborelta Ammattiliitto PRO, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Paperiliitto, Raideammattilaiset JHL, Rakennusliitto ja Rautatiealan unioni RAU.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka Kiemaennustepäällikkö, tutkimusohjaajaMakrotalous ja ennustetoiminta
Puh:040 940 2287ilkka.kiema@labore.fiVeera NippalatutkijaMakrotalous ja ennustetoiminta
Puh:+35850 407 6258veera.nippala@labore.fiLiitteet
Työn ja talouden tutkimus LABORE
Arkadiankatu 7
00100 Helsinki
040 940 1940
https://labore.fi
Työn ja talouden tutkimus LABORE (ent. Palkansaajien tutkimuslaitos) on vuonna 1971 perustettu itsenäinen taloudellinen tutkimuslaitos, jossa tehdään tieteen kansainväliset laatukriteerit täyttävää soveltavaa taloustieteellistä tutkimusta. Tutkimuksen painopistealueet ovat työn ja koulutuksen taloustiede, julkistaloustiede sekä makrotaloustiede.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työn ja talouden tutkimus LABORE
Tuottavuus kasvuun palkkaamalla yrityksiin lisää korkeakoulutettuja30.4.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Yritysten tuottavuuden kasvu on kiinteässä yhteydessä siihen, että erityisesti STEM-alojen korkeakoulutettujen osuus niiden henkilöstössä kasvaa, kertoo Laboren uusi analyysi. Kaupallisen alan korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrän kasvu näkyy yritysten tuottavuudessa vieläkin nopeammin. Analyysin tulokset korostavat korkeasti koulutetun työvoiman ratkaisevaa merkitystä Suomen talouden kehitykselle.
Yritysten väliset erot kasvattavat palkkaeroja Suomessa24.4.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Laboren uudessa tutkimuksessa tarkastellaan Suomen yrityssektorin palkkahajonnan ajureita vuosina 2001–2022. Vaikka yritysten sisäiset palkkaerot muodostavat suurimman osan palkkahajonnasta vuositasolla, yritysten välinen vaihtelu selittää suurimman osan palkkaerojen kasvusta pitkällä aikavälillä. Erityisesti korostuu toimialojen välinen vaihtelu ja pieni joukko toimialoja selittää suuren osan palkkahajonnan kasvusta. Vuosina ennen koronapandemiaa vaikutukset näkyvät erityisen selkeästi. Alueiden välinen palkkahajonta sen sijaan ei ole merkittävä tekijä.
Eläkkeiden inflaatiovakauttajan olisi voinut suunnitella toisin16.4.2025 06:45:00 EEST | Blogi
Tammikuussa sovittu eläkeuudistus toi mukanaan inflaatiovakauttajan, joka leikkaa eläkkeitä inflaatiopiikkien aikana. Uudistuksen tarkoituksena on vakauttaa eläkejärjestelmän rahoitus, mutta onko se onnistunut valinta? Tässä blogissa pohdimme, millaisia seurauksia inflaatiovakauttajalla voi olla eläkeläisten toimeentuloon ja makrotalouden vakauteen – ja olisiko samoihin tavoitteisiin voinut päästä vähemmän haitallisin keinoin.
Ekonomisk prognos 2025-2027: Ekonomin återhämtar sig under osäkra tider3.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Enligt Labores konjunkturprognos våren 2025 kommer Finlands ekonomi att växa med 1,4 procent under 2025. Konjunkturläget förbättras 2026 och 2027 då BNP-tillväxten väntas stiga till 1,9 procent respektive 1,4 procent. Långsammare inflation och räntesänkningar kommer att stödja tillväxten i bostadsbyggande, privat konsumtion och export. Den internationella osäkerheten är exceptionellt hög, vilket innebär en ökad risk för långsammare tillväxt än väntat.
Talousennuste vuosille 2025–2027: Jousitus kovilla, talous elpyy epävarmuuden aikana3.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Tutkimuslaitos Laboren kevään 2025 suhdanne-ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa 1,4 prosenttia vuonna 2025. Suhdanne paranee vuosina 2026–2027, jolloin BKT-kasvu vauhdittuu 1,9 ja 1,4 prosenttiin. Hidastunut inflaatio ja koronlaskut tukevat asuinrakentamisen, yksityisen kulutuksen ja viennin kasvua. Kansainvälinen epävarmuus on poikkeuksellisen suurta, mikä merkitsee kohonnutta riskiä ennustettua hitaamman kasvun toteutumiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme