Aika toimia! THL julkaisi kaksitoista keinoa ehkäistä huumekuolemia
Huumeiden käyttö ja kokeilut ovat edelleen yleistyneet Suomessa. Samalla ovat lisääntyneet käyttöön liittyvät haitat ja huumekuolemat. Huumemyrkytyskuolemat sekä huumausaineiden pitkäaikaisesta käytöstä johtuvat kuolemat ovat olleet kasvussa koko 2000-luvun ajan.
Erityisen huolestuttavaa on nuorten alle 25-vuotiaiden huumekuolemien kasvu. Suurin osa huumekuolemista on tapaturmaisia ja estettävissä olevia myrkytyksiä, joissa ihminen kuolee käytettyään lääkeopioideja, alkoholia ja rauhoittavia lääkkeitä samaan aikaan.
”Huumekuolemien ehkäisyyn on olemassa tutkitusti tehokkaita menetelmiä, joiden saatavuutta tulee edelleen lisätä ja vahvistaa. Lisäksi Suomessa olisi kiireellinen tarve uusille menetelmille, kuten yliannostuksesta johtuvan elottomuuden tunnistavan aktiivisuusrannekkeen kehittämiselle, jotta huumekuolemien kasvu saadaan laskuun”, toteaa erityisasiantuntija Sanna Kailanto THL:stä.
Tuore julkaisu on jatkoa vuoden 2022 julkaisulle Huumekuolemien ehkäisyn Suomen malli ─ suosituksia huumekuolemien ehkäisemiseksi. Uudessa julkaisussa on taustoitettu ja arvioitu kaksitoista teemaa ja menetelmää, joiden avulla huumekuolemia voitaisiin ehkäistä Suomessa:
- Opioidikorvaushoito on yksi tärkeimmistä, tutkituimmista ja tehokkaimmista menetelmistä opioidiriippuvuuden hoidossa. Huumekuolemien ehkäisyn tärkeimpänä tavoitteena tulee olla opioidikorvaushoidon saatavuuden parantaminen ja nopea hoitoon pääsy, sillä suuri osa kuolemista tapahtuu hoidon ulkopuolella. Myös muihin huumeriippuvuussairauksiin tulee tarjota sekä lääkkeellisiä että lääkkeettömiä hoitomuotoja potilaan yksilöllisten tarpeiden mukaan.
- Huumeita käyttävien ihmisten terveysneuvonta. Terveysneuvontapalveluihin pääsy tulee tehdä mahdollisimman helpoksi kaikkialla Suomessa. Palveluita tulee olla kattavasti ja joustavasti saatavilla huomioiden huumeita käyttävien ihmisten määrä ja tarpeet eri alueilla.
- Käyttöhuone (huumehaittojen ehkäisykeskus). Valvottujen käyttötilojen kokeilua varten tulisi säätää erillislaki, jolla mahdollistetaan käyttötilojen kokeilu. Käyttöhuonekokeilusta saataisiin tärkeää tietoa, miten palvelu vaikuttaa huumekuolemiin ja huumeiden julkisesta käytöstä koituviin haittoihin.
- Kotiin vietävän naloksonin ja siihen liittyvän ensiapukoulutuksen pilotointi. Naloksonia pitäisi olla Suomessa paremmin saatavilla ja saatavuuden lisäämisen yhteydessä tulisi kouluttaa niin ammattilaisia kuin huumeita käyttäviä tunnistamaan yliannostuksen merkit sekä antamaan ensiapua yliannostustilanteissa. Naloksoniohjelma kannattaisi ottaa kokeiltavaksi erityisesti alueilla, joissa opioidien ongelmakäyttöä on runsaasti.
- Avun hälyttämisen kynnyksen madaltaminen. Huumeita käyttävien ihmisten ja viranomaisten keskinäistä luottamusta tulisi edelleen vahvistaa, jotta avun hälyttämisen kynnystä saadaan laskettua.
- Tiedottaminen. Suomessa on tarvetta parantaa ja nopeuttaa tiedonkulkua eri viranomaisten, alueiden ja kuntien palveluntarjoajien sekä huumeita käyttävien ihmisten välillä. Suomeen tulisi perustaa nopean tiedonvälittämisen kanava.
- Kampanjat. Kampanjointia tulee suunnata eri kohderyhmille, joita ovat huumeita ongelmallisesti käyttävät ihmiset, alle 25-vuotiaat nuoret sekä huumeita satunnaisesti käyttävät ja huumeita kokeilevat, päätöksentekijät ja ammattilaiset sekä suuri yleisö.
- Poliisin kanssa tehtävän yhteistyön vahvistaminen. Poliisin, kuntien, hyvinvointialueiden ja kolmannen sektorin yhteistyötä tulee edelleen syventää ja monipuolistaa. Päihteitä käyttävien hoitoonohjausta ja pääsyä avun piiriin on tuettava ja edistettävä.
- Stigman vähentäminen. Päihdeongelmiin, päihteitä käyttäviin ihmisiin ja päihdepalveluihin liittyvien virheellisten ja kielteisten käsitysten vähentämiseksi on jatkettava aktiivista työtä. Päihteitä käyttäviin ihmisiinkohdistuvien kielteisten asenteiden ja ennakkoluulojen vähentäminen on tärkeää, sosiaali- ja terveyspalveluissa ja laajemmin koko yhteiskunnassa.
- Puettava teknologia. Suomessa olisi tarve aloittaa yliannostusten ehkäisyyn liittyvän puettavan laitteen prototyypin kehittämis- ja tutkimustyö. Uudet teknologiset innovaatiot saattavat avata merkittäviä mahdollisuuksia ehkäistä huumekuolemia Suomessa.
- Ainetunnistuspalvelu. Ainetunnistuspalvelun avulla voisi olla mahdollista saada täydentävää, yksityiskohtaista ja ajankohtaista tietoa markkinoilla liikkuvista huumausaineista muiden seurantamenetelmien tueksi.
- Huumeiden käytön dekriminalisointi. Rangaistavuuden poistaminen voisi madaltaa avun hälyttämisen kynnystä, kun tilanteessa paikalla oleville ei tulisi rikosoikeudellisia seuraamuksia. Lisäksi useiden uusien palveluiden ja menetelmien, kuten käyttöhuoneiden ja ainetunnistuspalvelun, kokeilu ja käyttöönotto helpottuisivat.
Näiden lisäksi huumekuolemien ehkäisyn asiantuntijaryhmä (HEAR) on valinnut tärkeäksi painopisteeksi nuorten huumekuolemien ehkäisyn sekä huumeita käyttävien ja käytöstä toipuvien ihmisten osallisuuden edistämisen. Huumeita käyttävien ihmisten ottaminen mukaan heidän hyvinvointiaan koskeviin keskusteluihin ja ratkaisuihin on erityisen tärkeää, jotta huumekuolemien määrä saataisiin laskuun.
Lisätietoja
Huumekuolemien ehkäisyn Suomen malli. Toimenpide-ehdotuksia ja ohjeita käytännön toteutukseen.
Huumekuolemien ehkäisyn asiantuntijaryhmä (HEAR).
Sanna Kailanto
erityisasiantuntija
puh. 029 524 8856
Inari Viskari
asiantuntija
puh. 029 524 7909
s.postit: etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki
029 524 6000
https://thl.fi
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 39/202321.9.2023 15:20:18 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 21.9. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia.
Tutkimus: vangeilla on Suomessa useita samanaikaisia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia, kuten päihdehäiriöitä, infektiotauteja ja yksinäisyyttä21.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Vangeille on Suomessa kasaantunut muuta väestöä enemmän monia samanaikaisia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Heillä on pitkäaikaisia sairauksia enemmän kuin koko väestöllä, ja päihdeongelmat ovat vankien keskuudessa hyvin yleisiä. Päihteiden käytöstä on yhdeksälle vangille kymmenestä tullut jossain vaiheessa elämää ongelmallista ja monella edennyt riippuvuudeksi. Noin neljännes vangeista on sosiaali- ja terveyspalveluiden suurkäyttäjiä myös vankilan ulkopuolella.
Enkäten Hälsa i skolan 2023: Barn och unga belastas av många faktorer – viktigt med tydliga vardagsrutiner och att få hjälp i tid21.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
Enligt färska resultat från enkäten Hälsa i skolan uppger en stor del av barnen och de unga att de mår bra, är nöjda med sina liv och har en bra vardagsrytm. Men en del av välbefinnandet belastas av många olika faktorer, exempelvis sjukdom, ångest, mobbning eller social fobi, som kan ha många bakomliggande faktorer. För att förbättra situationen krävs åtgärder av både skolan och elevhälsotjänsterna.
Kouluterveyskysely 2023: lapsia ja nuoria kuormittavat monet tekijät – selkeät arkirutiinit ja ajoissa saatu apu on tärkeää21.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
Kouluterveyskyselyn tuoreiden tulosten mukaan suuri osa lapsista ja nuorista voi hyvin, on tyytyväinen elämäänsä ja arkirytmi on kunnossa. Mutta osan hyvinvointia kuormittavat monet erilaiset tekijät, kuten sairastelu, ahdistuneisuus, kiusaaminen tai sosiaalisten tilanteiden pelko, joiden taustalla voi olla monia erilaisia tekijöitä. Tilanteen korjaaminen vaatii toimia sekä kouluyhteisöltä että opiskeluhuoltopalveluilta.
THL: Koronarokotteen syystalven 2023 tehosteannokset uudella varianttivalmisteella – hauraimpien ryhmien rokotuksia voidaan aikaistaa19.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) iäkkäille ja tietyille riskiryhmille suosittelemat koronarokotteen syystalven 2023 tehosteannokset annetaan uudella varianttirokotteella. THL suosittelee, että syystalven tehosterokotteet annetaan pääasiassa samaan aikaan kuin influenssarokotteet. Hyvinvointialueet voivat oman harkintansa mukaan aikaistaa kaikkein hauraimpien riskiryhmiin kuuluvien rokotuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme