Valtatie 18 Seinäjoen keskustan kohdalla: Suunnitelmaluonnoksista yleisötilaisuus 12.9.2023
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ja Seinäjoen kaupunki laativat aluevaraussuunnitelmaa valtatielle 18 Seinäjoen kohdalle. Noin 5,4 km pitkä suunnittelujakso ulottuu lännestä Ravitien liittymästä Seinäjoen itäisen ohikulkutien (valtatien 19) eritasoliittymään.

Työn tavoitteena on määrittää valtatiejakson tavoitetila ja sen mukaisten liikennejärjestelyjen vaatimat toimenpiteet ja aluevaraukset. Lisäksi työssä määritetään kehittämispolku ja toimenpiteiden vaiheistus kohti tavoitetilaa. Toimenpiteillä halutaan parantaa tiejakson ja sen liittymien liikenteen sujuvuutta, ennustettavuutta ja turvallisuutta, lyhentää matka-aikaa ja ehkäistä meluhaittoja. Tarkasteluun sisältyy myös kaupungin katuverkon liittymiä sekä jalankulku- ja pyörätieyhteyksien kehittämistä valtatien läheisyydessä.
Työtä ohjaavaan hankeryhmään kuuluvat tilaajien ja konsultin lisäksi Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton ja Väyläviraston edustajat. Laadittavien kehittämissuunnitelmien luonnoksia esitellään yleisötilaisuudessa Seinäjoen kaupungintalon valtuustosalissa tiistaina 12. syyskuuta 2023 klo 17–19. Tilaisuudessa ja sen jälkeen saatu palaute otetaan huomioon ratkaisuja valittaessa ja tarkennettaessa. Suunnitelmaluonnoksiin voi tutustua ennen yleisötilaisuutta hankkeen verkkosivuilla: www.vayla.fi/vt-18-seinajoen-keskustan-kohdalla
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Työn tilaajat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen johtava liikennejärjestelmäasiantuntija Timo Liljamo: 029 502 7796, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi ja Seinäjoen kaupungin suunnittelupäällikkö Keijo Kaistila, 044 754 1648, etunimi.sukunimi@seinajoki.fi
Suunnittelukonsultin A-Insinöörit Civil Oy:n projektipäällikkö Juha Vehmas: 0400 178 926, etunimi.sukunimi@ains.fi
Kuvat

Linkit
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett MKB-kontaktmyndighetens motiverade slutsats om MKB-beskrivningen för Freyr Battery Finland Oy:s CAM-fabrik i Vasa (Österbotten)25.9.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Freyr Battery Finland Oy planerar att bygga CAM-fabriken på Långskogens industriområde på en tomt som ligger öster om Vasa flygplats, cirka 8 kilometer från centrum av Vasa mot sydost. Litiumjärnfosfat (LFP) som tillverkas vid fabriken är ett katodaktivt material (CAM = cathode active material) som används i battericeller. Målet är att fabriken ska tillverka 20 000–60 000 ton LFP-material per år.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Freyr Battery Finland Oy:n CAM-tehtaan YVA-selostuksesta (Pohjanmaa)25.9.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Freyr Battery Finland Oy suunnittelee CAM-tehtaan rakentamista Laajametsän teollisuusalueelle Vaasan lentoaseman itäpuolelle, 8 kilometriä Vaasan keskustasta kaakkoon. Laitoksella valmistettava litiumrautafosfaatti (LFP) on katodiaktiivimateriaali (CAM = cathode active material), jota käytetään akkukennoissa. Tehtaan tavoitteena on tuottaa 20 000–60 000 tonnia LFP-materiaalia vuodessa.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett MKB-kontaktmyndighetens motiverade slutsats om MKB-beskrivningen för Freyr Battery Finland Oy:s battericellsfabrik i Vasa (Österbotten)22.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Freyr Battery Finland Oy planerar en battericellsfabrik på Långskogens industriområde i Vasa. Projektområdet ligger cirka 8 kilometer från Vasa centrum i närheten av gränsen till Korsholms kommun. Fabriken kommer att producera litiumjonbattericeller.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Freyr Battery Finland Oy:n Akkukennotehdas Vaasa -hankkeen YVA-selostuksesta (Pohjanmaa)22.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Freyr Battery Finland Oy suunnittelee akkukennotehdasta Vaasan Laajametsän teollisuusalueelle. Hankealue sijaitsee Vaasan keskustasta noin 8 km etäisyydellä Mustasaaren kunnan rajan läheisyydessä. Tehdas tulee tuottamaan litiumioniakkukennoja.
Kollektivtrafiken påverkas av den nya viktbegränsningen på stadsbron i Kristinestad21.9.2023 14:43:03 EEST | Tiedote
NTM-centralen i Södra Österbotten har i samarbete med Trafikledsverket beslutat att införa en lägre viktbegränsning på 8 ton på bron (tidigare viktbegränsning 25 ton). Den nya viktbegränsningen påverkar också kollektivtrafiken i området. De större bussarna kan inte längre köra över bron på grund av viktbegränsningen. Ändringar i bussrutterna träder i kraft 25.9.2023 och gäller tills vidare. Ändringarna i bussrutterna träder i kraft 25.9.2023 och gäller tills vidare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme