Kansallismuseo järjestää 48 tunnin museoelämyksen ennen museon sulkeutumista
Kansallismuseo sulkee ovensa 16. lokakuuta museon peruskorjaus- ja lisärakentamishankkeen ajaksi. Tätä ennen Kansallismuseo haluaa kutsua kaikki kylään vielä viimeisen kerran. Museon viimeisenä aukioloviikonloppuna 13.–15.10.2023 kävijöillä on mahdollisuus kokea tauoton 48 tunnin museoelämys – ja halutessaan vaikka yöpyä museossa.

Kansallismuseon viimeisenä aukioloviikonloppuna 13.–15.10. kävijöillä on mahdollisuus kokea 48 tuntia kestävä museoelämys, Kansallismuseo 48H.
”Viikonlopun aikana voi nukkua yön museossa, kiertää hämärissä näyttelysaleissa, kiivetä yölliselle vierailulle Kansallismuseon torniin, kokea soolotanssiteoksen näyttelysalissa, piipahtaa Silent Discossa sekä kylpeä museon pihapuistoon lauantaiksi ja sunnuntaiksi rakentuvassa Saunakylässä”, kertoo Kansallismuseon intendentti Liisa Lohtander. Viimeiseen viikonloppuun asti Kansallismuseo on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11–18.
Vaikka Kansallismuseo menee kiinni, jatkuu Suomen kansallismuseon toiminta normaalisti museoperheen yhdeksässä muussa kohteessa.
Unohtumaton Kansallismuseo 48H
Ilmaisen sisäänpääsyn, näyttelyiden ja tapahtumien lisäksi luvassa on ainutlaatuisia maksullisia museokokemuksia.
Viikonloppu alkaa perjantaina 13.10.2023, kun Kansallismuseon vaihtuvien näyttelyiden tilat muuttuvat Sober Furious -klubiksi, jossa DJ Orkidea soittaa museon inspiroimaa musiikkia. Nimensä mukaisesti Sober Furious on klubikokemus ilman alkoholia.
Viikonlopun aikana kaikkiin museon näyttelyihin on vapaa pääsy. ”Tulossa on maksullisia erikoisopastuksia, joissa muun muassa kirjailija Juha Hurme, viittomakielen mediapersoona ja somevaikuttaja Miguel Peltomaa, politiikan toimittaja Robert Sundman, toimittajakirjailija Regina Rask, kummituskirjailijat Karolina Kouvola ja Vanessa Kairulahti sekä Antiikki- ja designlehden päätoimittaja Mirva Saukkola esittelevät museosta omat suosikkinsa.”
Kansallismuseon ja taiteilijakollektiivi 00100ENSEMBLEN yhteinen teos Hiljennetyt huoneet – Still life on puolestaan faktaan pohjautuva immersiivinen historiakokemus. Teos on omanlaisensa jokaiselle kävijälle ja siinä hyödynnetään ammattiesiintyjiä, lavastusta, ääni-, valo- ja sensoritekniikkaa.
Museoravintolassa voi nauttia brunssin heti aamulla tai syödä museon omasta menusta inspiroituneen illallisen. Myös museokauppa palvelee 48 tunnin ajan.
Tatun ja Patun museokierros
Kansallismuseo tarjoaa viikonlopun aikana myös lapsille omaa erityisohjelmaa. Luvassa on mm. Tatun ja Patun oma museokierros, jossa kaksikko esittelee lapsiyleisölle lempikohteensa Kansallismuseosta.
Lisäksi lapset pääsevät suunnittelemaan ja rakentamaan uuden museon ja ympäröivän kaupungin valkoisista arkkitehtuuri-legoista Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin työpajassa.
Lasten oma Leikin aika on avoinna koko viikonlopun ja tekemistä täynnä. Leikin ajassa on koettavissa lisäksi virtuaalitodellisuuspeli Ingeborg Tott, jossa voi eläytyä hetken 1500-luvulla eläneen Hämeen linnan päällikön maailmaan.
Lisätietoja Kansallismuseo 48H -viikonlopusta saa Kansallismuseon verkkosivuilta.
Lipunmyynti maksullisiin tapahtumiin on käynnistynyt. Näitä ovat Sober Furious -klubi, Kansallismuseon yölliset torniin nousut, Yö Kansallismuseossa, erikoisopastukset, Hiljennetyt huoneet - Still life: Immersiivinen historiakokemus sekä Kristina Regina -tanssiteos.
Viikonlopun ilmaiset museokokemukset ovat: Kansallismuseon näyttelyt, Silent disco, Saunakylässä saunominen, Tatun ja Patun museokierrokset, Leikin aika ja Ingeborg Tott -virtuaalitodellisuuspeli sekä LEGO® kaupunki.
Kansallismuseon historian suurin muutos
Kansallismuseon yli satavuotisen historian suurin rakennushankekokonaisuus kehittää museota tulevaisuuden tarpeisiin. Kansallismuseo saa laajennuksen ja nykyinen museorakennus osittain peruskorjataan.
Valtaosa uudisosasta sijoittuu maan alle ja tuo museolle noin kolmanneksen lisää näyttelytilaa, ravintolan sekä muita yleisötiloja. Museon pihapuisto jää osittain rakennustyömaan alle, mutta vehreän pihapuiston palauttaminen ja kunnostaminen on olennainen osa kokonaisuuden valmistumista. Rakennushankkeesta vastaa Senaatti Oy. Uusi museokokonaisuus avautuu yleisölle arviolta keväällä 2027.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa LohtanderintendenttiSuomen kansallismuseo
Kansallismuseo 48H -viikonlopun lisätiedot
Katariina KäyhköViestintäasiantuntijaSuomen kansallismuseo
Haastattelupyynnöt
Kuvat
Linkit
- Kansallismuseo 48H
- Sober Furious X Kansallismuseo
- Hiljennetyt huoneet - Still life: Immersiivinen historiakokemus
- Yövy Kansallismuseossa
- Yölliset torniinnousut
- Kristina Regina -tanssiteos
- Kansallismuseo 48H: Saunakylä
- Kansallismuseon peruskorjaus ja laajennushanke Senaatin verkkosivuilla
- Kansallismuseon mediakuvat
- Uusi Kansallinen - mediakuvat
Suomen kansallismuseo Suomen kansallismuseo on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo, joka ylläpitää ja kehittää kulttuurihistorian kokoelmiaan, edistää kulttuuriperinnön tutkimusta ja käyttöä, sekä tarjoaa näyttely- ja yleisöpalveluja museokohteissaan ympäri maan: Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Suomen merimuseo, Langinkoski, Hvitträsk, Louhisaari, Vankila, Hämeen linna ja Olavinlinna. Yhteiskunnallisena keskustelijana ja alan kansainvälisenä vaikuttajana toimiva Suomen kansallismuseo on osa opetus- ja kulttuuriministeriön alaista Museovirastoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen kansallismuseo
Suomen kansallismuseo: Museokesän suosikeiksi nousseet kasvattivat kävijämääriä20.9.2023 11:00:35 EEST | Tiedote
Kesä Suomen kansallismuseon kahdeksassa museossa ja kahdessa linnassa oli vilkas. Touko-elokuun aikana Suomen merimuseo, Hämeen linna, Vankila, Tamminiemi, Langinkoski ja Hvitträsk keräsivät jokainen museokävijöitä edellisvuotta enemmän. Kuukauden päästä ovensa kolmeksi vuodeksi sulkeva Kansallismuseo on tekemässä lyhyeksi jäävästä vuodestaan ennätyksellisen.
Kesä Suomen kansallismuseon museoissa ja linnoissa – poimi vinkit kesän retkiin27.6.2023 14:50:19 EEST | Tiedote
Suomen kansallismuseon kahdeksan museota ja kaksi linnaa tarjoavat tänä kesänä näyttelyitä, tapahtumia ja valtavan määrän koettavaa ympäri Suomea. Kesäisin avoinna olevat Hvitträsk, Langinkoski, Vankila, Louhisaari ja Seurasaaren ulkomuseo ovat kaikki avoinna ainakin elokuun loppuun saakka – moni myös syyskuun puolelle. Kaikissa Suomen kansallismuseon kohteissa käy Museokortti.
Seurasaari on tänä kesänä lasten – ulkomuseo tarjoaa lukuisia tapahtumia ja ilmaisen sisäänpääsyn alle 18-vuotiaille26.6.2023 08:33:14 EEST | Tiedote
Suomen suurin ulkomuseo Seurasaaressa tarjoaa tänä kesänä tekemistä erityisesti kaikille lasten kanssa vieraileville. Luvassa on opastuksia, nykysirkustapahtuma, puuhapajoja, kesäaitta ja ilmainen sisäänpääsy kaikille alle 18-vuotiaille. Seurasaaren ulkomuseoon on yli sadan vuoden aikana siirretty 88 rakennusta, jotka esittelevät suomalaista rakennus- ja asumiskulttuuria 1600-luvulta lähtien. Ulkomuseo on avoinna 15. syyskuuta asti.
Louhisaaren kartanolinnan kesäkausi käynnistynyt – Mannerheimin isoisän työhuone avattu kreivin aikaisessa asussa22.6.2023 13:22:22 EEST | Tiedote
Askaisten Maskussa sijaitsevan Louhisaaren kartanolinnan viimeisin restaurointityö on saatu päätökseen. Marsalkka C.G.E. Mannerheimin isoisän kreivi Carl Gustav Mannerheimin käytössä ollut kirjastohuone on avattu vuoden restaurointityön jälkeen yleisön nähtäväksi. Uusi värimaailma on poimittu marsalkan isoisän aikakaudelta, 1830–1850-luvuilta.
Windy woodland of the North to be created at Häme Castle – new exhibition about the royals of the forests14.6.2023 10:46:56 EEST | Press Invitation
The leading roles in the Royals of the Forests exhibition, which will open at Häme Castle, are played by the windy woodlands of the North and their undisputed rulers: the bear, the wolf, the elk and the lynx. For centuries, these four animals have featured in stories, beliefs, mythology and heraldry. Over time, each of them has also been assigned a specific set of characteristics. Animal-themed items have been chosen for the exhibition from the archaeological collections of the National Museum of Finland and the Finnish Heritage Agency. Among the items on display is an axe shaped like an elk’s head, which was found in Kuusamo last month. It is one of the most significant prehistoric findings in Finland, and this will be the first time that it will be on display. The exhibition will also feature sculptures by artist Jenni Tieaho and animal photographs by Ossi Saarinen. The exhibition is open from 16 June 2023 to 28 January 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme