KIRJA-ALAN EDISTÄMISPALKINTO JAETAAN TOISTA KERTAA HELSINGIN KIRJAMESSUILLA
6.9.2023 13:40:22 EEST | Messukeskus | Tiedote
Kirja-alan edistämispalkinto palkitsee tai avustaa kustannusalan saavutuksia, kirja-alaan liittyviä innovaatioita, kehittämishankkeita tai kaupallista menestystä. Suomen Messusäätiön rahoittaman 13 000 euron palkinnon tavoitteena on tukea kirja-alan kaupallista menestystä. Kirja-alan täytyy nyt ja tulevaisuudessa tavoittaa entistä tehokkaammin muun muassa nuoria ja nuoria aikuisia, ja saada heidät kiinnostumaan kirjallisuudesta. Avainasemassa tässä ovat lukemisen, kustannusalan ja kirjakaupan uudet innovaatiot.

Lukemisen edistäminen on tärkeää koko suomalaiselle yhteiskunnalle, kulttuurille, kansalliselle sivistykselle sekä lukuisille kustannusalan yrityksille ja muille toimijoille. Innovaatiopalkinto voidaan antaa bisnesteolle tai kehittämishankkeelle. Sillä voidaan palkita tai avustaa kaupallista menestystä, uutta kustannus- ja kirja-alan teknologiaa tai markkinointikonseptia, joka tukee alaa ja lisää kiinnostusta kirjallisuutta kohtaan. Innovaatio voi liittyä kansainvälisyyden kasvattamiseen kustannusalalla, kestävään kehitykseen tai muihin alan prosesseihin.
Suomen Messusäätiön Kirja-alan edistämispalkinto jaetaan vuosittain Helsingin Kirjamessujen yhteydessä. Vuonna 2022 palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa ja sen sai LANU! festivaalit.
Vuoden 2023 palkinnonsaajaa voi ehdottaa 6.9. – 21.10.2023 >> linkki
Lisätietoja: https://kirjamessut.messukeskus.com/kirja-alan-edistamispalkinto/
Raati käsittelee ehdotukset kokouksessaan ja he voivat myös itse tuoda kokoukseen omia ehdotuksia palkittavista.
Palkinnonsaajan valitsee raati, johon kuuluvat johtaja Noora Alanne Media-alan tutkimussäätiöstä, kirjailija, taloustoimittaja ja Parnasso-lehden vastaava tuottaja Karo Hämäläinen, toimitusjohtaja Laura Karlsson Kirjakauppaliitosta, toimitusjohtaja Sakari Laiho Suomen Kustannusyhdistyksestä, liiketoimintapäällikkö Tanja Pasila Helsingin Messukeskuksesta ja lukuaktivisti, kirjastoammattilainen Henriikka Tulivirta.
Valtakunnallisesti merkittävä kulttuurifoorumi ja kirjallisuustapahtuma
Helsingin Kirjamessut edistää lukuharrastusta, kirjallisuuden arvostusta ja kirjojen myyntiä Suomessa. Tapahtuma on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurifoorumi; ajankohtainen edelläkävijä, haastava keskustelija, tarinankertoja ja sydämen sivistäjä. Kirjamessujen tärkeimmät arvot ovat sananvapaus, yhdenvertaisuus ja ihmisarvon kunnioittaminen.
Helsingin Messukeskus järjestää Helsingin Kirjamessut 26. – 29.10.2023 Helsingin Messukeskuksessa yhteistyössä Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirjakauppaliiton kanssa. Helsingin Kirjamessujen yhteydessä on Antikvaariset Kirjamessut, jotka järjestetään yhteistyössä Suomen Antikvariaattiyhdistyksen kanssa. Samaanaikaan on Levymessut ja Postimerkkimessut, Viini & Ruoka -tapahtuma sekä erityisruokavalioiden Lautasella-tapahtuma.
Lisätietoja:
tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
www.helsinginkirjamessut.fi #kirjamessut
fb https://www.facebook.com/HelsinginKirjamessut
insta @helsinginkirjamessut
twitter @kirjamessutHKI
Kuvia Helsingin Kirjamessuilta http://mediabank.messukeskus.com
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
FinnBuild Highlights 26 -kilpailun voittajat on valittu2.9.2026 11:37:14 EEST | Tiedote
FinnBuild Highlights 26 -kilpailun tuomaristo valitsi tänä vuonna 8 Highlightsia kilpailuun ilmoittautuneen 24 yrityksen tuotteista ja palveluista. Ne esitellään Suomen suurimmassa rakennus- ja talotekniikka-alan tapahtumassa FinnBuildissa 29.9.–1.10.2026 yritysten omilla osastoilla, jotka on merkitty Highlights-tunnuksella.
Kiertotaloudesta käsintehtyyn: Habitare 2026 kääntää katseen materiaaliin, tekijään ja luoviin juonenkäänteisiin1.9.2026 16:19:55 EEST | Tiedote
Habitare 2026 avaa ovensa 2. syyskuuta teemalla Juonenkäänteitä / Plot Twists. Ohjelma tuo lavoille kansainvälisiä design-huippunimiä, nostaa esiin suomalaisen käsityöosaamisen hiljaisen tiedon ja tarjoaa yllättäviä kohtaamisia messuhallin elokuvateatterista huutokauppaan tai meedioon, tähtitieteeseen ja hiljaisiin, moniaistisiin tiloihin. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 2.–6.9.2026.
Helsingfors Mässcentrum och Jokerit inleder samarbete27.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingfors Mässcentrum och Helsingfors Jokerit, som återvänder till Liiga säsongen 2026–2027, har ingått ett samarbetsavtal. Målet med partnerskapet är att erbjuda evenemangs- och matchbesökare nya typer av upplevelser och mötesplatser och därigenom skapa tillväxt för verksamheterna. Samtidigt stärker samarbetet Böle som en betydande evenemangsstadsdel.
Messukeskus ja Jokerit aloittavat yhteistyön27.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus ja Liigaan kaudella 2026–2027 palaava Helsingin Jokerit ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Kumppanuuden tavoitteena on tarjota tapahtuma- ja ottelukävijöille uudenlaisia elämyksiä ja kohtaamispisteitä – ja näin luoda liiketoiminnalle kasvua. Samalla yhteistyö vahvistaa Pasilaa merkittävänä tapahtumakaupunginosana.
MEDIAKUTSU I Habitare 2.–6.9.202625.8.2026 12:29:00 EEST | Tiedote
Habitare 2026 avaa ovensa 2. syyskuuta teemallaan Juonenkäänteitä / Plot Twists. Viiden päivän ohjelma tuo lavoille runsaan valikoiman kansainvälisiä keynote-puhujia, teräviä alan keskusteluja ja yllättäviä kohtaamisia. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 2.–6.9.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
