Salon itäisen ohikulkutien toisen osuuden tiesuunnittelu alkaa
Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen kantatien 52 uudelle osuudelle Salon kohdalla (itäisen ohikulkutien 2. vaihe). Tiesuunnitelmassa esitetään uusi päätieyhteys Helsingintien (maantie 110) ja Somerontien välille. Suunnitelma laaditaan yhteistyössä Salon kaupungin kanssa. Suunnittelualueen maastotutkimukset alkavat syyskuussa 2023.

Kantatien 52 uusi osuus suunnitellaan Salon keskustan itäpuolelle uuteen maastokäytävään. Uudelle osuudelle toteutetaan kaksi eritasoliittymää (Somerontie ja Inkereentie). Helsingintie liittyy kantatiehen kanavoidulla tasoliittymällä. Somerontien eritasoliittymän ja E18-tien välinen osuus parannetaan kaksiajorataiseksi keskikaiteella varustetuksi maantieksi.
Suunnitelma sisältää muun muassa kahdeksan uutta siltaa, jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä sekä tarvittavat meluntorjunnan ratkaisut asutuksen kohdalle.
Tiesuunnitelman lähtökohtana toimii vuonna 2018 laadittu aluevaraussuunnitelma, joka on hyväksytty osana Salon kaupungin asemakaavaa vuonna 2021. Hanke on jatkoa vuonna 2016 valmistuneelle Salon itäisen ohikulkutien ensimmäiselle vaiheelle, jossa rakennettiin tien eteläinen osa.
Tiesuunnitelma valmistuu arvion mukaan syksyllä 2024. Tiesuunnitelman laatii Finnmap Infra Oy. Tavoitteena on, että hanke on toteuttamisvalmiudessa vuonna 2026.
Tärkeä yhteys kuljetuksille ja työmatkaliikenteelle
Kantatie 52 on merkittävä reitti elinkeinoelämän kuljetuksille Varsinais-Suomessa osana Hanko–Forssa-kehityskäytävää. Tiellä on keskeinen logistinen asema, sillä se toimii yhteytenä Hangon satamasta E18-tielle ja edelleen Hämeeseen ja keskiseen Suomeen. Tie toimii myös keskeisenä työmatkaliikenteen reittinä etenkin Tupurin, Perttelin, Perniön ja Kiskon alueilta muualle Varsinais-Suomeen.
Seututien 110 kautta E18-tielle kiertävän kantatien liittymät ovat ruuhkautuneet ja onnettomuuksia tapahtuu usein. Tämä aiheuttaa häiriötä mm. elinkeinoelämän kuljetuksille. Ohikulkutien puuttuva osuus estää myös Somerontiehen kytkeytyvän maankäytön kehittymistä.
Hankkeen tavoitteena on ohjata läpikulkeva liikenne pois Salon keskustasta. Ohikulkutien toisen vaiheen toteuttaminen parantaa keskustan turvallisuutta ja viihtyisyyttä, kaupungin maankäytön kehittämisedellytyksiä sekä kantatien liikenteen sujuvuutta.
Ensimmäinen yleisötilaisuus syksyllä 2023
Alueen asukkailla, maanomistajilla ja muilla intressiryhmillä on mahdollisuus osallistua suunnitteluun. Palautetta voi antaa koko tiesuunnitelman laatimisen ajan.
Tiesuunnitelmavaiheessa järjestetään kaksi yleisötilaisuutta. Ensimmäinen tilaisuus pidetään syksyllä 2023. Tilaisuudessa esitellään hankkeen lähtökohtia ja alustavia suunnitelmaluonnoksia. Toinen yleisötilaisuus järjestetään kesällä 2024.
Yleisötilaisuuksista tiedotetaan alueen lehdissä ja hankesivulla osoitteessa vayla.fi/kt52-salon-kohta. Tilaisuuksien jälkeen myös hankesivun kautta pääsee tutustumaan suunnitelmaluonnoksiin ja antamaan niistä palautetta.
Halukkaat voivat ilmoittautua hankkeen sähköpostilistalle ilmoittamalla yhteystietonsa hankkeen nettisivulta löytyvällä linkillä. Listalle ilmoittautuneet saavat sähköpostitse tietoa tiesuunnitelman ajankohtaisista asioista, kuten tiedotteista, hankesivulle päivitetyistä aineistoista ja yleisötilaisuuksista. Sähköpostilistalle ilmoittautuneiden yhteystietoja ja muita tiesuunnitelman laatimiseen liittyviä henkilötietoja käsitellään EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (Asetus (EU) 2016/679) mukaisesti. Lisätietoja väyläsuunnittelun tietosuojakäytänteistä on saatavilla osoitteessa https://www.ely-keskus.fi/tietosuoja.
Lisätiedot:
Varsinais-Suomen ELY-keskus, projektipäällikkö Vesa Virtanen, 0295 022 844, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Finnmap Infra Oy, projektipäällikkö Lauri Harjula, 050 5088 110, etunimi.sukunimi@finnmap-infra.fi
Hankesivu: https://vayla.fi/kt52-salon-kohta
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Päällystystyöt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa viikolla 209.5.2025 13:25:56 EEST | Tiedote
Päällystystöitä ja päällystystä valmistelevia töitä on käynnissä ensi viikolla (vk 20) ympäri maakuntia. Päällystyksiä on käynnissä Varsinais-Suomen osalta Salossa, Paimiossa, Paraisilla, Mynämäellä ja Liedossa. Satakunnassa päällystystöitä on käynnissä Porissa ja Kankaanpäässä.
Valtatien 1 Isokylän tunneli Salossa suljetaan huoltotyön takia 13.-14.5.2025 illan ja yön ajaksi7.5.2025 09:03:24 EEST | Tiedote
Salossa Isokylän tunnelissa tehdään ilta- ja yötyönä molempien tunneliputkien huoltotöitä tiistai-illan 13.5. klo 18 ja keskiviikkoaamun 14.5. klo 6 välisenä aikana. Työ- ja liikenneturvallisuuden varmistamiseksi tunneli suljetaan liikenteeltä huoltotyön ajaksi. Valtatien 1 liikenne ohjataan huoltotyön ajaksi maastoon viitoitetulle varareitille.
Liikennekatko Säkyläntiellä (mt 204) 17.–18.5. Vähä-Säkylän risteyssillan purkutöiden vuoksi6.5.2025 10:31:23 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on aloittanut huhtikuussa Vähä-Säkylän risteyssillan uusimistyöt Säkylässä maantiellä 12691 (Rantatie). Seuraavana työvaiheena on vanhan sillan purkaminen. Purkutöiden ajaksi joudutaan katkaisemaan liikenne sillan alittavalta Säkyläntieltä (mt 204) 17.-18.5.2025. Säkyläntien liikenne ohjataan kiertoreitille Turuntien (mt 12692) kautta purkutöiden ajaksi.
Valtatiellä 1 (E18) laajennetaan Makarlan levähdysaluetta Piikkiössä6.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Kaarinan Piikkiössä valtatie 1:llä Makarlan levähdysalueen laajennustyöt, jossa paikoitusaluetta laajennetaan ja uudelleenjärjestellään. Rakennustyöt alkavat viikolla 19 ja rakennustöiden on tarkoitus valmistua elokuussa 2025. Levähdysalueen laajennus on merkittävä helpotus raskaan liikenteen kuljettajille, jotka tarvitsevat sopivia paikkoja taukojen pitämiseen.
Fertilex Oy:n kanalan laajennushankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville6.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Fertilex Oy suunnittelee munituskanalan laajennusta Laitilan kaupungin Nästin kylässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme