Aluehallitukselle esitetään sopeutustoimia sekä yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä toiminnan ja talouden yhteensovittamiseksi
6.9.2023 14:49:48 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitukselle esitetään, että hyvinvointialueella käynnistetään talouden ja toiminnan sopeutustoimet. Niihin sisältyvät yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön kanssa. Sopeutustoimien tavoitteena on vähentää kuluja kaikkiaan 42 miljoonan euroa jo vuonna 2024. Tavoitteena on toiminnallisesti ja taloudellisesti kestävä palvelujärjestelmä. Lainsäädäntö turvaa palvelut asukkaille, mutta palveluja on kuitenkin välttämätöntä kehittää monimuotoisemmiksi.

Pirkanmaan hyvinvointialueen tuorein talousennuste vuodelle 2023 on 95 miljoonaa euroa alijäämäinen. Alijäämä tulee kattaa rahoituslain mukaan kolmen vuoden kuluessa. Käynnissä on hyvinvointialueen perustehtävään kuuluva palvelujen verkoston uudistus, jonka tavoitteena on turvata toiminnallisesti ja taloudellisesti kestävät palvelut kaikille pirkanmaalaisille pitkälle tulevaisuuteen.
- Käsillä olevat uudistukset ovat suuria ja vaikeitakin. Paljon työtä on tehty ja on myös edessä sekä palveluiden uudistamiseksi että taloustilanteen korjaamiseksi. Erityisen haastavaksi tilanteen tekee kansallinen henkilöstöpula ja alalla nopeasti yleistynyt vuokratyövoiman hallitsematon käyttö. Laajat muutokset sekä talouden ja toiminnan yhteensovittaminen edellyttävät myös yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistämistä, sanoo hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola.
Talouden sopeuttamisessa pyritään ensisijaisesti kestäviin ja pitkäjänteisiin ratkaisuihin. Tarkastelun kohteena on oman toiminnan lisäksi myös erilaiset ulkoa hankitut palvelut mukaan lukien tytär- ja osakkuusyhteisöt. Yhteistoimintaneuvotteluissa käsitellään myös oman ja vuokratun työvoiman käytön uudelleenkohdentamista ja vähentämistä.
Ensisijaisesti neuvotteluissa ovat tarkasteltavina:
- Mahdolliset päällekkäisyydet toiminnassa
- Tehtävät, jotka eivät ole lakisääteisiä
- Tehtävät, joihin kohdistuu muutoksia palvelujen verkoston uudistuksesta vuonna 2024
- Hallinnolliset sekä työnjohdolliset tehtävät, joista voidaan vapauttaa tai siirtää työpanosta varsinaiseen asiakas- ja potilastyöhön
- Hankkeiden työpanos, joka ei liity palvelujen verkoston uudistukseen
Vähintään kuuden viikon neuvotteluaika
Alkuvuodesta hyväksytyssä strategian toimeenpano-ohjelmassa oletettiin, että hyvinvointialueella on 2-3 prosentin talouden sopeutustarve. Talousennuste on tuosta heikentynyt, mutta arvioitu henkilötyövuosien vähennys on enintään 500 henkilötyövuotta. Se vastaa noin 2,5 prosentin sopeutusta. Talouden sopeutustarve koskee kaikkia toimintoja.
- Käymme henkilöstöjärjestöjen edustajien kanssa vähintään kuuden viikon ajan neuvotteluja eri vaihtoehdoista yhteisten toimenpiteiden löytämiseksi. Ymmärrämme, että asia herättää suurta huolta henkilöstön keskuudessa. Neuvottelujen tuloksesta päättää aikanaan aluehallitus, sanoo yhteistoimintaneuvotteluja vetävä konsernipalvelujen johtaja Juhani Sand.
Koko henkilöstö saa tietoa yhteistoimintaneuvotteluista erityisesti omien esihenkilöiden, henkilöstötilaisuuksien ja intranetin avulla. Yksityiskohtaisempi tieto neuvotteluiden tuloksesta julkaistaan kuitenkin vasta neuvotteluiden lopuksi, kun aluehallitus on hyväksynyt tuloksen.
- Henkilöstötilaisuuksien, tiedotteiden ja intranetin muun viestinnän avulla tulemme pitämään henkilöstön ajan tasalla niistä linjauksista, joista neuvotteluissa sovimme. Työnantajan edustajat vastaavat myös henkilöstön kysymyksiin, toteaa konsernipalvelujohtaja.
Hyvinvointialue tarjoaa sekä yksittäisille työntekijöille että työyhteisöille tukea työterveyspalvelujen ja muutosvalmennuksen muodossa.
Katso aluehallituksen 11.9. esityslista verkossa
Mediainfo 11.9. klo 14.30
Medialle pidetään info yhteistoimintaneuvotteluista 11.9. aluehallituksen ja henkilöstöinfon jälkeen kello 14.30. Tilaisuuteen voi osallistua joko etäyhteydellä tai paikan päällä Tays kampuksella, Finn-Medi 5:n isossa kokoushuoneessa (Biokatu 12, 1. kerros, ravintolan Ellipsin kerros). Ilmoita sähköpostilla etukäteen, jos osallistut paikanpäällä tilaisuuteen: viestinta@pirha.fi.
Linkki mediainfoon Teamsin kautta
Yhteyshenkilöt
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola
Puh:040 183 4295marina.erhola@pirha.fiKonsernipalvelujohtaja Juhani Sand
Puh:044 719 5959juhani.sand@pirha.fiViestintäjohtaja Elina KinnunenViestintä
Puh:0505292003elina.kinnunen@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää julkiset sosiaali- ja terveys- sekä pelastuspalvelut yli puolelle miljoonalle pirkanmaalaiselle. Lue lisää pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Liikkumisen tuen asiakasmaksujen laskutustapa muuttuu 1.4.2026 alkaen20.3.2026 14:10:55 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue siirtyy liikkumista tukevissa ikääntyneiden ja vammaisten kuljetuspalveluissa asiakasmaksujen laskutukseen 1.4.2026 alkaen. Aiemmin omavastuu on maksettu suoraan kuljettajalle, mutta jatkossa asiakkaat saavat omavastuuosuudesta laskun kuukausittain. Maksuperusteet ja asiakasmaksut pysyvät samoina.
Nokian sote-aseman lääkärin ja hoitajan vastaanottojen ja kiirevastaanoton puhelinnumerot muuttuvat20.3.2026 08:55:49 EET | Tiedote
Nokian sosiaali- ja terveysaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotoilla on otettu käyttöön uusi, yhteinen puhelinnumero. Numero palvelee sekä kiireellisissä että kiireettömissä asioissa.
Pirkanmaan hyvinvointialueen kohdeavustusten hakuaika on 23.3.–12.4.202619.3.2026 08:42:18 EET | Tiedote
Kohdeavustusta myönnetään kertaluonteisen, yksittäisen tapahtuman, projektin tai hankkeen toteuttamiseen. Avustuksen kohteena olevan toiminnan pitää täydentää hyvinvointialueen vastuulla olevia sosiaali-, terveys- tai pelastuspalveluja, ja sen pitää olla avointa muillekin kuin jäsenille. Kaikkiaan kohdeavustuksiin on varattu tälle vuodelle 22 770 euroa.
Aluevaltuusto keskustelee strategian toimeenpanosta ja valitsee tarkastusjohtajan 23.3.18.3.2026 12:51:12 EET | Tiedote
Seuraava aluevaltuuston kokous pidetään maanantaina 23.3.2026 klo 17 Tampere-talossa. Ennen varsinaista kokousta aluevaltuusto käy lähetekeskustelun strategian toimeenpanosuunnitelmasta klo 16–17.
Tammelakeskuksen sote-aseman lääkärin ja hoitajan vastaanotoille uusi puhelinnumero18.3.2026 12:50:24 EET | Tiedote
Uuden puhelinjärjestelmän käyttöönotto etenee Pirkanmaan hyvinvointialueella. Nyt uuteen järjestelmään siirrytään Tampereella Tammelakeskuksen sote-aseman lääkärin ja hoitajan vastaanotoilla. Samalla muuttuu puhelinnumero.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme