KUTSU: Tervetuloa Björn Wahlroosin muistelmien julkistamistilaisuuteen 28.9.
Median edustajat ovat tervetulleita Björn Wahlroosin teoksen “Sateentekijät. Eräänlaiset päiväkirjat 1992−2001” julkistamistilaisuuteen Otavaan torstaina 28.9.

Wahlroos muovasi 1990-luvulla Suomen talouselämää uuteen uskoon. Investointipankki Mandatumin perustajana ja toimitusjohtajana hän istui neuvottelupöydissä, joissa suuryrityksiä myytiin, järjesteltiin ja fuusioitiin. Myllerrys läpäisi yrityskentän pankeista metsä-, metalli- ja mediayhtiöihin. Samalla Suomi uudistui ja kiinnittyi lopullisesti länteen.
Wahlroos kuvaa muistelmiensa toisessa osassa hektisimpiä työvuosiaan, jotka huipentuivat vuosituhannen vaihteen internet-kuplaan. Kirja tarjoaa Wahlroosin päiväkirjamerkintöjen pohjalta ainutlaatuisen kurkistusaukon sisäpiireihin, joissa yritysjärjestelyistä neuvoteltiin ja päätettiin. Kerrontaa sävyttävät terävät henkilökuvat Suomen ja Ruotsin talouden kärkivaikuttajista ja huimista avaintilanteista. Wahlroos analysoi lisäksi kuinka tietyt vaikutusvaltaiset suvut ovat hoitaneet yrityksiään ja omaisuuksiaan – toiset menestyksellisemmin kuin toiset.
KUTSU JULKISTAMISTILAISUUTEEN
Median edustajat ovat tervetulleita Sateentekijät-kirjan julkistamistilaisuuteen. Tilaisuudessa Björn Wahlroos esittelee kirjan ja vastaa toimittajien kysymyksiin teokseen liittyen.
Missä: Otava, Uudenmaankatu 10, 00120 Helsinki
Milloin: Torstaina 28.9. klo 10–11
Ilmoittautumiset: adele.couavoux@otava.fi Paikkoja on rajoitetusti.
Sateentekijät. Eräänlaiset päiväkirjat 1992−2001 on arvostelu- ja käsittelyvapaa 28.9. klo 10.00. Teos ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Jarkko Pajusen lukemana äänikirjana. Äänikirjassa on lisäksi Björn Wahlroosin itsensä lukema esipuhe. Sateentekijät ilmestyy yhtä aikaa ruotsiksi Förlagetin kustantamana (Regnmakarna).
Björn Wahlroos (s. 1952) on kauppatieteiden tohtori. Hän on toiminut hallitusten puheenjohtajana Nordeassa, Sammossa ja UPM-Kymmenessä. Otava on julkaissut useita Wahlroosin kirjoja, viimeksi muistelmien ensimmäisen osan Barrikadeilta pankkimaailmaan – Eräänlaiset päiväkirjat 1952–1992 (2021).
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Kirjailija Hanna Velling siirtyy Otavalle18.12.2025 08:58:00 EET | Tiedote
Kiitetty feelgoodkirjailija Hanna Velling siirtyy Otavan kirjailijaksi. Velling aloittaa kustantamossa uuden viihdesarjan, jonka ensimmäinen osa ilmestyy keväällä 2026.
Sarjayrittäjä Laura Strömberg kasvatti miljoonayrityksensä ideasta exitiin – uutuuskirjassaan hän neuvoo, kuinka menestyä hukkaamatta itseään15.12.2025 08:44:00 EET | Tiedote
Useimmat self help -kirjat neuvovat meitä hidastamaan, meditoimaan ja kontrolloimaan sinnikkäästi tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Mutta entä, jos rakastat sitä, mitä teet? Nautit vauhdista, tavoitteista ja aikaansaamisesta etkä kaipaa hidasta elämää – mutta et myöskään halua kadottaa itseäsi kaiken keskellä?
Tammikuu tuo mukanaan hauskoja ja jänniä seikkailuja alakouluikäisille15.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Alkuvuoden hurjimpiin uutuuskirjoihin lukeutuu tanskalaisen hittisarjan Mitä sinä tekisit? ensimmäinen osa Chilizombit. Luvassa on myös vanhoja tuttuja suosikkeja Keltaisesta lumimiehestä ja Maailman parhaasta puumajasta Mestarietsivä Peppusen isään, Dandy Peppuseen.
Annukka Salama ja Otava aloittavat yhteistyön – uusi romaani kesällä 202612.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Palkittu nuortenkirjailija Annukka aloittaa yhteistyön Otavan kanssa. Samalla Salama laajentaa tuotantoaan aikuisille suunnattuun viihdekirjallisuuteen.
Vauhdikas Linda ja avaruuskaverit on Aku Ankka -konkareiden helppolukuinen uutuusseikkailu11.12.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Jukka Heiskasen ja Cèsar Feriolin hauska avaruusseikkailu aloittaa uuden, upeasti kuvitetun sarjan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
