Finnveran Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluekatsaus 1-6/2023: Rahoitus pk- ja midcap-yrityksille laski. Käyttöpääoman tarve kasvoi – investoinnit jatkuivat
Finnvera myönsi Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntiin kotimaan rahoitusta alkuvuonna 2023 yhteensä 43 miljoonaa euroa (H1/2022: 69). Finnveran myöntämä rahoitus laski selvästi kaikissa maakunnissa ja kohdistui sataprosenttisesti pk-ja midcap-yrityksille. Investoinnit jatkuivat epävarmuudesta huolimatta. Omistajanvaihdokset pysyivät ennallaan, Pohjanmaalla yrityskauppojen määrä lähes kaksinkertaistui viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Rahoitettujen aloittavien yritysten lukumäärä laski edellisvuodesta, mikä heijastelee toimintaympäristön muutoksia. Sivutoimiyrityksiä perustetaan yhä enemmän.

Pohjanmaan yrityksille myönnettiin tammi‒kesäkuussa kotimaan rahoitusta 26 miljoonaa euroa (32), Keski-Pohjanmaalle 3 miljoonaa euroa (13) ja Etelä-Pohjanmaalle 15 miljoonaa euroa (25).
- Epävarmassa taloustilanteessa rahoituksen kokonaiskysyntä hidastui. Myönteistä on, että rahoitusta haettiin positiivisiin rahoitustarpeisiin eli kasvuun ja uuden kehittämiseen, investointeihin, omistusvaihdoksiin ja toimituksiin. Tässä korkoympäristössä yritykset harkitsevat tarkkaan investointejaan, sanoo aluepäällikkö Kari Hytönen.
Finnveran myöntämä rahoitus mahdollisti 97 miljoonan euron (151) kokonaishankkeiden toteutumisen yhdessä pankkien ja muiden rahoittajien kanssa. Finnveran rahoituksella myötävaikutettiin maakunnissa yhteensä 191 (237) uuden työpaikan syntymiseen.
Teollisuus on alueemme veturitoimiala
Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla suurin euromääräinen myöntö kohdistui teollisuuteen. Keski-Pohjanmaalla suurin myöntö kohdistui kauppaan ja kuluttajapalveluihin.
- Kotitalouksien ostovoiman heikentyminen on vaikuttanut kuluttajasektorin yritysten liiketoimintaan merkittävästi, jatkaa Hytönen.
Pohjanmaalla rahoituksen myöntö teollisuudelle kasvoi, ja on korkeammalla tasolla kuin ennen pandemiaa. Liike-elämän palveluiden ja matkailun rahoitus olivat laskussa. Keski-Pohjanmaalla teollisuuden rahoitus laski merkittävästi edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Myös muiden toimialojen rahoitus laski. Etelä-Pohjanmaalla rahoituksen euromääräinen kysyntä oli poikkeuksellisen alhaisella tasolla.
Käyttöpääoman kysyntä kasvoi - investoinnit jatkuivat epävarmuudesta huolimatta
Alueen yritysten käyttöpääoman kysyntä kasvoi ja oli suurin rahoituksen kohde. Finnveran rahoittamien investointien arvo Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ylsi yhteensä 33 miljoonaan euroon. Pohjanmaalla investointien rahoitus pysyi alkuvuonna 2023 samalla tasolla verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan, Etelä-Pohjanmaalla investointien osuus puolestaan kasvoi. Keski-Pohjanmaalla investointien osuus sen sijaan laski edellisen vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Yritysten välisten kauppojen ja toimitusten rahoituksen kysyntä jatkui.
- Yritysten välistä kaupankäyntiä ja toimituksia rahoitettiin edelleen melko vilkkaasti, joskin vähemmän kuin edellisellä ajanjaksolla. Investoinnit jatkuivat, mikä on ilahduttavaa toimintaympäristön muutokset huomioiden, sanoo aluepäällikkö Päivi Kinnunen.
Omistajanvaihdokset ovat tärkeitä yrityskentän elinvoimaisuudelle. Finnvera oli rahoittamassa maakunnissa yhteensä 30 yrityksen (31) omistajanvaihdosta yhteensä 6 miljoonalla eurolla (6). Pohjanmaalla omistajanvaihdosten määrä lähes kaksinkertaistui viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
- Omistajanvaihdokset ovat tärkeitä yrityskentän elinvoimaisuudelle ja niiden rahoitus on yksi Finnveran painopistealueista. Vaikuttavuuden vuoksi niiden edistämistä on tärkeää jatkaa, sanoo Päivi Kinnunen.
Puolet rahoituksesta kasvaville ja kansainvälistyville yrityksille – toimintaympäristön muutos lisää epävarmuutta
Finnveran strategian kannalta tärkeiden kasvavien ja kansainvälistyvien yritysten osuus maakunnissa myönnetystä rahoituksesta oli yli puolet. Vientikauppojen rahoituksen kysyntä oli katsauskaudella vähäistä.
- Toimintaympäristön muutos lisää epävarmuutta. Energian hinnan nousu, inflaatio ja korkotason nousu nostavat yritysten kustannuksia. Pyrimme toimimaan monipuolisesti rahoituksen keinoin sekä varmistamaan, että yritykset osaavat hyödyntää rahoitusta.
Finnvera lisäsi rahoituksen saatavuutta uusilla tuotteilla, ja helmikuussa käynnistyi Finnveran suoran vientiluoton myöntäminen alle 20 miljoonan euron vientikauppoihin. Kesäkuussa markkinoille saatiin ilmasto- ja ympäristölaina sekä digitalisaatio- ja innovaatiolaina, jotka mahdollistavat vakuudettoman ja edullisen täydentävän rahoituksen saamisen EU-rahoituskriteerit täyttäviin hankkeisiin.
- Toistaiseksi vihreän siirtymän hankkeet eivät vielä näy Finnveran rahoituksen myöntämisessä Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella. Näemme vihreän siirtymän ja kestävän kehityksen investoinneissa paljon mahdollisuuksia alueemme yrityksille, toteaa Päivi Kinnunen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Etelä-Pohjanmaa:
Kari Hytönen, aluepäällikkö, Finnvera Sisä-Suomi, puh. 029 460 2351
Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa:
Päivi Kinnunen, aluepäällikkö, Finnvera, Länsi-Suomi, puh. 029 460 2631
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–6/2023: Rahoituksen myöntäminen edelleen vilkasta – yrityskauppojen koko kasvoi11.9.2023 09:08:02 EEST | Tiedote
Alkuvuosi 2023 oli edelleen vilkas Finnveran omistajanvaihdosten rahoituksessa toimintaympäristön muutoksista, korkojen noususta ja inflaatiosta huolimatta. Finnvera myönsi rahoitusta omistajanvaihdoksiin tammi–kesäkuussa 2023 yhteensä noin 74 miljoonaa euroa.
Finnveras regionöversikt för Södra Österbotten, Österbotten och Mellersta Österbotten 1–6/2023: Finnveras finansiering till SMF- och midcap-företag minskade. Behovet av driftskapital ökade – investeringarna fortsatte7.9.2023 10:28:04 EEST | Tiedote
I början av 2023 beviljade Finnvera inhemsk finansiering till landskapen Österbotten, Södra Österbotten och Mellersta Österbotten till ett belopp av sammanlagt 43 miljoner euro (69). Finnveras finansiering minskade tydligt i alla landskap och hundra procent av finansieringen riktades till SMF- och midcap-företag. Investeringarna fortsatte trots osäkerheten. Ägarbytena förblev oförändrade, i Österbotten nästan fördubblades antalet företagsförvärv jämfört med motsvarande period i fjol. Antalet nystartade företag som finansierades minskade jämfört med året innan, vilket återspeglar förändringarna i verksamhetsmiljön. Det grundas allt fler företag som bisyssla.
Finnveran Sisä-Suomen aluekatsaus 1–6/2023: Finnveran rahoitus kasvoi Pirkanmaalla mutta laski Päijät-Hämeessä – Kanta-Hämeessä yrityskauppamarkkina piristyi5.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Finnvera myönsi tammi–kesäkuussa 2023 rahoitusta Sisä-Suomen alueelle eli Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen ja Päijät-Hämeeseen yhteensä 84 miljoonaa euroa (86). Myönnetyn rahoituksen määrä kääntyi Pirkanmaalla reippaaseen kasvuun ja kohdistui aiempaa enemmän myös investointeihin. Sen sijaan Päijät-Hämeessä rahoitus laski edellisvuosien kasvutrendin jälkeen. Myös Kanta-Hämeessä myönnetyn rahoituksen määrä edelleen laski hieman, mutta rahoitettujen yrityskauppojen määrä kasvoi. Toimialoista Finnveran rahoitusta kohdistui eniten maakuntien teollisten toimialojen yrityksille.
Finnveran Lounais-Suomen aluekatsaus 1–6/2023: Finnveran rahoitus pk- ja midcap-yrityksille kasvoi – myös investointien ja yrityskauppojen rahoitus piristyi30.8.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Pk- ja midcap-yritysten rahoituskysyntä näyttää nousevan edellisvuoden kuopasta. Finnvera myönsi tammi–kesäkuussa 2023 rahoitusta Varsinais-Suomen pk- ja midcap-yrityksille 57 miljoonaa euroa ja Satakuntaan 21 miljoonaa euroa. Molempien maakuntien osalta myönnetty rahoitus kasvoi yli 10 prosenttia. Varsinais-Suomessa myös rahoitettujen investointien arvo kääntyi selvään kasvuun. Teollisuus on veturitoimiala, johon maakuntien rahoituksesta kohdistui jälleen yli 60 prosenttia. Yrityskauppoihin kohdistui edellisvuotta enemmän rahoitusta, etenkin Satakunnassa yritysten omistajanvaihdosmarkkina vilkastui.
Finnveran Etelä-Suomen aluekatsaus 1-6/2023: Rahoituksen myöntäminen edelleen vilkasta, mutta investoinnit laskussa - viennin rahoitus korkealla tasolla28.8.2023 09:02:49 EEST | Tiedote
Alkuvuosi 2023 oli edelleen vilkas Etelä-Suomen alueella, vaikka toimintaympäristön muutokset, korkojen nousu ja inflaatio vaikuttivat yritysten investointihalukkuuteen. Finnvera myönsi alueen yrityksille kotimaan rahoitusta tammi-kesäkuussa 2023 yhteensä 215 miljoonaa euroa (216). Myönnetyn rahoituksen määrä kasvoi hieman Etelä-Karjalassa ja Uudellamaalla edelliseen vuoteen verrattuna. Kymenlaaksossa myönnetyn rahoituksen määrä laski. Viennin rahoituksen myöntäminen on korkealla tasolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme