Rakkauksia-näyttely syntyi asunnottomuutta kokeneiden naisten ajatuksista rakkaudesta
Asunnottomien naisten ääni pääsee kuuluviin lokakuussa Diakonissalaitoksen ja Rinnekotien korttelissa Helsingissä. Rakkauksia-näyttely kutsuu tutustumaan asunnottomuuden ilmiöihin taiteen keinoin.

Valtaosa Suomen noin 3 700 asunnottomasta on miehiä. Silti naisiakin on – tällä hetkellä noin neljännes asunnottomista. Naisten asunnottomuus on kuitenkin usein hankala todentaa, sillä se on monesti piilossa, eikä näy tilastoissa.
Women’s Room -yhteisötaidehanke lähti liikkeelle tarpeesta tuoda esiin naiserityistä asunnottomuutta. Millaisia unelmia sinulla on? Missä olet hyvä? Mitä haluaisit oppia? Mitä kirjoittaisit rakkauskirjeeseen itsellesi? Mitä piilotat itsessäsi muilta? Muun muassa näitä kysymyksiä on pohdittu Rinnekotien Asunto ensin -yksiköissä Auroratalossa ja Meriassa tammikuusta 2023 alkaen.
Asunnottomuutta kokeneita naisia ohjaajineen on kokoontunut säännöllisiin tapaamisiin, joiden teemoina ovat olleet mm. turvallisemmat tilat, turvallinen naiseuden kokemus, minäkuva - ja rakkaus. Työskentelyä on johtanut taiteilija Katriina Haikala. Hänen lisäkseen työryhmään kuuluvat tuottaja Anna Miettinen, tutkija Leena Alanko, valokuvaaja Johanna Tirronen ja kuraattori Pirkko Siitari. Ryhmän työskentelystä syntynyt näyttely avataan yleisölle lokakuussa.
“Rakkaus on aihe, josta keskustelimme tapaamiskerroilla useasti osallistujien toiveesta ja tästä syystä se myös valikoitui näyttelyn teemaksi. Lopulta näyttelyn nimeksi tuli Rakkauksia”, Haikala kuvailee.
Diakonissalaitoksen sote-palveluja tuottava Rinnekodit lähti projektiin mukaan avoimin mielin ja innolla.
”Kaikki toimintamme pyrkii vahvistamaan asiakkaittemme luottamusta, osallisuutta ja toimijuutta. Pelkkä asunto ei riitä poistamaan asunnottomuutta, vaan lisäksi tarvitaan monenlaista tukea. Women’s Room -hankkeen lähtökohtana on voimaannuttaa asunnottomuutta kokeneita naisia ja lisätä yhteisöllisyyttä, eli tavoitteemme ovat hyvin yhteneväisiä", kertoo palveluliiketoimintajohtaja Tuija Åstedt Rinnekodeilta.
Näyttely aukeaa lokakuussa
Rakkauksia-näyttelyn avajaiset järjestetään tiistaina 10. lokakuuta klo 17–20. Näyttely on avoinna 11.–29.10. tiistaista sunnuntaihin (maanantaisin suljettu) klo 12–18 Diakonissalaitoksen ja Rinnekotien pihapiirissä Helsingin Kalliossa, osoitteessa Alppikatu 2, Alppikulma-rakennus. Vapaa pääsy.
Osana Asunnottomien yötä järjestetään tiistaina 17. lokakuuta klo 19–20.30 myös keskustelutilaisuus Kotikaupunki ilman kotia. Helsingin kaupunginmuseolla aiheesta keskustelevat Rinnekotien yhteisötyöntekijä Anne Hietalahti, taiteilija Katriina Haikala, tutkija Leena Alanko ja kokemusmentori Laura Bredin. Lisäksi museolla on esillä Rakkauksia-näyttelykokonaisuuden videoteos 10.–31.10. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Taidenäyttelyn lisäksi projektista julkaistaan loppuvuonna 2023 selvitys, jonka tavoitteena on kartoittaa taidelähtöisten menetelmien hyödyntämistä asunnottomuustyössä. Selvityksestä vastaa tutkija Leena Alanko.
Women’s Room -hanketta on toteutettu Suomen kulttuurirahaston sekä Rinnekotien tuella. Asunnottomien yön keskustelutilaisuus järjestetään yhteistyössä Rinnekotien ja Helsingin kaupunginmuseon kanssa.
Tiedotteen dokumenttivalokuvat: Johanna Tirronen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katriina HaikalaTaiteilija
Puh:0500 778 123katriina@katriinahaikala.comhttps://www.katriinahaikala.com/Susanna KaajaViestintä- ja markkinointipäällikköRinnekodit
Puh:050 325 2072susanna.kaaja@rinnekodit.fiKuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, riippuvuushäiriöisille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 600:lle sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on osa Diakonissalaitoksen yhteiskunnallista säätiökonsernia. Rinnekodit – Elämän poluilla. Lue lisää: www.rinnekodit.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rinnekodit
Keinoälyä hyödynnetään asiakaslupauksen muotoilussa ennennäkemättömällä tavalla23.8.2023 11:26:39 EEST | Tiedote
Rinnekodit yhteistyössä Sailerin kanssa kehittävät yhdessä maailman ensimmäisen keinoälyn avulla muotoillun asiakaslupauksen. Uusia luovia keinoälyratkaisuja julkaistaan maailmalla nyt erityisen nopealla vauhdilla. Keinoäly ja sen mahdollistama teknologia tuovat samalla uusia toimintatapoja asiakastyön kehittämiseen myös sote-alalle. Nyt käynnistyvän projektin myötä Rinnekodit ja Sailer haluavat olla mukana tämän kehityksen kärjessä.
Rinnekodit laajentaa kehitysvammaisten asumispalveluja Nokialle29.6.2023 08:29:28 EEST | Tiedote
Rinnekodit laajentaa sosiaalipalvelujen asumisverkostoaan avaamalla uuden asumisen tuen palveluja tarjoavan yksikön Nokialle vuoden 2023 lopussa. Uusi yksikkö Tähtisumu tulee tarjoamaan kodin 21 erityistä tukea tarvitsevalle aikuiselle kehitysvammaiselle ja autismikirjon henkilölle. Asiakkailla voi esiintyä lisäksi mielenterveyden ja oman toiminnan ohjauksen haasteita, joihin tarjotaan ammattitaitoista tukea.
Kutsu medialle: Tervetuloa tutustumaan asunnottomille kodin tarjoavaan Rinnekodit Siltaan Helsinkiin28.4.2023 09:00:00 EEST | Kutsu
Rinnekodit Silta avattiin vuoden vaihteessa Helsingin Kurkimäessä. Tähän mennessä Sillasta on saanut kodin noin 50 asunnotonta helsinkiläistä. Kutsumme median edustajat tutustumaan Sillan toimintaan perjantaina 5. toukokuuta klo 12.30-13.30.
Polkumme yhdistyivät – olemme nyt Rinnekodit1.2.2023 08:59:55 EET | Tiedote
Diakonissalaitoksen sote-palvelut, säätiöön kuuluva Rinnekoti, Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy, alkavat käyttää 1.2. alkaen valtakunnallisesti yhteistä markkinointinimeä Rinnekodit. Nimeen Rinnekodit päädyttiin huolellisen brändiselvityksen jälkeen. Rinnekodit tarjoavat kattavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, riippuvuushäiriöisille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Myös Diakonissalaitoksen lasten ja nuorten palvelut tuotetaan jatkossa Rinnekodit markkinointinimen alla. Rinnekotien toimipisteitä on tällä hetkellä 20 paikkakunnalla, 13 hyvinvointialueella ja palvelujen piirissä on noin 4 500 asiakasta.
Aloita bloggaus - Juhan ja Karoliinan vinkit videolla17.5.2022 10:57:44 EEST | Tiedote
Blogin kirjoittaminen on monille mukavan harrastuksen lisäksi myös tapa tuoda esille omia mielipiteitään. Verneri.net sekä Diakonissalaitokseen kuuluva Rinnekoti tekivät yhdessä kahden blogistin kanssa videot, joiden tarkoituksena on innostaa yhä useampi kehitysvammainen henkilö kirjoittamaan blogia, kertomaan itselleen tärkeistä asioista ja vaikuttamaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme