Hämeenmaa avaa Lahden Iloisen Kulkijan tutulle paikalleen syksyllä
7.9.2023 10:00:00 EEST | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
Legendaarinen Iloinen Kulkija tekee paluun Lahteen syksyllä 2023 – ravintolan on tavoite aueta tutuissa tiloissa lokakuun aikana osoitteessa Paasikivenkatu 1. ”Lose” on niin sporttia seuraavien kuin iloisten ihmisten kohtaamispaikka. Pubitoiminta alkoi samoissa tiloissa ensimmäistä kertaa vuonna 1969.

Lahden Iloinen Kulkija suljettiin loppuvuodesta 2020, jonka jälkeen varsinkin ravintolan vakiintuneen sporttiyleisön sydämiin jäi valtava tyhjiö. Ravintolan uudelleen avausta on kyselty ja toivottu paljon, ja tähän kysyntään Osuuskauppa Hämeenmaa nyt vastaa. Iloinen Kulkija avattiin pop-up-ravintolana keväällä 2023 Salpausselän kisoihin, mikä siivitti päätöksenteon läpiajoon avata ravintola uudelleen.
– Iloinen kulkija on mahtava paluumuuttaja Lahden keskustan ravintolatarjontaan. Losen avaaminen tuntuu hienolta ja on hienoa vastata asiakkaiden kysyntään. Toivottavasti paikal-le löytävät vanhat tutut ja uudet vieraat. Avaamme tämän ravintolan juuri teille. Tervetuloa!” toivoo ryhmäpäällikkö Jorma Tykkä.
Taattua menoa ja tunnelmaa
Iloinen Kulkija on tunnettu lahtelaisena sporttiravintolana, jossa seurataan paikallisotteluita sekä käydään kaupungin sähköisimmät jälkipelit. Ravintolaan tullaan nauttimaan tunnelmasta pelaten lautapelejä sekä mittelöimään tietovisailujen parissa.
– Avaamme ravintolan lähes entisellään, pyrkien säilyttämään Iloisen Kulkijan tunnelman ja fiiliksen. Tulemme tekemään ainoastaan pieniä uudistuksia sekä lisäämään asiakasviihtyvyyttä ja pelejä, hehkuttaa Tykkä.
Uudelleen avautuessaan Iloinen Kulkija työllistää 5–6 henkilöä, joiden rekrytointi aloitetaan pian. Ravintolapäällikkönä urheilun aitiopaikalla aloittaa Heinolan Iloisen Kulkijan ravintolapäällikkö Johanna Marttinen.
– Eniten odotan avaukselta kohtaamista vanhojen tuttujen asiakkaiden kanssa ja paluumuut-toa vanhan tutun baaritiskin taakse! iloitsee Johanna.
Marttinen jatkaa myös Heinolan Iloisen Kulkijan ravintolapäällikkönä.
Lisätietoja:
Jorma Tykkä, ryhmäpäällikkö
+358 50 520 7971
jorma.tykka
Yhteyshenkilöt
Jorma TykkäRyhmäpäällikkö
Puh:050 520 7971jorma.tykka@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Heinolan Prisman runko nousee silmissä18.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Heinolan Prisma avataan noin vuoden kuluttua, keväällä 2027. Heinolan Tähtiniemeen rakennettavan Prisman perustusurakka on parhaillaan käynnissä ja kestää arviolta alkukesään.
Prisma Launeen uudistus päättää Hämeenmaan mittavan kylmälaiteuudistusrupeaman11.3.2026 14:03:00 EET | Tiedote
Lahden Prisma Launeen uudistus on valmis, ja myymälän avajaisia vietetään 12. maaliskuuta alkaen. Investoinnin suuruus on seitsemän miljoonaa euroa.
Lisää helppoutta arkeen – tunnin toimitukset laajenevat Forssassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Riihimäellä26.2.2026 14:40:00 EET | Tiedote
Ruoan verkkokaupan helppous vetää asiakkaita puoleensa yhä enemmän. Jatkossa kaikki ruoan verkkokaupan pikatoimitukset ovat saatavilla S-kaupat-verkkokaupasta.
Hämeenmaalta turvallinen startti työelämään – alle 18-vuotiaiden kesätyöhaku avautuu maaliskuussa26.2.2026 11:02:39 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa työllistää tulevana kesänä noin 1 000 kesätyöntekijää ihan perus- ja samalla poikkeuksellisen monipuolisiin tehtäviin osuuskaupan eri toimialoille. Täysi-ikäisten kesätyöhaku järjestettiin tammikuussa, ja alle 18-vuotiaiden nuorten kesätyöhaku on auki 1.–31.3.2026.
Uusi S-Pankin palvelupiste Hämeenlinnan Innoparkissa12.2.2026 09:03:00 EET | Tiedote
Hämeenlinnaan on avattu toinen Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -piste. Piste palvelee ajanvarauksella Innopark 2 -rakennuksessa osoitteessa Vankanlähde 7.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
